Uutiset Maatalous

Kotieläintuotannon rakennekehitys on kasvattanut maatilojen kokoa kaikissa Itämeren ympärysmaissa. Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkijan Olli Niskasen väitöstutkimuksen mukaan tilakoon kasvattaminen on taloudellisesti perusteltua, mutta kasvaminen tilusrakenteen kustannuksella voi kuitenkin heikentää tuotannon tehokkuutta ja matalan panoskäytön viljelymahdollisuuksia. Kehitys on syytä huomioida myös kansainvälisessä ympäristöpolitiikassa, koska ravinteet keskittyvät entistä harvemmille tiloille.

Kotieläintilojen lukumäärän vähentyminen ja toisaalta jatkavien tilojen koon kasvu johtavat siihen, että lantaa on käytössä yhä harvemmilla, mutta suuremmilla tiloilla. Väitöstutkimuksen mukaan vuoteen 2030 mennessä kahdeksan Itämeren ympärysvaltion yli 500 eläinyksikön tilojen määrä kasvaa niin, että ne tuottavat yli kaksi kolmasosaa kaikesta lannan fosforista, kun vuonna 2010 vastaava osuus oli noin kolmannes lannan kokonaisfosforista. ”Merkittävin maatalouden rakennemuutos on käynnissä Puolassa”, Olli Niskanen toteaa.

Kehityksen myötä rannikkovaltioiden kasvavien kotieläintilojen lannan hyödyntämiseen tulisi siirtyä lähes 5 miljoonaa hehtaaria levitysalaa luopuvilta tiloilta tai lantaa vastaanottavilta tiloilta. Tämä muutos edustaa 64 prosenttia vuoden 2010 kokonaislevityspinta-alasta ja 15 prosenttia tutkittujen alueiden kokonaispeltopinta-alasta. Jos peltoa ei taloudellisesti järkevältä etäisyydeltä riittävästi löydy, ravinteiden kumuloitumisen riski on olemassa.

”Olisi tärkeää, että ravinteiden, myös lannan fosforin, käytön ohjaus toimisi eri maissa yhteneväisin perustein, jotta tuotanto ei pitkällä aikavälillä keskittyisi maihin, joissa rajoitukset ovat väljimmät. Tämä seikka on syytä huomioida EU-tasolla maatalouden ympäristöpolitiikkaa kehitettäessä”, Niskanen suosittelee.

Pellonkäytön ja kasvavan ravinteiden määrän on pelattava yhteen

Maatilojen koon kasvattaminen on usein taloudellisesti perusteltu ratkaisu. ”Kuten kaikessa yritystoiminnassa, myös kotieläintuotannossa pyritään isossa kuvassa tuottavuuden kasvattamiseen ja tuotantokustannusten hillitsemiseen”, Olli Niskanen sanoo. Usein keskeinen yksikkökustannusten alentamisen keino on tuotannon laajentaminen.

Tilakoon kasvaessa ravinnekuormat keskittyvät entistä harvemmille tiloille, jonka seurauksena voidaan tarvita uusia ratkaisuja ravinteiden käytön tehostamiseen. ”Olennaista on kuitenkin se, miten pellonkäyttö ja kasvava ravinteiden määrä pelaavat yhteen.”

Eräs väitöstutkimuksessa tarkasteltu näkökulma liittyy nautatilojen ostopanoksiin. Esimerkiksi typen käyttöä vähentäisi apilanurmien biologisen typensidonnan nykyistä suurempi hyödyntäminen nurmentuotannossa. Tutkimuksessa kuitenkin havaittiin, että jo keskimääräisillä eläintiheyksillä lannan typpeä muodostuu suhteessa pinta-alaan niin paljon, että sen käyttö tasaisesti viljelyssä voi alkaa rajoittamaan apilan menestymistä nurmiseoksissa. Matala panoskäyttö edellyttää siis myös keskimääräistä suurempaa peltoalaa tai vähintäänkin lannan hyödyntämisen suunnittelua niin, että apilanurmille levitettävä lantamäärä pysyy riittävän alhaisena. Tämä taas – suhteessa tilusrakenteeseen – ei aina ole kovin helposti toteutettavissa.

Tilusjärjestelyillä tehokkuutta – heikko tilusrakenne syö rakennekehityksen hyödyt

Tarkasteltaessa suomalaisten maitotilojen tehokkuuden kehitystä kymmenen vuoden aikajaksolla havaittiin, että suhteellisesti entistä suurempi osa maidosta tuotettiin maidontuottajajoukossa, joka käyttää tuotantopanokset tehokkaimmin. ”Tämä on normaalia rakennekehitystä – tehokkuus johtaa parempaan kannattavuuteen ja edelleen tuotannon kasvattamisen mahdollisuuksiin”, Niskanen toteaa.

Rakennekehityksestä saatava hyöty voi liudentua, jos tilan kasvattaminen heikentää olennaisesti tilusrakennetta. Tilusjärjestelyt ovat yksi keino vaikuttaa lohkojen etäisyyksiin ja kokoihin. Myös päätöksenteossa on herätty tilusjärjestelyiden tarpeeseen. ”Pääministeri Marinin hallitusohjelmassa käynnistetään peltorakenteen kehittämisohjelma, jonka tarkoitus on vauhdittaa tilusrakenteen kehitystä. Tämä tutkimus osaltaan vahvistaa panostuksen oikeansuuntaiseksi rakennepolitiikan keinoksi.”

Niskasen väitöstutkimuksessa tarkasteltiin kotieläintuotannon rakennekehityksen vaikutuksia Suomessa ja osin myös Pohjois-Euroopassa maatalousmaan käytön näkökulmasta.

MMM Olli Niskanen väittelee 25.9.2020 kello 12 Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa aiheesta ”Structural Change in Livestock Farming: Research from Finland and the other Baltic littoral countries”. Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Raisio-sali, Latokartanonkaari 7. Vastaväittäjänä on professori Timo Kuosmanen, Aalto-yliopisto, ja kustoksena on professori Timo Sipiläinen.

Väitöstä voi seurata etäyhteydellä oheisen linkin kautta.