Siirry pääsisältöön

Luonnonvarakeskuksen pääjohtajaksi nimitettiin Mari Walls

Uutinen 16.11.2014
MMM:n tiedote 6.11.2014

Hallitus nimitti tammikuussa aloittavan uuden Luonnonvarakeskuksen pääjohtajan virkaan filosofian tohtori, professori Mari Wallsin. Hän siirtyy tehtävään Suomen ympäristökeskuksen merikeskuksen johtajan paikalta. Luonnonvarakeskuksen pääjohtajan toimikausi on seitsenvuotinen.

Kuva: Veikko Somerpuro / MTT:n arkisto

Walls on toiminut vuodesta 2009 nykyisessä tehtävässään. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa tutkimusjohtajana ja ohjelmajohtajana Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa, professorina Turun yliopistossa, johtajana Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa ja johtajana Turun yliopiston ympäristöntutkimuskeskuksessa. Ekologian dosenttina Helsingin yliopistossa hän on toiminut vuodesta 1995 lähtien. Walls on myös Metsäntutkimuslaitoksen ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen johtokunnan jäsen sekä Suomen Akatemian biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunnan jäsen.

Luonnonvarakeskus tulee olemaan Suomen toiseksi suurin tutkimuslaitos. Se muodostuu Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen, Metsäntutkimuslaitoksen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen toiminnoista sekä maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen tilastotehtävistä. Luonnonvarakeskuksen tavoitteena on parantaa alan suomalaisen tutkimustoiminnan kansainvälistä kilpailukykyä ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

– Luonnonvarakeskuksen pitää pystyä vastaamaan muuttuvan toimintaympäristön haasteisiin. Pääjohtajan tehtävässä edellytetään asiantuntijaorganisaation johtamisen lisäksi tutkimusyhteistyön edellyttämiä kansallisia ja kansainvälisiä hyviä vuorovaikutustaitoja, toteaa maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio.

Kuvat median käyttöön:Mari Walls 1Mari Walls 2Kuvaustiedot: Veikko Somerpuro / MTT:n arkisto