Artikkelit Kala, Maatalous, Metsä, Puutarha

Monimuotoisuutta turvaavia kotieläinten, viljely- ja puutarhakasvien sekä metsäpuiden geenivaraohjelmia uudistetaan, ja kalat saavat oman ohjelmansa. Aihe nousee valokeilaan sunnuntaina 22.5. jolloin vietetään kansainvälistä luonnon monimuotoisuuden päivää.

maatiaskanoja_ulla_ramstadius
Maatiaskanoja Elonkierrossa. Kuva: Ulla Ramstadius

Luonnonvarakeskus (Luke) koordinoi Suomen kansallista geenivaraohjelmaa, jonka eri alaohjelmat tekevät työtä pelto- ja puutarhakasvien, metsäpuiden ja kotieläinten biologisen monimuotoisuuden ylläpitämiseksi.

Geenivaraohjelmissa suojellaan vanhoja maatiaisrotuja ja -kantoja, lajikkeita ja samalla kansallista kulttuuriperintöämme. Säilytystyön rinnalla edistetään myös geenivarojen kestävää käyttöä.

Ilmastonmuutos ja ruokaturvakysymykset ovat lisänneet geenivaratyön merkitystä ja tehneet siitä ajankohtaisemman kuin koskaan.

 

Kalat polskivat kansalliseen geenivaraohjelmaan

Suomen ensimmäinen kalageenivaraohjelma valmistuu tänä vuonna osaksi kansallista geenivaraohjelmaa.
– Kalageenivaraohjelmalla halutaan turvata luonnonvaraisten kalakantojen monimuotoisuutta ja toisaalta jalostettavien kalalajien tuotanto-ominaisuuksia pitkällä aikavälillä, sanoo tutkimuspäällikkö Petri Heinimaa.

Lähtökohtaisesti kalageenivaroja säilytetään kalalajien ja -kantojen luonnonvaraisissa ympäristöissä. Taloudellisesti arvokkaita kalalajeja, joiden geenivarojen monimuotoisuus on luonnossa uhattuna, säilytetään Luken kalanviljelylaitosten emokalastoissa ja maitipankissa. Myös yksityisissä kalanviljely-yrityksissä on monimuotoisuutta säilyttäviä emokalaparvia.

Kotimaisten kalalajien lisäksi erityisesti ruokakalan tuotantoa varten säilytetään joitakin maahan tuotuja vieraslajeja, tärkeimpänä kirjolohi ja uusimpana nelma. Sen tuotantomittakaavainen kiertovesiviljely on aloitettu tänä keväänä yritysyhteistyönä.

Kalageenivaraohjelma koskee myös luonnossa esiintyviä talouskaloja. Suomessa hyödynnetään taloudellisesti 31 kalalajia, joista suuri osa on eriasteisesti uhanalaisia. Useiden lajien suojelun tavoitteena onkin riittävien geneettisten resurssien säilyminen ja vahvistaminen luonnossa.

Eläingeenivaroja säilöön ja käyttöön

Kansallista eläingeenivaraohjelmaa uudistetaan yltämään 2020-luvulle saakka. Professori Juha Kantanen kuvailee, kuinka laaja ohjelma kattaa eläinlajit mehiläisestä hevoseen ja eläinlajin rodut alkuperäisroduista vakiintuneisiin tuontirotuihin.

Kuva: Ulla Jauhiainen
Länsi- ja itäsuomenkarjan hiehoja sekä lapinlehmä Elonkierrossa. Kuva: Ulla Ramstadius

– Edistämme erityisesti harvinaisten alkuperäisrotujen monipuolista hyödyntämistä. Työn avulla myös rikastutetaan maaseudun elinkeinoja ja lisätään kanssakäymistä maaseudun ja kaupunkien välillä.

Seuraavan kansallisen geenivaraohjelmakauden haastavana tehtävänä on kattavan kryopankin kokoaminen niille eläinlajeille ja roduille, joiden geenejä halutaan tallentaa tulevaisuutta varten.  Samalla yhteistyö jalostusorganisaatioiden ja eri alkuperäisrotuyhdistysten kanssa tiivistyy. Myös pohjoismaiden Geenivarakeskus NordGen:in eläinsektori on entistä merkittävämpi kansainvälinen yhteistyökumppani.

– Tutkimustyö on tärkeä osa Kansallista eläingeenivaraohjelmaa ja siinä korostuu uuden genomitutkimusmenetelmien hyödyntäminen geenivarojen merkityksen selvittämiseksi, Kantanen sanoo.

