Uutiset Ilmasto, Kiertotalous, Maatalous, Metsä, Ympäristö

Metsäteollisuudesta peräisin olevat maanparannuskuidut vähentävät tehokkaasti maa-aineksen ja fosforin ravinnehuuhtoutumia pelloilta vesistöihin usean vuoden ajan. Tulokset selviävät Luonnonvarakeskuksen (Luke) Jokioisilla toteutetusta vuosien mittaisesta kenttätutkimuksesta, jossa on selvitetty maanparannuskuitujen tehoa ehkäistä maatalouden huuhtoumia.

Maanparannuskuiduilla tehdyt kokeet täydentävät Luken koesarjaa, jossa tutkitaan muun muassa kipsiä ja rakennekalkkia nopeavaikutteisina vesiensuojelukeinoina. Kesällä tutkimus laajenee valuma-aluemittakaavaan, kun kuitukäsittelyn vaikutuksia lähdetään seuraamaan Tuusulassa.

Luken tutkimuspeltolohkoille on viisi vuotta sitten levitetty kolmea erityyppistä maanparannuskuitua. Pelloilta kairatuista näytteistä on laboratoriossa tehtävässä sadetuskokeessa selvitetty, paljonko maasta irtoaa fosforia, typpeä ja liukoista hiiltä veteen.

­­­– Tulokset osoittavat kuiduilla käsitellyn maan kestävän sateen vaikutusta paremmin kuin käsittelemätön maa, minkä seurauksena sekä kiintoaines- että fosforikuormitus ovat alentuneet neljän vuoden tutkimusjakson aikana. Erilaiset maanparannuskuidut ovat vähentäneet valumaveden kiintoainepitoisuutta 30–80 % ja kokonaisfosforipitoisuutta lähes saman verran käsittelemättömään koejäseneen verrattuna, erikoistutkija Risto Uusitalo Lukesta kertoo.

Lämpimät talvet lisäävät tarvetta tutkimukselle ja ratkaisuille

Leutojen, roudattomien ja sateisten talvien yleistyessä huuhtoumat vesistöihin lisääntyvät. Suomen Ympäristökeskuksen mittaukset osoittivat, että joulu–helmikuussa fosforikuorma Saaristomereen oli lähellä mittaushistorian ennätystä.

– Tutkimuksemme osoitti kompostoidun ja kalkkistabiloidun ravinnekuidun sekä ravinneköyhän nollakuidun toimivan vesiensuojelumenetelminä. Tämä lisää viljelijän valinnanvaraa valita omalle peltolohkolleen soveltuva materiaali esimerkiksi pellon pH:n tai fosforiluvun mukaan. Markkinoilla on myös luomukelpoisia kuitupohjaisia maanparannustuotteita, joten edellytykset laaja-alaiseen kuitujen käyttöön ovat hyvät, Luken erikoistutkija Kimmo Rasa sanoo.

Rasa muistuttaa, että nollakuitua käytettäessä pitää huomioida, että lisääntynyt mikrobitoiminta sitoo maasta typpeä ensimmäisenä satokautena. Tämän voi ottaa huomioon esimerkiksi sovittamalla levityksen viljelykiertoon. Muutoin kuitujen satovaikutukset olivat vähäisiä tai aavistuksen suotuisia.

Kompostoitu ravinnekuitu lisäsi hieman maan hiilipitoisuutta, ja kaikki kuidut vaikuttivat selkeästi maan mikrobistoon. Erityisesti hiilen varastoitumista pysyvään muotoon mikrobitoiminnan seurauksena selvitetään kentällä tehtävissä jatkotutkimuksissa. Tarkoituksena on hankkia kentälle myös jatkorahoitusta ja tutkia, miten kuitujen uusintalevitys vaikuttaa ravinnekuormitukseen ja peltomaan muihin ominaisuuksiin.

Vuoden 2021 loppuun jatkuvassa Ympäristöministeriön johtaman Vesiensuojelun tehostamisohjelman rahoittamassa KUITU-hankkeessa siirrytään tutkimaan kuitukäsittelyn vaikutuksia käytännön maatalousympäristössä Tuusulanjärven valuma-alueella. Alueella on jo vedenlaadun automaattinen seuranta käynnissä, ja kuituja levitetään vuoden 2020 aikana. Samalla kerätään viljelijöiden kokemuksia kuitujen käytöstä. Yhdessä Jokioisten kenttäkokeiden tulosten kanssa saadaan hyvä käsitys siitä, miten kuitulisäykset vaikuttavat käytännön viljelyyn ja ravinteiden kulkeutumiseen pellolta.

Kuiduilla lisää orgaanista ainesta ja kasvukuntoa

Maanparannuskuidut ovat metsäteollisuuden sivutuotteista maatalouteen jalostettuja ravinnepitoisia maanparannusaineita, jotka soveltuvat käytettäväksi kaikilla kivennäismailla.

– Maanparannuskuiduilla lisätään maaperään merkittävä määrä orgaanista ainesta, jolloin vedenpidätyskyvyn lisäksi parannetaan maan kasvukuntoa ja muokkautuvuutta. Näin käsittelyllä on myös agronominen hyöty. Sitä suurempi hyöty saavutetaan mitä alhaisempi on maan hiilipitoisuus lähtötilanteessa, kertoo tutkimus- ja kehityspäällikkö Ossi Kinnunen Soilfoodilta. Yritys jalostaa ja markkinoi maanparannuskuituja.

Orgaanisen aineksen määrä suomalaisilla maatalousmailla laskee jatkuvasti. Esimerkiksi Suomessa kivennäismailta häviää vuosittain noin 220 kg hiiltä hehtaarilta. Varsinais-Suomen kivennäismailla orgaanisen aineksen pitoisuudet ovat alhaisia, mikä vähentää ravinteiden pidättäytymistä ja näin ollen lisää huuhtoumariskiä ja eroosiota.

– Myös viljelykäytänteillä, kuten kasvipeitteisyyden lisäämisellä, oikea-aikaisella ja tarpeenmukaisella lannoituksella sekä kevennetyillä muokkausmenetelmillä voidaan pienentää paitsi ravinnehuuhtoumia myös vähentää lannoituksen tarvetta, kun ravinteet jäävät peltoon vesistöihin huuhtoutumisen sijaan, Kinnunen lisää.