Uutiset Kala, Ympäristö

Äärimmäisen uhanalainen Saimaan järvilohi on saatu lisääntymään Ala-Koitajoessa, yhdessä sen alkuperäisistä elinympäristöistä, ensimmäistä kertaa yli 60 vuoteen. Tätä kunnostettua koskireittiä pyritään hyödyntämään järvilohikannan elvytystoimissa nyt kahdella tapaa: siirtämällä sinne Pielisjoesta kiinnisaatuja emokaloja vaellusreitin tukkivien voimaloiden yli sekä pyytämällä luonnonkudusta syntyneitä poikasia säilytysviljelyyn kannan monimuotoisuuden ja elinvoimaisuuden turvaamiseksi.

Saimaan järvilohen vaellusreitti Pielisjoesta Ala-Koitajokeen katkesi jo ennen 1960-lukua Pielisjoen voimalaitosrakentamisen myötä. Ilman säilytysviljelyä ja istutuksia Saimaan järvilohi olisi kuollut sukupuuttoon jo monta vuosikymmentä sitten. Toistaiseksi kannan laitosemokalastoa on uusittu vuosittain Pielisjoesta pyydettyjen kutukalojen mädistä ja maidista. Luonnonkudusta syntyneiden jokipoikasten pyynti säilytysviljelyyn on vaihtoehtoinen ja tehokas, perinteistä emopyyntiä täydentävä menetelmä lohikannan perinnöllisen vaihtelun ja elinvoimaisuuden säilyttämiseksi.

Järvilohen kulkureitti Saimaan ja Ala-Koitajoen poikastuotantoalueen välillä.

− Jokipoikasten pyynti mahdollistaa laadukkaan, elämän kriittisten alkuvaiheiden aikana luonnonvalintaa läpikäyneen kalaston hankkimisen viljelyyn. Yhdistämällä kutupyynneistä ja poikaspyynneistä saatava laitoskalasto saadaan parhaimmillaan koko luonnonkierron kattavaa alkumateriaalia järvilohen säilytys- ja tuki-istutuksiin, Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Matti Janhunen kertoo.

Tähän mennessä Ala-Koitajoelta on sähkökalastettu ja siirretty Saimaan kalantutkimus ja vesiviljely -yksikköön Enonkoskelle yhteensä 565 kesänvanhaa lohta. Näitä vanhemmat kalat (147 kpl) on siirtoistutettu Pielisjokeen vastikään tehdylle poikastuotantoalueelle. Sieltä niillä on aikanaan vapaa reitti järvivaellukselle. Pyyntejä on pyritty tekemään alueellisesti kattavasti eri koskista, jotta laitoksen elävään geenipankkiin ja siirtoistutuksiin saataisiin mahdollisimman paljon monimuotoisuutta.

Luken Matti Janhunen ja Markku Gavrilov pyytävät järvilohen poikasia Ala-Koitajoen Pamilonkoskella. Kuva: Juha-Pekka Turkka, Luke.

Elinympäristökunnostukset ja kalastusrajoitukset edesauttaneet järvilohen luontaista lisääntymistä

Vuoden 2016 alusta voimaan tulleen uuden kalastuslain ja Vuoksen vesistön järvilohen kalastusrajoitusten ansiosta Pielisjokeen nousevien emokalojen määrä on kasvanut huomattavasti viime vuosina. Tämän johdosta kutukaloja on riittänyt sekä säilytysviljelyyn lypsettäviksi että siirrettäväksi voimaloiden yli Ala-Koitajokeen. Voimaloiden yli siirrettyjen emokalojen lisääntymisestä kunnostetuilla koskialueilla on saatu lupaavaa näyttöä:

− Luonnonkudusta on syntynyt paikoin runsaita 1-kesäisten lohien esiintymiä ja parhaimmillaan koealoilta lasketut minimitiheydet ovat olleet 50–60 poikasta aaria kohden, Janhunen kertoo.
Joen todellisen poikastuotantokyvyn määräävä vaelluspoikasten eli smolttien määrä on ollut kuitenkin erittäin vähäinen, tuskin sataan kalaan yltävä. Tämä johtunee suureksi osaksi joen runsaasta petokalakannasta. Lohenpoikaset eivät selviydy joessa riittävän vanhoiksi eli noin 2–3-vuotiaiksi, tai ne tulevat syödyksi viimeistään tuolloin vaellukselle lähtiessään.

