Uutiset Maatalous, Talous, Ympäristö

Luonnonvarakeskuksen (Luke) Maatalousinfoon on liitetty uusi Fosforikiertolaskuri-työkalu, jonka avulla voi laskea optimaalisen fosforilannoituksen. Laskuri arvioi fosforilannoitusoptimin sekä käytettäessä mineraalilannoitteita että levitettäessä naudan-, sian- tai kananlantaa.

Viljelijöiden käyttöön tarkoitetulla laskurilla voi tarkastella yleisimpien viljelykasvien fosforilannoitusta. Laskuri avustaa käyttäjää erityyppisten lannoitteiden levityksestä aiheutuvien kustannusten arvioinnissa ja antaa myös ennusteen peltojen viljavuusfosforin kehityksestä levitettäessä fosforia optimaalisesti.

– Laskuria kehitettäessä tavoitteena oli myös havainnollistaa, miten suuri fosforilannoitustarve on suhteessa maatilalla käytettävissä olevaan lannan fosforimäärään. Tämä tieto auttaa suunnittelemaan tilan fosforikiertoa pitemmällä aikavälillä ja hyödyttää sekä tilan taloutta että ympäristöä, kertoo tutkimusprofessori Eila Turtola.

Tutustu Fosforikiertolaskuriin