Uutiset Metsä

Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimusten mukaan haitalliset vesistövaikutukset ovat merkittävä ongelma soiden ennallistamisessa. Vaikeimpia kohteita ovat hyvin rautapitoiset suot, joilta huuhtoutuu ennallistamisen seurauksena ennätykselliset määrät humusaineita ja ravinteita.

Rautapitoisilta soilta on ennallistamisen jälkeen huuhtoutunut yhden vuoden aikana jopa yli 1000 kiloa humusaineita, 30 kiloa typpeä ja 3–6 kiloa fosforia hehtaaria kohden. Luonnontilaisiin soihin verrattuna kyseessä on 10–20 vuoden kuormitusta vastaava humus- ja typpikuormitus ja jopa yli 100 vuoden fosforikuormitus.

– Näin suuria kuormituksia ei ole metsäisiltä valuma-alueilta koskaan ennen havaittu. Vain vesiliukoisen fosforilannoitteen levittäminen suoraan lumelle aiheutti aikoinaan ennallistamiseen verrattavaa fosforikuormitusta, toteaa johtava tutkija Mika Nieminen Lukesta.

Ennallistamisen vesistövaikutukset vaihtelevat suotyypin mukaan

Ennallistamisen vesistövaikutukset riippuvat suoalueen ravinteikkuudesta ja siitä, kuinka paljon suo on muuttunut ojituksen vaikutuksesta.

Ojituksen vaikutuksesta vain vähän muuttuneet ja viljavuudeltaan hyvin karut suot voidaan ennallistaa turvallisesti ilman mainittavia vesistöongelmia. Seuraavassa ryhmässä ovat hieman rehevämmät, mutta kuitenkin vielä suhteellisen ravinneköyhät suot, joista huuhtoutuu ennallistamisessa 1–5 kiloa fosforia hehtaarilta. Kolmannessa ryhmässä ovat viljavuudeltaan rehevät suot, esimerkiksi kuusivaltaiset korpisuot, joiden ennallistaminen lisää fosforin, typen ja humuksen huuhtoutumista saman verran kuin hakkuut ravinteisuudeltaan samanlaisilla ojitusalueilla.

– Neljäs ryhmä ovat sitten nuo rautapitoiset suot, joilta huuhtoumat ovat ennätyksellisen suuria, Nieminen kertoo.

Ennallistamismenetelmiä kehitettävä

Soiden suojelun edistämiseksi Suomessa on ennallistettu eli palautettu takaisin luonnontilaan metsäojitettuja soita 1990-luvun alkupuoliskolta lähtien. Kaikkiaan soita on ennallistettu noin 25 000 hehtaaria.  EU:n strategisen päätöksen mukaan muuttuneista ekosysteemeistä tulisi ennallistaa 15 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Tämän strategian mukaan Suomen noin viidestä miljoonasta ojitushehtaarista tulisi ennallistaa yli 700 000 hehtaaria.

Ennallistettu suo Seitsemisen kansallispuistossa. Alue on voimakkaasti koivuttunut lukuun ottamatta niitä osia (etuoikealla), joilta suon pintakerrosta kuorittiin pois ennallistamisen yhteydessä. Kuorinnan syynä oli maa-aineksen hankinta veden virtauksia ohjailevien maapatojen rakentamiseksi. Kuva: Mika Nieminen, Luke.

Tutkijoiden mukaan ennallistamismenetelmiä pitäisi kehittää nykyistä paremmiksi, mikäli ennallistamispinta-alat voimakkaasti kasvavat. Pelkkä ojien tukkiminen ja puuston poisto ei riitä.

Keski-Euroopassa tehtyjen tutkimusten mukaan paras tapa ennallistaa avoimia soita on kuoria niiltä 20–30 senttimetriä suon pintakerrosta pois ennallistamisen yhteydessä. Tämä vähentää vesistöpäästöjä ja estää alueiden metsittymisen.

Useille ennallistetuille suoalueille syntyy avoimen tai vähäpuustoisen suon sijaan eriasteisia taimiviidakoita, erityisesti hieskoivikoita. Vettä tehokkaasti haihduttava koivikko pitää suon vedenpinnan ojien tukkimisesta huolimatta syvällä, jolloin ojitusalueille tyypilliset prosessit, kuten turpeen hiilen vapautuminen, edelleen jatkuvat.

– Pintakerroksen kuorintaa ei ole Suomessa tutkittu. Sen haittapuolena ovat huomattavat kustannukset – paitsi tietenkin silloin, jos pois kuoritulle orgaaniselle ainekselle löytyisi taloudellisesti järkevää käyttöä, korostaa ennallistamishankkeissa työskentelevä Luken tutkija Sakari Sarkkola.

Vesistöhaittojen välttämiseksi ennallistettavalle suoalueelle voitaisiin myös perustaa vesiensuojelukosteikko ennen kuin suota lähdetään laajamittaisesti ennallistamaan. Varsinkin korpisoilla voisi toimia niin, että kaikkia virtausreittejä ei tukita kokonaan, vaan suon läpi vedet johtava, ojituksen yhteydessä suoristettu purouoma vain palautetaan luonnolliseen tilaansa.