Luken tutkijat suuntaavat vuotuiselle tutkimusmatkalleen Itämerelle
Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkijat lähtevät 21.9. tutkimusmatkalleen Itämerelle keräämään tietoa silakka- ja kilohailikantojen tilasta. Tämänvuotisella matkalla erityisinä kiinnostuksen kohteina ovat kuluvan ja viime vuoden havaintojen pohjalta silakoiden laihtuminen ja koon pieneneminen sekä niiden määrän väheneminen. Matka tehdään entiseen tapaan Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) tutkimusalus Arandalla.
Selkämeren silakoiden laihtumista (kuntokertoimen pienentyminen) havaittiin jo viime vuonna tehdyn tutkimusmatkan saalisaineistosta (uutinen).
– Kalojen laihtuminen ja kasvun heikentyminen johtuu yleensä ravinnon vähyydestä, joka puolestaan on yleensä seurausta lajin sisäisestä ja/tai lajien välisestä ravintokilpailusta, kertoo Luken tutkija Jukka Pönni.
Vuosina 2019 ja 2020 Pohjanlahden (Selkämeri ja Perämeri) silakkakiintiötä pienennettiin huomattavasti kanta-arvioon liittyneen epävarmuuden vuoksi. Tämä on silakkakannan kasvaneen yksilömäärän ohella saattanut johtaa lajinsisäisen ravintokilpailun kiristymiseen. Myös Selkämerellä runsastunut kolmipiikki kilpailee ravinnosta saman kokoluokan silakoiden kanssa.
Ruotsalaiset ammattikalastajat ovat puolestaan raportoineet tänä vuonna silakoiden määrän vähenemisestä Itämeren Pääaltaalla sekä silakoiden koon pienenemisestä Pohjanlahdella.
Pientä silakkaa on nyt runsaasti liikkeellä
Kaikuluotauksen mukaan vuonna 2020 silakoita oli pienten yksilöiden runsauden myötä enemmän kuin kertaakaan vuodesta 2007 alkaneessa aikasarjassa (kuva).
– Tänä vuonna rannikolla silakkaa pyytävät verkkokalastajat ovat kertoneet samansuuntaisia viestejä. Heidän mukaansa pienikokoista kalaa, todennäköisesti silakkaa, on nyt hyvin runsaasti, kertoo Luken erikoistutkija Jari Raitaniemi.
Vuosittain tehtävä tutkimusmatka on osa koko Itämeren käsittävää, kansainvälisen merentutkimusneuvoston (ICES) koordinoimaa hanketta (BIAS eli Baltic International Acoustic Survey), jossa kaikki Itämeren maat tutkivat alueensa lähes samanaikaisesti. Tutkimus tehdään syksyllä, jolloin silakat ovat syönnösalueillaan ulapalla ja samanaikaisesti siksi, että siten minimoidaan samojen kalojen kahdesti havaitsemisen riski niiden vaeltelun vuoksi. Matkalla kerättyä tietoa hyödyntää muun muassa ICES, joka antaa suosituksen suurimmista kestävistä saalismääristä.
Kalojen määrää selvitetään kaikuluotaamalla, kalalajeja troolaamalla
Arandan tutkimusmatka tehdään kaikuluotaamalla ennalta suunniteltua reittiä (kartta), joka kattaa Suomen talousvyöhykkeen Perämerta lukuun ottamatta. Selkämerellä luodataan myös Ruotsin talousvyöhyke.
Kaikuluotaus perustuu luotaimen lähettämään äänisignaaliin, joka heijastuu takaisin kohtaamistaan esteistä, tässä tapauksessa yksittäisistä kaloista (tarkkaan ottaen niiden ilmarakoista) kertoen niiden määrän ja koon. Havaittujen kalojen määrät lasketaan yhteen 30 x 30 merimailin kokoisten tilastoruutujen summana. Kaikuluotauslinjaa kullekin ruudulle tulee noin 60 merimailia, joten tutkimusmatkan aikana kertyy noin 1600 merimailin kaikuluotausaineisto.
Näin saatu merialue- tai kalakantakohtainen runsausindeksi toimii silakan ja kilohailin kanta-arvioissa matemaattisten kalakantamallien säätämisessä (selvitetään kalastuksesta riippumattomasti vuosiluokkien koko ja niiden kuolevuus eri vuosien välillä). Vuosittain järjestettävä luotaus voi toimia myös itsenäisesti muun muassa kannan biomassan karkeana mittarina.
Kaikuluotauksella ei voi kuitenkaan määrittää kalalajia, joten se selvitetään troolaamalla, noin puolen tunnin vedoin. Troolivetoja pyritään tekemään kaksi jokaiselta luodatulta ruudulta. Troolivetoja tehdään arviolta 48 kertaa. Luotaukselle tai troolaukselle liian matalien alueiden kalasto arvioidaan lähimpien ruutujen kalaston koostumuksen ja tiheyksien perusteella.
Troolisaaliista määritetään kaikkien kalalajien osuudet ja pituusjakaumat. Saaliista otetut silakan ja kilohailin yksilönäytteet käsitellään Arandan laboratoriossa, jossa kalat punnitaan, niiden sukukypsyys määritetään ja otetaan näytteet iänmääritystä varten.
