Uutiset Maaseutu, Maatalous

Luonnonvarakeskus (Luke) on laatinut emolehmille omat ruokintasuositukset. Niiden avulla voidaan tarkentaa emolehmien ruokintaa ja samalla lisätä eläinten hyvinvointia. Suositukset tehtiin käytössä olevien lypsylehmien ruokintasuositusten pohjalle, mutta työssä hyödynnettiin myös maailmalla yleisimmin käytössä olevia järjestelmiä.

Suomessa käytetään Luken laatimia ja ylläpitämiä ruokintasuosituksia eri tuotantoeläimille. Tähän saakka emolehmillä ei ole ollut omia ruokintasuosituksia, vaan ruokinta on suunniteltu ja toteutettu lypsylehmien energia- ja valkuaissuositusten perusteella.

– Emolehmien ruokinta kuitenkin eroaa melko paljon lypsylehmien ruokinnasta, joten omat ruokintasuositukset olivat paikallaan, kertoo Luken tutkimusprofessori Arto Huuskonen.

Emolehmillä ylläpitokausi on melko pitkä. Varsinkin rakennetussa ympäristössä käyttäytymishäiriöiden esiintyminen on yleistä, jos ruokinta on suunniteltu vain energian tarpeen perusteella. Tällöin rehuannoksen kuiva-aineannos jää kohtalaisestikin sulavilla karkearehuilla kovin pieneksi, ja se syödään hetkessä. Haasteita tulee lisää, jos rehut jaetaan vain kerran päivässä.

Emolehmän päivittäisen syöntimäärän arvioiminen tarkentaa rehujen ravintoaineiden hyväksikäyttöä ja helpottaa vuosittaisen rehubudjetin tekemistä. Syöntimäärää voidaan arvioida eläimen elopainon ja karkearehun sulavuuden perusteella.

Kuva: Maiju Pesonen, Luke.

Kansainväliset järjestelmät antoivat suuntaa suositusten laatimisessa

Emolehmien ruokintasuositusten laatimiseksi Luke vertaili maailmalla yleisimmin käytössä olevia suosituksia: ranskalaista, pohjoisamerikkalaista ja australialaista järjestelmää.  Työ aloitettiin vertaamalla näiden järjestelmien energia- ja valkuaissuosituksia suomalaisiin, lypsylehmillä käytössä oleviin suosituksiin. Työssä käytettiin myös pohjoismaissa tuotettua tutkimuksellista aineistoa.

Jotta vertailu voitiin toteuttaa, eri järjestelmien energia- ja valkuaisarvot muutettiin vastaamaan Suomessa käytössä olevaa märehtijöiden energia- ja valkuaisarvojärjestelmää. Oletuksena oli, että rehuannos koostui ainoastaan karkearehusta, jota annettiin vapaasti.

Emolehmien energian ja valkuaisen tarve perustuu kehon toimintojen ylläpidosta, maidontuotannosta, tiineydestä ja elopainon (kuntoluokan) muutoksesta aiheutuviin tarpeisiin.

– Vertailussa eri järjestelmien väliset erot energian ja valkuaisen tarpeen osalta osoittautuivat melko pieniksi. Tästä johtuen emolehmien ruokailusuositukset voitiin perustaa meillä käytössä oleviin lypsylehmien ruokintasuosituksiin, kertoo tutkija Maiju Pesonen Lukesta.

Lypsylehmien energian ja valkuaisen tarpeen laskennassa käytetään ns. energiakorjattua maitotuotosta, mutta emolehmillä laskennan perusteena on käytännöllisintä käyttää arvioitua maitomäärää. Valkuaistuotoksen määrittämiseksi voidaan emolehmillä käyttää suomalaisista tutkimuksista saatua keskimääräistä maidon valkuaispitoisuutta, joka on 31 g/kg maitoa (Manninen 2007).