Kasvigeenivaroja jalostuksen tarpeisiin

Kuva: Marja Jalli
Ylenjoki APO301 -maatiainen kestää erinomaisesti ohran viirutautia. Kuva: Marja Jalli

Erikoistutkija Elina Kiviharju kertoo, että viimeisen kymmenen vuoden ajan geenivaratyö maa- ja puutarhatalouden kasvien osalta on pääosin keskittynyt olosuhteisiimme sopeutuneiden viljelykasvien kantojen kuuluttamiseen, evaluointiin, säilytyspäätösten tekemiseen ja säilytyksen organisointiin.

– Jatkossa korostuvat varmuussäilytyksen organisointi ja geenivarakasvien saatavuuden järjestäminen.

Tutkimustulokset ovat osoittaneet, että kasvinjalostuksella on ollut positiivinen vaikutus muun muassa ohran sadontuottokyvyn ja viljelyteknisiin ominaisuuksiin kuten korren pituuteen ja laonkestävyyteen.

Maatiaiskasveista löytyy lisää jalostuksen kannalta kiinnostavia ominaisuuksia. Luken erikoistutkijat Marja Jalli ja Ari Rajala kertovat, että esimerkiksi maatiaisohrista löytyy yksittäisiä kantoja, jotka ovat joko varsin tehokkaita typenottajia tai typen hyväksikäyttäjiä.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että pohjoismaisista maatiaisista löytyy ominaisuuksia, joiden avulla voidaan mahdollisesti parantaa ohran ravinteisen käyttöä sekä taudinkestävyyttä, esimerkiksi siemenlevintäistä ohran viirutautia vastaan.

Metsäpuiden monimuotoisuus säilyy geenireservimetsissä

Ilmastonmuutos tuo haasteita pitkäikäisten puiden geenivaratyölle: se muuttaa puiden kasvukauden pituutta, vaikuttaa sateisuuteen ja tuo uusia tauteja ja tuholaisia tehden nykyiset sopeumat sopimattomiksi tulevaisuuden kasvupaikoille.

Geenireservimetsää. Kuva: Erkki Oksanen
Geenireservimetsää. Kuva: Erkki Oksanen

Apua tähän haetaan muun muassa geenireservimetsistä, joissa suojellaan tietyn puulajin geneettistä monimuotoisuutta eli luontaista monimuotoista perimää, ja joita hoidetaan siten, että perinnöllinen monimuotoisuus säilyy mahdollisimman suurena.

– Geenireservimetsässä mahdollisimman monet puuyksilöt tuottavat siitepölyä ja siemeniä, jolloin uutta sukupolvea syntyy runsaasti. Tämä avittaa ja nopeuttaa luonnonvalintaa, kertoo vanhempi tutkija Mari Rusanen.

Käytännön geenivaratyössä Luke etsii sopivia geenireservimetsiä ja laatii niille hoitosuunnitelmat yhteistyössä maanomistajan kanssa.

Professori Katri Kärkkäinen oli mukana äskettäin päättyneessä FORGER-projektissa, jossa tutkittiin geenireservimetsien roolia ilmastonmuutoksessa ja metsien parhaita hoitomenetelmiä.

– Nykyinen geenireserviverkosto on osittain kattava, mutta sitä tulisi täydentää alueilla, joissa ilmasto-olosuhteet muuttuvat nopeasti sekä lajien levinneisyyden äärialueilla, Kärkkäinen kertoo.

Uusi laki turvaa geenivarojen oikeudenmukaista käyttöä

Tänä vuonna voimaan astuvassa Geenivaralaissa saatetaan Suomessa voimaan Nagoyan pöytäkirja, joka on kansainvälinen sopimus geenivarojen saatavuudesta ja hyötyjen jaosta. Lainsäädäntöä sovelletaan kasvien, eläinten ja mikrobien geenivaroihin silloin, kun niitä hankitaan tutkimus- ja kehityskäyttöön.

Geenivaralain valmistelussa mukana ollut Mari Rusanen kertoo, että Suomi ei halua rajoittaa omalla alueellaan olevien geenivarojen saatavuutta. Geenivaralakia tulee noudattaa, kun geenivaroja haetaan muista maista esimerkiksi tutkimuskäyttöön.

– Lainsäädännöllä varmistetaan että geneettistä aineistoa haetaan tutkimus- ja kehityskäyttöön vain alkuperämaan suostumuksella ja että hakija noudattaa luovuttavan maan kanssa tehtyä sopimusta siitä, miten mahdolliset hyödyt tulevaisuudessa jaetaan, Rusanen kiteyttää.

Laissa kiinnitetään huomiota myös alkuperäiskansojen oikeuksiin omien geenivarojensa haltijoina.

Lisätietoja Geenivaralaista

Katso myös