Uutiset Maatalous, Puutarha, Ruoka, Ympäristö

Kuusamon alueen Porovahti-puhelin otetaan käyttöön 22.5.2019 klo 8. Samaan aikaan avataan myös internetissä Porovahti-ilmoituslomake. Porovahti-palvelua ylläpitää Luonnonvarakeskuksen (Luke) koordinoima Paloma-hanke.

Kun porot aiheuttavat häiriötä tai vahinkoa pellolla, puutarhassa, pihalla tai muulla alueella, missä niillä ei ole lupa laiduntaa, asiasta on ilmoitettava kyseisen alueen paliskuntaan.

Kesällä 2019 voi Kuusamon alueella soittaa Porovahti-puhelimeen, jos paliskunnan poroisäntään ei saa yhteyttä, tai jos ei tiedä miten ja kenelle asiasta ilmoittaa.

Palveluun voi ilmoittaa myös kuolleesta porosta tai poroon kohdistuvasta vaarasta. Porovahti-puhelin välittää tiedot alueen paliskunnalle. Puhelut käsitellään luottamuksellisina.

Kuva: Mikko Jokinen

Usein kohtaamiset poron tai poronhoidon kanssa ovat myönteisiä. Porovahti-palvelu on uusi väylä myös hyvien porokokemusten kertomiseen ja hyvien toimintamallien huomioimiseen alueen eri toimijoiden välillä.

– Porovahti-puhelin vastaa pääsääntöisesti virka-aikaan numerosta 050 4772 496. Vilkkaan mökkikauden aikana ja juhannuksen ympärillä puhelin on auki laajennetusti, kertoo hankkeen johtaja Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Juha Hiedanpää.

Poroilmoituksia otetaan koko kesän ajan vastaan myös internetissä ympäri vuorokauden. Nämä ilmoitukset välitetään kuitenkin eteenpäin arkipäivisin kerran päivässä. Kiireellisissä tapauksissa on edelleen otettava yhteyttä suoraan paliskunnan poroisäntään. Näin on tärkeää tehdä esimerkiksi silloin, jos poro tai poroja on loukkaantunut, tai tarvitaan välittömiä toimenpiteitä, jotta suuret porojen aiheuttamat aineelliset vahingot voidaan estää. Hätätilanteessa soitetaan tietenkin hätäkeskukseen.

Tietoa porokohtaamisista ja ongelmatilanteiden ratkaisuista

Porovahti-puhelimeen vastaa Paloma-hankkeen tutkija. Viestin välittämisen lisäksi puhelin ja sen rinnalla nettilomake keräävät tietoa maanviljelijöiden, asukkaiden ja mökkiläisten porokohtaamisista Kuusamossa samoin kuin ongelmatilanteiden ratkaisuista.

Porovahti.-palvelua toivotaan käytettävän myös poroihin tai poronhoitoon liittyvien positiivisisten kokemusten viestimiseen. Kertyvää tietoa käytetään ristiriitojen hallinnan ja ennaltaehkäisyn kehittämiseen.

– Porovahti-puhelin ei siirrä tai muuta paliskunnan vastuuta huolehtia siitä, etteivät porot aiheuta vahinkoa maa- ja metsätaloudelle ja vakinaisten asuntojen pihoille. Se ei myöskään muuta maanomistajien ja -haltijoiden vastuuta ilmoittaa porojen aiheuttamista tai poroille aiheutuneista vahingoista viipymättä paliskuntaan. Porovahti-puhelin auttaa välittämään viestiä esimerkiksi silloin, kun ei tiedetä kenelle poroista tulisi ilmoittaa, Lapin yliopiston tutkija Sirpa Rasmus.

 

Paloma on Lapin ely-keskuksen rahoittama hanke, jossa selvitetään Kuusamon alueella poronhoidon, maatalouden, asutuksen ja lomarakentamisen välisten ristiriitojen syitä ja vaikutuksia. Lisäksi tuotetaan kokeiluja ongelmatilanteiden hallintaan ja ennaltaehkäisyyn. Hanke käynnistyi loppuvuodesta 2018 ja se jatkuu ainakin vuoden 2019 loppuun. Hankkeen toteuttavat Luonnonvarakeskus, Lapin yliopisto ja Suomen ympäristökeskus.