Uutiset Monimuotoisuus, Riista

Tutkimuksen mukaan noin kaksi kolmasosaa ilvesnaaraista asettuu itsenäistyttyään lähelle synnyinelinpiiriään. Aiheesta väittelevän Annika Herreron mukaan tämä johtaa äitilinjojen muodostumiseen paikallisessa mittakaavassa, kun sukulaisnaaraiden yhteiset geenit yleistyvät alueella. Ajan saatossa tämä aiheuttaa monimuotoisuuden ja sopeutumisen kannalta tärkeää alueellista perinnöllistä muuntelua.

Tutkimus myös osoittaa, että ilvesurokset vaeltavat kauemmaksi sukulaisistaan, eikä vastaavaa geneettistä rakennetta muodostu. Ilvesuroksille sukulaisuus on toisella tapaa merkityksellistä, sillä niiden pitää vaeltaa kauemmaksi välttyäkseen sukusiitokselta.

Kun suunnitellaan kannanhoidollista metsästystä, on syytä huomioida, että aikuisten ilvesten metsästys saattaa rikkoa äitilinjojen muodostumisprosessin, vaikuttaa nuorten vaelluskäyttäytymiseen ja vähentää geneettistä monimuotoisuutta.

– Tämän tutkimuksen valossa ilvesten metsästys kannattaisi kohdistaa nuoriin ilveksiin, kertoo tutkija Annika Herrero, jonka väitöskirja ilveksen paikallispopulaatioiden muodostumisesta tarkastetaan Helsingin Yliopistossa 5.2.2021.

Ilveksillä mutkikkaat vaellukset

Urosvoittoisen levittäytymisvaelluksen syynä ajatellaan olevan sisäsiittoisuuden välttäminen, urosten keskinäinen kilpailu ja ilvekselle tyypillisen lisääntymisjärjestelmä ylläpito. Naarailla lähelle syntymäelinpiiriä jääminen voi johtua sukulaisen suosimisesta sillä elinpiirin reuna-alueen jakaminen sukulaisnaaraan kanssa edesauttaa myös omien geenien menestymistä.

Noin joka kolmas ilvesnaaras kuitenkin vaeltaa urosten tapaan pois synnyinalueeltaan. Pannoitettujen ilvesten vaelluksen pituus tai siihen käytetty aika vaihtelivat tutkimuksessa suuresti molemmilla sukupuolilla. Osa ilveksistä vaelsi vain muutamia kymmeniä kilometrejä, kun toisilla matkaa kertyi yli tuhat kilometriä.

– Vaellukset olivat pääosin mutkittelevia, sillä matka lähtöpisteestä määränpäähän selitti vain viidenneksen koko vaelluksen pituudesta, Herrero selittää. Vaelluksen aikana ilvekset valikoivat kulkureittinsä erityisesti metsäisen ympäristön mukaan, tarkimmin päivisin. Ilvekset vaelsivat enimmäkseen yöllä, heijastaen hämärä- ja yöaktiivista elämäntapaansa.

Tieto levittäytymisvaelluksista auttaa ymmärtämään kannan rakennetta

Tietoa yksilöiden levittäytymisvaelluksesta synnyinseudultaan omalle elinpiirille, sekä populaation geneettisestä rakenteesta tarvitaan kannan tilan arvioimiseen. Näin voidaan tehdä kestäviä kannanhoidollisia ratkaisuja.

– Pätevän tiedon hankkiminen on haastavaa. Tässä tutkimuksessa käytimme Etelä-Suomessa metsästettyjen ilvesten DNA:ta ja pannoitettujen ilvesten paikannustietoja.

– Suomen yhtenäisessä ilvespopulaatiossa maantieteelliset tai maisemaan liittyvät esteet eivät estä geenivirtaa. Tämän takia sosiaaliset, ekologiset ja evolutiiviset syyt populaation rakenteelle ovat helpompia huomata, sanoo Herrero.

Väitöskirjaan liittyvä geneettinen tutkimus on tehty Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja norjalaisen Norwegian Institute of Bioeconomy Research (NIBIO) -instituutin yhteistyönä. Lukesta väitöskirjan ohjaajana ja yhteistutkimuksen johtajana on toiminut ohjelmajohtaja Katja Holmala.

Annika Herreron väitöskirja ”From individuals to populations: The distribution of Eurasian lynx individuals in space and time, and consequences for the local population structure and dynamics” tarkastetaan 5.2.2021 klo 13 Helsingin yliopiston Bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa. Vastaväittäjänä toimii professori Barbara Zimmermann Inland Norway University of Applied Sciences -yliopistosta, Norjasta ja kustoksena professori Emma Vitikainen Helsingin yliopistosta.

Kuva: Katja Holmala