Suomen maatalousmaan hiilivarannot hiipuvat ja satotasot laskevat huolestuttavasti. Ilmastoviisasta ja kestävää ruoantuotantoa uhkaa maan kasvukunnon heikentyminen, joka saa aikaan maatalouden kestävyyskuilun. Ongelman ratkaisemiseksi tarvitaan nykyistä monipuolisempia viljelykiertoja ja ympärivuotista kasvipeitteisyyttä.

Maaperän hiilen määrän hiipuminen vaikeuttaa kestävää, ympäristö- ja ilmastoystävällistä ruoantuotantoa. Maan hiilivarojen nousuun päästään kestävästi, kun viljelykiertoa ja kasvipeitteisyyttä lisätään huomattavasti nykyisestä. Nyt monipuolisia kiertoja on vain kahdella prosentilla kasvitilojen lohkoista.

Luken tutkimusprofessori Pirjo Peltonen-Sainion mukaan yksipuolisen viljelyn aiheuttamat haitat pitää saada katkaistua. ”Oravanpyörä pyörii, ja hiilivarannot hiipuvat joka kierroksella. Nyt on aika miettiä ongelmaa kokonaisuutena.”

Ilmastonmuutos haastaa sadot

Jalostus tuottaa yhä satoisampia lajikkeita, mutta ilman kunnollista kasvualustaa työ valuu hukkaan. Satotoiveet eivät realisoidu. Ilmastonmuutoksen kiihtyessä haasteet kasvavat.

”Sateiden on ennakoitu lisääntyvät etenkin syksyllä ja talvella. Jos maassa ei ole kunnon kasvipeitteisyyttä, huuhtouma- ja eroosioriskit kasvavat. Nyt pellot ovat täysin paljaana suuren osan vuotta”, Peltonen-Sainio kertoo. Jatkuva kasvipeitteisyys sitoisi maan ravinteita, jolloin viljelykasvit voivat hyödyntää niitä.

Hiilivarantoja elvyttävä kasvipeitteisyys on viljelykierron ohella tärkeä maan tiivistymäongelmien ehkäisyssä. Liian tiiviissä maassa sadevesi ei ohjaudu maan syviin kerroksiin ja vesi jää maan pinnalle. Esimerkiksi ohra ei kestä seisovaa vettä. Ongelmia koituu myös kasvien juuristolle, jotka eivät tiiviissä maassa pääse syviin kerroksiin.

”Kasvin aineenvaihdunta häiriintyy, kun ravinteita ei pystytä hyödyntämään”.

Monipuolisuus turvaa ruoantuotantoa

Valtaosa Suomen kasvintuotantoalasta on yksipuolista, ohraa viljellään ohran perään. Tyypillisessä kierrossa lohkoilla on neljänä vuotena viljaa ja yhtenä esimerkiksi rypsiä tai härkäpapua. Peltonen-Sainion mukaan yksi syy ovat kannustimet.

”Viljat ovat varmempia ja ennakoitavampia tulontuojia, kun taas palkoviljat ovat epävarmoja tuotannoltaan.” Yksipuolista viljelyä tukeva järjestelmä kuitenkin lisää kestävyyskuilua, jolloin esimerkiksi riippuvuus kasvinsuojelusta kasvaa.

Viljelijät ovat heränneet yksipuolisuuden tuomiin haasteisiin, ja talkoisiin pitäisi ryhtyä ensisijassa viljelijöiden arvokkaimmilla peltolohkoilla.

”On tärkeää, että kasvukunto säilytetään näillä lohkoilla, sillä ne ovat usein isoimpia kooltaan ja tuotantoerät ovat suuria.”

Viljeltävien lajien monimuotoisuus tuo kestävyyttä: kun pelloilla ei ole yksiä ja samoja tiettyihin ääri-ilmiöihin ja säähaittoihin reagoivia lajeja, viljelijällä ja kuluttajalla on enemmän vaihtoehtoja. Pomminvarmaa ratkaisua ei Peltonen-Sainion mukaan ole.

”Joku laji kärsii, toinen ei. Ei kuitenkaan kannata laittaa kaikkia munia samaan koriin. Monipuolisuus parantaa tuotantovarmuutta. Kyse on win-win-tilanteesta, monipuolistamalla kiertoja tulee aika paljon hyvää.”