Uutiset Maatalous, Puutarha, Tilasto, Ympäristö

Vuonna 2018 kasvinsuojeluaineita käytettiin kaikkiaan noin neljännes vähemmän kuin vuonna 2013. Tähän lienee vaikuttanut kasvukauden 2018 kuivuus, mikä vähensi kasvinsuojelun tarvetta ja kannattavuutta. Lisäksi useimpien viljalajien sekä perunan ja sokerijuurikkaan viljelyalat olivat vuonna 2018 pienemmät kuin vuonna 2013.

Kasvinsuojeluaineiden maatalouskäytön tiedot on kerätty viljelijöiltä vuosina 2013 ja 2018. Nyt julkistettavassa vuoden 2018 tilastossa ovat mukana uusina kasveina härkäpapu ja kumina.

 

Kuva: Janne Lehtinen

Rikkakasvi- ja kasvitautiaineita käytettiin eniten

– Käytetystä kasvinsuojeluaineiden kokonaismäärästä vuonna 2018 oli rikkakasvivalmisteita 79 prosenttia ja kasvitautivalmisteita 17 prosenttia. Osuudet ovat samat kuin vuonna 2013. Rikkakasvivalmisteisiin sisältyvät glyfosaattivalmisteet kattoivat noin puolet kasvinsuojeluaineiden kokonaiskäytöstä maataloudessa sekä vuonna 2013 että 2018, kertoo erikoistutkija Pasi Mattila Luonnonvarakeskuksesta (Luke).

Tuhoeläinaineiden käyttö oli vuonna 2018 runsaampaa kuin 2013. Tämä selittynee ennen kaikkea runsaan tuomikirvakannan torjunnalla ohrasta ja kaurasta. Myös poikkeuksellinen gammayökkösinvaasio vaati torjuntaa kuminasta, sokerijuurikkaasta, härkäpavusta, rypsistä ja rapsista.

Eniten kasvinsuojeluaineita käytettiin sokerijuurikkaalla, perunalla ja avomaan vihanneksilla

Suhteessa viljelyalaan kasvinsuojeluaineita käytettiin eniten sokerijuurikkaalla, perunalla, avomaan vihanneksilla, mansikalla ja omenalla. Tämä liittyy näiden kasvien intensiiviseen viljelyyn. Rehunurmilla kasvinsuojeluaineiden käyttömäärä ja käsitelty ala suhteessa viljelyalaan olivat selvästi vähäisemmät kuin muilla viljelykasveilla.

– Kasvinsuojeluaineiden käytön ilmoittaminen valmisteiden määrinä korostaa aineita, joiden hehtaarikohtainen käyttömäärä on suuri. Kasvinsuojeluaineiden mahdolliset haittavaikutukset eivät kuitenkaan riipu suoraan käyttömäärästä, vaan aineiden kemialliset ominaisuudet ovat siinä keskeinen tekijä, Mattila sanoo.

Tilaston taustaa

Tilasto kattaa peltoviljelyn ja avomaan puutarhaviljelyn tärkeimmät viljelykasvit. Vuonna 2018 tiedonkeruun piirissä olleiden kasvilajien osuus oli 92 prosenttia koko maan viljellystä alasta ja 81 prosenttia käytössä olleesta maatalousmaasta. Lisäksi viljelijät ilmoittivat glyfosaattivalmisteiden maatalouskäytön tilallaan. Tiedonkeruussa oli mukana yhteensä noin 9 000 maatilaa, joiden tiedoista arvioitiin kaikkia Suomen maatiloja kuvaavat tiedot. Luke tilastoi kasvinsuojeluaineiden maatalouskäytön viiden vuoden välein.