Uutiset Metsä, Monimuotoisuus

Suomalaiset, ruotsalaiset ja venäläiset tutkijat valottavat Ecological Processes -julkaisusarjan viidessä artikkelissaan metsätalouden ekologisia vaikutuksia Fennoskandiassa. Kirjoittajat korostavat, että kuolleen puun määrä talousmetsissä ei ole riittävä lahopuuta tarvitsevan lajiston kannalta. Parannuskeinoina he ehdottavat kuolleen puun ja vanhojen puuyksilöiden nykyistä huomattavasti kattavampaa säästämistä hakkuissa, säästöpuuston ja kulotuksen lisäämistä sekä metsäsertifioinnin kehittämistä.

Kuollut puu tulisi säilyttää hakkuissa tarkemmin ja tuottaa sitä lisää

Tarkasteltujen pohjoismaisten säästöpuu- ja ennallistamiskokeiden sijainnit. Klikkaa kartta suuremmaksi.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimusprofessori Matti Koivulan ja tutkija Ilkka Vanha-Majamaan tutkimuksessa käytiin läpi 22 koesarjan tulokset hakkuiden vaikutuksista Fennoskandian alueella. Kuolleen puun määrä on talousmetsissä keskimäärin vain muutamia kuutiometrejä, ja tulokset osoittavat etenkin pidemmälle lahonneen puuaineksen tuhoutuvan herkästi metsien uudistamisen yhteydessä.

Koivulan ja Vanha-Majamaan mukaan Suomessa voitaisiin ottaa mallia monista Ruotsin talousmetsissä tehdyistä toimenpiteistä ja jättää puuta hakkuissa enemmän, kuten Venäjällä aikaisemmin, turvaamaan riittävä lahopuun määrä myös tulevaisuudessa. He esittävät nopeita ja pitkävaikutteisia toimia, joilla metsien monimuotoisuuden köyhtyminen voidaan pysäyttää.

– Kaikki kuollut puu – pois lukien kohteet, joissa kirjanpainajariski on suuri (vahingoittuneita, heikentyneitä tai tuoreita tuulenkaatokuusia yli 10 kuutiometriä hehtaarilla) – tulisi säästää hakkuissa, ja tuottaa sitä lisää esimerkiksi tekopökkelöiden avulla, kuten Ruotsissa on tehty pitkään ja nykyään Suomessakin jossain määrin. Tekopökkelöt hyödyttävät uhanalaisia lajeja, vaikka niiden lajisto hieman poikkeaakin luontaisesti syntyneiden lahopuiden lajistosta, Koivula toteaa.

Kaikki lahopuukeskittymät, jotka eivät merkittävästi nosta kirjanpainajariskiä, tulisi metsiä käsiteltäessä säästää. Myös yksittäisten kuolleiden puiden tuhoutumista hakkuissa ja kuolleen puun korjuuta energiapuuksi pitäisi välttää. Sveriges Lantbruksuniversitetin (SLU) professori Lena Gustafssonin mukaan lahopuun säästämisen ohella monimuotoisuutta voidaan ylläpitää kustannustehokkaasti jättämällä viallisia tai taloudellisesti vähäarvoisia puita korjaamatta, säästämällä arvokkaat elinympäristöt hakkuilta sekä keskittämällä monimuotoisuustoimia. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi isompia, mutta harvempaan sijoiteltuja säästöpuuryhmiä.

 

PEFC-metsäsertifiointistandardia on kehitettävä huomioimaan paremmin luonnon monimuotoisuus

Runsas määrä tutkimuksia osoittaa, että Suomen pääosin PEFC-sertifiointijärjestelmään (Programme for the Endorsement of Forest Certification) perustuvat säästöpuumäärät – nykyään kymmenen kappaletta läpimitaltaan yli kymmenen senttimetrin puuta hehtaarilla – ovat liian alhaisia metsien monimuotoisuuden kannalta, eikä sertifiointi siten täytä sille asetettuja ekologisia tavoitteita.

– Tästä huolimatta sertifiointijärjestelmän ekologisia kriteereitä on PEFC-standardin päivityskierroksilla heikennetty, kertoo yliopistolehtori Timo Kuuluvainen Helsingin yliopistosta.

