Uutiset Maaseutu, Maatalous, Monimuotoisuus

Oletko kuvannut laiduntavaa, kirmailevaa, makoilevaa tai ruokailevaa lapinlehmää? Jos olet, sinulta saattaa löytyä juuri se kuva, jota Luonnonvarakeskus (Luke) etsii mukaan kansainväliseen postikorttikilpailuun.

Pohjoiset tunturikarjat -hankkeessa kootaan pohjoisten tunturikarjojen varhaisvaiheet, kulttuuriperinteet ja rotujen sukulaisuudet tarkempia tarkasteluja varten. Hanke pyrkii myös tarjoamaan uudenlaisia toimintamahdollisuuksia paikalliselle pohjoiselle elinkeinoelämälle ja kulttuurisektorille lapinlehmän avulla. Kuva: Mervi Honkatukia.

Luke on mukana Pohjoiset tunturikarjat -hankkeessa (3MC), jonka tavoitteena on tukea alkuperäisten geenivarojen säilytystyötä lisäämällä tunturikarjarotujen (pohjoissuomenkarja eli lapinlehmä, norjalainen trönderkarja ja ruotsalainen fjällko) tunnettuutta eri keinoin.

Euroopan komissio järjestää ”EU in my region” -postikorttikilpailun, johon kutsumme kamerankäyttäjiä mukaan 3MC-hankkeen kautta.

– Valitsemme hankkeessamme viisi parasta kuvaa jatkoon Euroopan komissioon, jossa eri puolilta Eurooppaa saapuneista kuvista valitaan voittaja. Voittaja ratkaistaan kuvien esteettisyyden ja niiden merkittävyyden (hankkeen kannalta) perusteella. Voittajakuvat julkaistaan postikortteina. Valokuva saa Euroopan laajuisen näkyvyyden – parhaassa tapauksessa miljoonat eurooppalaiset näkevät ottamasi kuvan, kertoo tutkija Ulla Ovaska Lukesta.

Nuo viisi Suomesta valittua kuvaa palkitaan joka tapauksessa, ja niitä käytetään tutkimushankkeessa pohjoismaisella tasolla.

Kuinka osallistut valokuvakilpailuun?

  • Toimita kuva ja lyhyt selostus siitä sähköpostitse joko Mervi Honkatukialle (honkatukia@nordgen.org) tai Ulla Ovaskalle (ulla.ovaska@luke.fi)
  • Käytä aihekentässä tunnusta ”valokuvakisa”.
  • Osallistumalla kilpailuun luovutat Euroopan komissiolle oikeuden käyttää kuvaasi
  • Mikäli kuvaat ihmisiä, on kaikilta kuvissa tunnistettavilta yli 18-vuotiailta henkilöiltä saatava henkilökohtainen kirjallinen suostumus ja alle 18-vuotiaiden kohdalta huoltajien kirjallinen suostumus. Allekirjoitettua valtuutuslomaketta tarvitaan vain, jos kuvassa oleva henkilö voidaan tunnistaa.
  • Lähetäthän kuvan 15.8.2020 mennessä.

Yläreunan kuva: Mervi Honkatukia.