− Potentiaalisia tuotantoaloja olisi tarpeen hyödyntää siitäkin huolimatta, ettei joki elätä lohenpoikasia lähellekään riittävissä määrin vaellusvaiheeseen asti. Kunnostetut koskialueet voisivat toimia kuitenkin järvilohen luonnonhautomona ja jokipoikasreservinä laitosemokalastojen perustamista sekä siirtoistutuksia ajatellen, Janhunen toteaa.

Saman pyyntikauden aikana haaviin tarttuu eri ikäluokan poikasia. Tämä lisää viljelykannan monimuotoisuutta. Toistaiseksi vain kesänvanhoja järvilohia on siirretty jatkokasvatukseen Enonkosken laitokselle. Kuva: Matti Janhunen/Luke.

Tottuuko luonnonpoikanen laitoselämään?

Luonnosta laitosviljelyyn siirrettäviä järvilohenpoikasia on pidettävä karanteenissa siihen saakka, kunnes niiden tautivapaus on voitu todentaa Ruokaviraston laboratoriotutkimuksissa. Mutta miten hyvin villi, luonteeltaan reviirikala sopeutuu pelkistettyyn allasympäristöön ja ahtaimpiin oloihin lajikumppaniensa kanssa? Varhainen siirtoikä ja lohikaloille tyypillinen luontainen joustavuus edesauttavat rajussa elinympäristön muutoksessa, eikä siirtostressiin liittyvää kuolleisuutta ole toistaiseksi havaittu. Lisäksi sopeutumista pyritään edistämään eri tavoin:

− Lohenpoikasten totuttelu keinoravintoon aloitetaan ruokkimalla niitä jonkin aikaa pilkotuilla kärpäsentoukilla. Kasvatusparviin laitetaan lisäksi muutamia viljeltyjä poikasia, jotka toimivat ikään kuin oppaina uusille tulokkaille, Janhunen selittää.

Järvilohi-tietoisku:

• Pielisjokeen laskevalla Ala-Koitajoella on pituutta 24 km ja pudotuskorkeutta noin 50 m.
• Joen luonnontilainen keskivirtaama on ollut n. 70 m3/s. Nykyisin suurin osa sen yläpuolisesta vedestä ohjataan Hiiskosken padolla tekojärvien ja Pamilon voimalaitoksen kautta Jäsykseen.
• Saimaan järvilohikannan luontainen lisääntyminen loppui Ala-Koitajoessa 1950-luvun lopussa Pielisjoen voimalaitosrakentamisen myötä; jo tätä ennen kutu- ja poikasalueet olivat supistuneet voimakkaasti joen säännöstelyn ja ruoppauksen johdosta.
• Korkein hallinto-oikeus velvoitti vuonna 2013 Pamilon voimalaitoksen omistavan Vattenfall Oy:n lisäämään Ala-Koitajoen vesitystä aiemmasta 2:sta m3/s siten, että juoksutus on 6 m3/s huhtikuun alusta syyskuun loppuun ja muun ajan vuodesta 4 m3/s.
• Virtaaman lisäyksen jälkeen Ala-Koitajoen koskialueille on muokattu useaan otteeseen järvilohelle soveltuvia kutu- ja poikastuotantoalueita.
• Seurantaohjelmalla (2013–2019) on todennettu luontaisen lisääntymisen onnistuminen kunnostetuille koskille siirrettyjen emokalojen myötä. Vaelluspoikastuotanto on osoittautunut kuitenkin vähäiseksi.

Ala-Koitajoen luonnonkudusta syntyneiden järvilohenpoikasten kasvatuskokeilut laitosemokalaston perustamiseksi aloitettiin elokuussa 2020 osana Luken toteuttamia ViableSalmon- ja Sateenvarjo III -tutkimushankkeita.

 

 

Katso myös