Uutiset Kala, Monimuotoisuus, Ympäristö

Luonnonvarakeskus (Luke) osallistuu kansalliseen Vedenalaisen monimuotoisuuden inventointiohjelmaan VELMUun ja selvittää muun muassa äärimmäisen uhanalaisen meriharjuksen lisääntymismenestystä Pohjanlahdella. Luken tutkimuspäällikkö Meri Kallasvuo ja tutkija Lari Veneranta kertovat, mitä meriharjukselle kuuluu Merenkurkussa.

1. Mitä Luke tekee VELMU-inventointiohjelmassa Itämeren hyväksi?

Vedenalaisen monimuotoisuuden inventointiohjelma VELMU keskittyy meriluonnon monimuotoisuuden kartoittamiseen, ja ohjelman tarkoituksena on edistää Itämeren lajien ja merialueiden suojelua sekä tukea meren ja sen luonnonvarojen kestävää käyttöä. Luke on keskittynyt ohjelmassa erityisesti kaloille tärkeiden elinympäristöjen kartoittamiseen, sekä kaupallisesti tärkeiden että uhanalaisten lajien, kuten meriharjuksen, osalta. Luken tuottamia aineistoja pääsee tarkastelemaan VELMU karttapalvelussa, ja aineistoja voi ladata Luken opendata-palvelusta.

2. Miten meriharjus voi?

Merikutuinen harjus oli vielä viime vuosisadalla tavanomainen laji Pohjanlahdella Porin edustalta pohjoiseen. Lajin yleisyydestä ja merkityksestä kertovat muun muassa monet harrgrund- ja harrbåda-nimiset paikat ruotsinkielisellä rannikkoalueella. Meriharjuskannat ovat taantuneet voimakkaasti 1950-luvulta lähtien, ja viimeisetkin merkittävät esiintymät Selkämereltä ja Merenkurkusta hävisivät parikymmentä vuotta sitten. Meriharjus on nykyään luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi ja kannat varsinkin Suomen puolella ovat todellisessa vaarassa kadota kokonaan. Siksi meriharjus rauhoitettiin kalastusasetuksessa vuonna 2016 kokonaan pyynniltä.

– Tarkkaa syytä meriharjuskantojen heikentymiseen ei tiedetä, mutta aikanaan kalastuksen tehostuminen monofiiliverkkojen vuoksi, rannikkoalueiden ja siten kutupaikkojen rehevöityminen ja liettyminen sekä ilmaston lämpeneminen ovat olennaisia haitallisesti vaikuttavia tekijöitä. On myös mahdollista, että petoeläinten, kuten hylkeen ja merimetson, saalistuspaine osaltaan heikentää tilannetta entisestään, tutkija Lari Veneranta sanoo.

Meriharjus lisääntyy enää harvoissa paikoissa Suomen rannikolla, todennäköisesti lähinnä Perämerellä. Tässä yksi harvoista meriharjuksen tunnetuista lisääntymisalueista. Kuva: Alpo Huhmarniemi, Luke.

3. Onnistuuko meriharjuksen lisääntyminen rannikolla, ja onko sen elvyttämiseksi mitään tehtävissä?

Havaintoja pyydyksiin jääneistä meriharjuksista on eri puolilta Perämeren rannikkoa, mutta ainoastaan Ulkokrunnien alueelta on kattavammin etsitty ja löydetty myös luonnossa syntyneitä poikasia. Ruotsin rannikkoalueella harjuksen tilanne on hieman parempi, ja Pohjois-Ruotsin rannikolla harjuskantojen on arveltu viime vuosina kehittyneen suotuisasti muun muassa matalien, alle 3 metrin syvyisten, vesialueiden verkkokalastusrajoitusten vuoksi.

– Luke on kerännyt Ulkokrunnien meriharjuskannasta emokalaston, joka on nyt viljelyssä ja tuottaa vuosittain poikasia. Poikasia voidaan hyödyntää esimerkiksi tuki- tai palautusistutuksissa sellaisilla alueilla, joissa harjukselle voisi ympäristöolosuhteiden puolesta olla edellytyksiä selviytyä, Veneranta sanoo.

VELMU-ohjelmassa selvitettiin mahdollisia meriharjusten lisääntymisalueita kesällä 2020 Selkämerellä ja Merenkurkussa, paikoissa, joista vanhemmassa kirjallisuudessa on mainintoja meriharjusten esiintymisestä. Mätiä tai poikasia ei löydetty muualta kuin vertailualueena käytetyltä Perämeren Krunneilta ja Ruotsista Holmön saarelta.

Meriharjuksen poikasia.
Meriharjuksen poikasia. Kuva: Lari Veneranta, Luke.

– Merenkurkun pohjoisosista löydettiin muutamia paikkoja, joilla saattaisi olla edellytyksiä myös kotiutusistutuksilla tapahtuvaan meriharjuskannan palauttamiseen. Erityisesti Selkämerellä entiset harjusten poikasalueet olivat rihmalevän ja sedimentoituvan orgaanisen aineksen peitossa. Siten edellytykset hapekasta ympäristöä vaativan mädin kehittymiselle lienevät heikot, Veneranta sanoo.

Alkuperäisestä meriharjuksen kantarakenteesta ei ole kattavaa tietoa, mutta lajin paikallisuuden vuoksi voidaan arvella, että aiemmin esiintyneet kannat ovat olleet toisistaan erillisiä. Siten meriharjuksen katoamisen jälkeen on menetetty alkuperäinen kantarakenne ja -monimuotoisuus. Mikäli palautusistuksia toteutetaan, ne joudutaan tekemään Krunnien kannalla.

– Tällä viimeisellä oljenkorrella on kuitenkin mahdollista estää meriharjuksen häviäminen kokonaan rannikkoalueeltamme. Jos olosuhteet rannikolla muuttuvat huomattavasti suotuisammiksi, saattaa meriharjuskannalla olla mahdollisuuksia elpyä myös luontaisesti. Tämä vaatisi kuitenkin nopeaa muutosta ympäristön tilassa, tutkimuspäällikkö Meri Kallasvuo sanoo.

4. Mikä merkitys uhanalaisen meriharjuskannan säilymisellä on Itämeren monimuotoisuuden kannalta?

VELMU-ohjelman kartoitusten tarkoituksena on selvittää lajistoltaan ja luontotyypeiltään arvokkaimmat alueet sekä erityistä suojelua tarvitsevien lajien esiintymispaikat. Arvokkaimpia alueita suojelemalla ja käyttöpaineita ohjaamalla voidaan turvata vedenalaisen luonnon monimuotoisuuden säilyminen.

– Meriharjuksen biologinen suojeluarvo on suuri, sillä laji kuuluu Pohjanlahden alkuperäiseen kalastoon. Murtovedessä lisääntymään sopeutuneena se on maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen harjusmuoto, Kallasvuo sanoo.

Katso myös