Uutiset Riista

Vuonna 2016 toteutetun valtakunnallisen majavapesälaskennan perusteella euroopanmajavakannan koko on 2500–2900 yksilöä. Suurta muutosta kannan kokonaismäärässä ei ole tapahtunut vuonna 2013 tehdyn laskennan jälkeen. Euroopanmajavan päälevinneisyysalue on Satakunta, mutta kanta kasvaa Etelä-Pohjanmaalla ja levittäytyy pikkuhiljaa kohti pohjoista.

Euroopanmajava levittäytyy myös etelään Kokemäenjoen vesistöä pitkin, sillä Varsinais-Suomesta (Loimaalta) on saatu ensimmäinen varmistettu euroopanmajavahavainto. Lisäksi Länsi-Lapissa tavataan euroopanmajavia, jotka ovat luultavasti vaeltaneet sinne Ruotsin puolelta, koska Ruotsissa on vahva euroopanmajavakanta.

Majavanpesälaskennassa 2016 Etelä-Suomesta ilmoitettiin 760 euroopanmajavan pesää, joista suurin osa oli Satakunnan alueella. Eniten pesiä ilmoitettiin Merikarvialta, Siikaisista, Pohjois-Satakunnasta, Lavian seudulta ja Noormarkun seudulta. Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla oli yhteensä 150 pesää (eniten Kauhajoella). Pirkanmaan länsiosista (Parkano, Ikaalinen, Sastamala) ilmoitettiin myös muutamia euroopanmajavan pesiä. Pirkanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla tavataan myös kanadanmajavia.

Alkuperäinen euroopanmajavamme metsästettiin sukupuuttoon 1800-luvun lopulla. 1930-luvulla maahamme tuotiin kuitenkin euroopanmajavia Norjasta, mutta lisäksi tänne istutettiin kanadanmajavia. Euroopanmajavakanta lähti kasvuun ainoastaan Satakunnassa, kun taas kanadanmajava runsastui nopeasti etenkin Järvi-Suomessa.

Euroopanmajava ja vieraslaji kanadan- eli amerikanmajava kohtaavat nykyisin Ylöjärvellä Pirkanmaan länsiosassa. Ylöjärven Kurussa molemmat lajit asuttavat jo samoja vesistöjä, jopa samoja pesiä. Myös Länsi-Lapissa saattaa olla molempia lajeja. Tuoreimmat havainnot Länsi-Lapista koskevat kuitenkin euroopanmajavia.

Luonnonvarakeskus toteutti syksyllä 2016 valtakunnallisen majavanpesälaskennan yhteistyössä Suomen riistakeskuksen ja metsästäjien kanssa. Tarkoituksena oli laskea aktiivisten talvipesien eli perheyhteisöjen lukumäärä. Kanta-arvio perustuu kirjallisuustietoihin, joiden perusteella perheyhteisön keskimääräinen koko on 3,8 yksilöä. Vuonna 2016 pesähavaintoja pyydettiin ensimmäisen kerran Oma riista -palvelun kautta.

Katso myös