Elävien säästöpuiden kokonaistilavuus on keskimäärin vain alle kolme kuutiota hehtaarilla. Tutkimustulosten mukaan näin alhaiset säästöpuumäärät eivät lisää eivätkä edes ylläpidä talousmetsien kuolleen puun määrää. Ruotsissa metsäpinta-alasta jätetään käsittelemättä peräti 11 prosenttia uudistushakkuiden yhteydessä. Suomessa vastaava luku on ollut vuosittain yleensä alle kolme prosenttia.

Luken raaka-ainetilastojen mukaan jopa puoli miljoonaa kuutiometriä lämpö- ja voimalaitosten käyttämästä metsähakkeesta on haketettu järeästä runkopuusta, josta suuri osa on kuollutta puuta.

– Tämä on suurempi määrä kuin yksityismetsien avohakkuualoille vuosittain jätettyjen elävien säästöpuiden tilavuus, 0,3 miljoonaa kuutiota, metsäekologian lehtori Petri Keto-Tokoi Tampereen ammattikorkeakoulusta toteaa.

Näin tapahtuu siitäkin huolimatta, että PEFC-standardin energiapuukriteerissä yksiselitteisesti velvoitetaan olemaan vahingoittamatta järeitä lahopuita. Lisäksi sulan maan aikaisissa hakkuissa tuhoutuu enemmän lahopuuta kuin talvihakkuissa. Jos lauhat talvet yleistyvät, kuten näyttää käyvän ainakin eteläisessä Suomessa, niin hakkuut lisäävät entisestään lahopuiden tuhoutumista, mikä köyhdyttää monimuotoisuutta, tutkijat epäilevät.

Tulosten perusteella tutkijat suosittavat, että säästöpuuston minimimäärä olisi 5–10 prosenttia puuston kokonaistilavuudesta ja elävien säästöpuiden minimiläpimitta palautettaisiin takaisin 20 senttimetriin.

Kulotuksen käyttöä tulisi lisätä

Vaikka kulotusten lisäämistä on suositeltu pitkään monimuotoisuuden ylläpitämiseksi, kulotuspinta-alat ovat pienentyneet. Tutkijoiden mukaan kulotus tulisi ottaa uudelleen käyttöön valtion talousmetsissä, ja jättää kulotusten yhteydessä runsaasti säästöpuita. Yksityismetsätalouden tukijärjestelmä tulisi uudistaa rohkaisemaan metsänomistajia kulotuksen käyttöön metsien uudistamisen yhteydessä.

– Käynnissä olevissa sertifiointijärjestelmien päivityksissä voitaisiin vaikuttaa kulotusten lisäämiseen, tutkijayliopettaja Henrik Lindberg Hämeenlinnan ammattikorkeakoulusta toteaa.

Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) vanhempi tutkija Pekka Punttila on huolestunut metsäpaloista riippuvaisten luontotyyppien ja lajien taantumisesta, ja hän toivoo, että metsäpaloalueista voitaisiin nykyistä useammin perustaa suojelualueita.

– Myös ennallistamispolttojen ja luonnon- ja metsänhoidollisten kulotusten lisääminen olisi tärkeää, kuten tuoreissa luontotyyppien ja lajien uhanalaisuuden arvioinneissa on esitetty, Punttila toteaa.

Nyt julkaistut viisi artikkelia ovat osa teemanumeroa, jossa käsitellään avohakkuille vaihtoehtoisia metsänkäsittelymenetelmiä eri puolilla maailmaa, ja varsinkin Fennoskandian osalta vallitsevia säästöpuukäytäntöjä sekä niiden ekologisia vaikutuksia. Näitä menetelmiä käsitellään tässä laajuudessa ilmeisesti ensimmäistä kertaa, toteaa Vanha-Majamaa, yksi teemanumeron toimittajista. Fennoskandiaa käsittelevien artikkelien kirjoittajat ovat Luken, Helsingin ja Itä-Suomen yliopistojen, SYKEn sekä Hämeen ja Tampereen ammattikorkeakoulujen, Ruotsista SLUn, Skogforskin ja Silvinformationin sekä Venäjältä Petroskoin Metsäntutkimuslaitoksen ja Pietarin Metsäyliopiston tutkijoita.