Uutiset Riista

Metsähallituksen ja yhteistyökumppaneiden tiedote

Metsäpeura palautetaan lähivuosina takaisin alkuperäisille asuinsijoilleen Pirkanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla. Palautus on keskeisin osa seitsemän vuotta kestävää laajaa metsäpeuran kannanhoitohanketta, jonka kokonaiskustannus on 5,16 miljoonaa euroa.

EU-LIFE -hankkeen toteuttaa Metsähallitus yhdeksän hankekumppanin kanssa. Hankkeen rahoittavat yhdessä Euroopan unioni, Suomen valtio, kaikki hankkeen toteuttajat sekä Suomen Metsästäjäliitto.

Hankkeen aluksi selvitetään maamme peurakannan tila sen nykyisillä levinneisyysalueilla Kainuussa ja Suomenselällä. Kainuun kanta on jo pitkään taantunut, mutta Suomenselän tilanne on vakaampi. Suomessa tiedetään olevan parisen tuhatta metsäpeuraa, ja suunnilleen saman verran metsäpeuroja arvellaan elävän Venäjän puolella. Kannanarvioinnista ja laskennoista Suomessa vastaa Luonnonvarakeskus.

Metsäpeura kuoli meiltä aikanaan sukupuuttoon liiallisen pyynnin myötä. Laji kuitenkin palasi itärajan takaa Kainuuseen sodan jälkeen. Tästä kannasta yli 30 vuotta sitten Suomenselän keskiosiin tehty palautusistutus onnistui yli odotusten, ja sinne on muodostunut suhteellisen vahva metsäpeurakanta. Ilman tuota toimenpidettä peuramme tilanne olisi pelkän Kainuun kannan varassa lohduton, sillä Kainuun peurojen ahdingon tärkein välitön syy on koko 2000-luvun ollut suurpetojen saalistuspaine, ja kanta on pudonnut alle puoleen.

”Edellinen metsäpeuran palautus Suomenselälle 1970-80 –lukujen taitteessa on ollut vaikutukseltaan yksi merkittävimmistä lajisuojelutoimenpiteistä Suomessa. Tällä hankkeella tavoittelemme tietysti yhtäläistä vaikuttavuutta. On hienoa, että Metsähallitus on tähän ponnistukseen saanut rinnalleen näin painoarvoisen joukon peurakantamme hoidon merkittävimpiä asiantuntijoita”, projektipäällikkö Sakari Mykrä Metsähallituksesta sanoo.

Peura tuodaan etelämmäksi

Palautusistutukset ovat näkyvin työ myös tässä uudessa metsäpeurahankkeessa. Tällä kertaa kohdealueena on eteläinen Suomenselkä. Metsäpeuroja siirretään ensin luonnosta ja eläintarhoista palautusalueille rakennettaviin aitauksiin. Etelä-Pohjanmaalla Lauhanvuoren kansallispuiston ja Pirkanmaalla Seitsemisen kansallispuiston tuntumaan suunnitellaan siirrettävän 10–15 peuraa.

Tässä Metsähallituksen tukena ovat Korkeasaaren, Ähtärin ja Ranuan eläintarhojen asiantuntijat yhdessä Luonnonvarakeskuksen tutkijoiden ja Suomen riistakeskuksen kanssa. Myös vapaaehtoisia tarvitaan apuna palautusistutusten monivuotisen tarhausvaiheen aikana. Toisessa vaiheessa vapautetaan siirrettyjen peurojen tarhassa syntyneitä jälkeläisiä luontoon 1,5–2 vuoden ikäisinä.

”Palautusistutusten kohdealueilla ei ole elänyt peuroja yli puoleentoista vuosisataan, joten palautus varmasti herättää paikallisten keskuudessa kysymyksiä. Niihin tullaan vastaamaan. Lauhanvuoren ja muutaman muun ehdolla olleen kohdealueen tuntumassa asiaa valmisteltiin jo muutama vuosi sitten, ja paikalliset näkemykset olivat lopulta varsin positiivisia. Seitseminen on istutuksen kohdealueena uusi, ja hanke alkaakin siellä tehtävällä sidosryhmien kuulemisella, jossa tilaisuudessa on tarjolla myös kokemusperäistä tietoa ja vertaistukea Suomenselän peura-alueelta”, ylitarkastaja Janne Pitkänen maa- ja metsätalousministeriöstä kertoo.

Metsäpeura ja poro pidetään erillään

Hankkeen aikana tullaan myös vahvistamaan Ähtärin, Karstulan ja Soinin alueella elävää pientä metsäpeuraosakantaa muutaman kuukauden totutustarhausvaiheen jälkeen tehdyin vapautuksin. Lisäksi hanke pyrkii Kuhmon ja Suomussalmen välistä peura-aitaa parantamalla estämään metsäpeuran risteytymistä poron kanssa.

Muita hankkeen tavoitteita ovat metsäpeuran eläintarhakannan perimän monipuolistaminen, peuran elinympäristöjen parantaminen, ihmisten tietoisuuden lisääminen ja metsäpeuran kuolleisuuden vähentäminen. Hankkeessa myös päivitetään vuodelta 2007 peräisin oleva kansallinen metsäpeurakannan hoitosuunnitelma, sekä laaditaan opas metsäpeuran huomioon ottamisesta talousmetsissä.

”Lajien suojelulla on yhä keskeisempi merkitys nykyaikaisessa eläintarhatoiminnassa, ja tämän suojelun yksi keskeinen tavoite on tilanteen salliessa päästä palauttamaan yksilöitä eläintarhasta myös takaisin luontoon. Metsäpeuran kohdalla luontoon palauttamista ei ole vielä liiemmin kyetty tekemään, mutta tämän hankkeen puitteissa siihen on loistavat mahdollisuudet”, intendentti Mauno Seppäkoski  Ähtäri Zoosta toteaa.

Hanke alkoi 1.10.2016 ja toteutuksesta vastaa Metsähallituksen eräpalvelut. Sen kumppaneina hankkeessa ovat Luonnonvarakeskus (Luke), Suomen riistakeskus, WWF Suomi, Liikennevirasto, Paliskuntain yhdistys, Metsähallituksen Metsätalous Oy sekä Ranuan, Korkeasaaren ja Ähtärin eläintarhat. Projektipäällikkönä työskentelee FM Sakari Mykrä Metsähallituksen Porin toimipisteessä.

Hankkeen budjetti on 5,16 miljoonaa euroa, josta EU:n rahoittama osuus on 3,05 miljoonaa euroa (60%). Suomalaisista osarahoittajista merkittävin on maa- ja metsätalousministeriö 1,32 miljoonan euron osuudellaan. Muita kotimaisia rahoittajia ovat ympäristöministeriö, kaikki hankekumppanit sekä Suomen metsästäjäliitto.