Uutiset Riista

Luonnonvarakeskuksen (Luke) uusimman kanta-arvion mukaan ilveskanta on kasvanut 11 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Vuodesta 2014 alkanut ilvesten määrän lasku näyttäisi pysähtyneen ja kääntyneen loivaan nousuun. Ennen metsästyskautta 2020/2021 Suomessa arvioidaan olevan 2 065–2 170 yli vuoden ikäistä ilvestä.

Pentuehavaintojen perusteella vuonna 2019 arvioidaan havaitun noin 378–415 pentuetta, mikä on 11 prosenttia enemmän kuin vuonna 2018.

Eniten ilveskanta on kasvanut kahdella Suomen riistakeskuksen alueista: Kainuun Poronhoitoalueen ulkopuolisessa osassa ja Pohjois-Karjalassa. Muualla ilvesten määrä on pääosin edellisen vuoden tasolla.

Kanta-arvio pohjautuu petoyhdyshenkilöiden 1.9.2019–29.2.2020 väliseltä ajalta tallentamien pentuehavaintojen ja lumijälkilaskentojen pohjalta tehtyyn arvioon erillisten pentueiden määrästä sekä tutkimustietoon ilveksen biologiasta.

– Kaikki ilveshavainnot pitivät sisällään yhteensä noin 2 800 ilvespentueiden näkö- ja jälkihavaintoa, mikä on saman verran kuin vastaavana aikajaksona kaudella 2018–2019, kertoo tutkimuspäällikkö Katja Holmala Lukesta.

Arviossa ei ole mukana Ahvenanmaan pentuehavaintoja. Se ei myöskään sisällä arviota touko-kesäkuussa 2020 syntyneistä pennuista arviointiin liittyvien epävarmuuksien takia.

Ilvesten pentuelukuja, lukumääriä ja ennustemallia on esitelty yksityiskohtaisesti Luken raportissa: Ilveskanta Suomessa 2020.

Yläreunan kuva: Pixabay.