Uutiset Kala

Luonnonvarakeskuksen (Luke) uudessa tutkimuksessa on tunnistettu Pohjanlahden merialueella esiintyvät siikakannat ja niiden osuus kaupallisen kalastuksen saaliissa. Myös siikakantojen hoitoyksiköiksi on luotu suositus. Luonnonlisääntymismahdollisuudet ovat erityisen tärkeitä siikakantojen geneettisen monimuotoisuuden ylläpitämisessä, selviää tutkimuksesta.

Tutkimuksessa selvitettiin rannikkoalueen jokien ja merialueen siikakantojen välisiä perinnöllisiä eroja, sukulaisuutta ja geneettisen monimuotoisuuden määrää. Lisäksi tutkimuksessa luotiin menetelmä merialueen siikasaaliiden alkuperän selvittämiseksi myös jatkossa. Aineistona tutkimuksessa oli yli 3 000 siikanäytettä sekä vaellussiian että merikutuisen siian kannoista ja näiden merisaaliista.

Siikakantojen hoito ja siikaan kohdistuvan kalastuksen säätely ovat tärkeitä tulevaisuuden siiankalastusmahdollisuuksien turvaamiseksi. Luken tutkimuksessa tehty työ muodostaa perustan siikakantojen nykytilanteen arvioinnille, istutusten suunnittelulle ja siikasaaliiden kantaosuusanalyysin hyödyntämiselle.

Pohjanlahden alueella esiintyy kahta eri pääsiikamuotoa. Jokikutuisen vaellussiian kannat ovat Suomessa erittäin uhanalaisia ja merikutuiset siikakannat on luokiteltu vaarantuneeksi. Erityisesti vaellussiikojen heikkoa luontaista lisääntymistä on korvattu vuosikymmenien ajan laajamittaisella istutustoiminnalla, jossa kymmeniä miljoonia poikasia istutetaan vuosittain jokiin ja mereen.

Siikakantojen väliset perinnölliset erot vaihtelevat

Geneettisten erojen perusteella Pohjanlahden alueelta erotettiin 14 erillistä perinnöllisesti samankaltaisten siikojen ryhmää tai yksittäistä siikakantaa, jotka voitiin tunnistaa merialueen saaliista. Ryhmien perusteella on laadittu suositus perinnöllisesti samankaltaisten siikakantojen hoitoyksiköiksi jatkossa.

Selviä eroja huomattiin sekä maantieteellisesti etäisempien siikakantojen että erilaisten ekomuotojen välillä. Erityisesti Perämeren vaellussiiat ovat keskenään hyvin samanlaisia, mitä selittää siikojen pitkä istutushistoria. Varhemmin kudulle nousevan Tornion- ja Kemijoen kesäsiian ja myöhemmin jokeen nousevan syyssiian välillä havaittiin kuitenkin eroa. Rannikon siikakantojen geneettinen kokonaisrakenne kuvastaa taustalla olevaa populaatiorakennetta, jatkumoa pohjoisesta etelään ja siitä osin poikkeavaa merikutuisten siikojen ryhmittymää.

Merikutuinen siianpoikanen.
Maalahden merikutuinen siianpoikanen. Kuva: Lari Veneranta, Luke.

Siian luonnonlisääntymismahdollisuuksien vaaliminen tärkeää geneettisen monimuotoisuuden ylläpitämiseksi

Luonnonvaraisesti lisääntyvien siikakantojen perinnöllinen monimuotoisuus oli keskimäärin korkeampaa kuin viljeltyjen siikakantojen. Siikakannoilla, jotka lisääntyvät vielä edes osittain luonnossa ja joita tuetaan vuosittaisella emokalojen pyyntiin perustuvalla istutustoiminnalla, oli suurempi geneettinen monimuotoisuus kuin niillä istutuskannoilla, jotka perustuvat viljelyssä olevan emokalaston käyttöön.

Siikakantojen geneettisen monimuotoisuuden ylläpitämiseksi luonnonlisääntymisen mahdollisuuksien vaaliminen ja parantaminen on tärkeää.

Perhonjoen luonnossa syntynyt vaellussiian poikanen
Perhonjoen luonnossa syntynyt vaellussiian poikanen. Kuva: Lari Veneranta, Luke.

Uutta tietoa merikutuisten siikojen syönnösvaelluksesta

Tutkimuksessa tunnistettiin myös geneettisesti erilaisten siikakantaryhmien osuus kaupallisen kalastuksen saaliissa. Saalisnäytteiden perusteella kaupallisessa kalastuksessa pyydettiin Perämerellä pääasiassa jokikutuista kesäsiikaa, Merenkurkussa Perämeren vaellussiikoja ja Selkämerellä useampia eri kantoja koko Pohjanlahdelta.

Merenkurkun merikutuisen siian saalisnäytteessä oli Kalajoen merikutuista siikaa ja Selkämerellä puolestaan Maalahden merikutuista siikaa. Merikutuisten siikojen on aiemmin oletettu olevan varsin paikallisia kantoja, mutta saalisnäytteiden perusteella ainakin osa merikutuisen siian kannoista tekee oletettua laajemman syönnösvaelluksen.

Yläpalkin kuva: Lari Veneranta, Luke. Kuvassa Maalahden merikutuinen siianpoikanen.