Suomen riistalajisto on runsas ja monilajinen. Lajiston monimuotoisuus perustuu siihen, että maamme tarjoaa metsineen, soineen, vesistöineen ja kulttuurialueineen paljon ja monipuolisesti riistalle soveliasta elinympäristöä. Riistalajien joukossa on uhanalaisia ja silmälläpidettäviä lajeja, mutta pääosin kannat ovat elinvoimaisia.

Riistaan kuuluvat suurpedot, hirvieläimet, villisika, pienriista, hylkeet, metsäkanalinnut ja metsästettävät vesilinnut sekä nokikana, lehtokurppa ja sepelkyyhky. Metsästettäviä nisäkäslajeja on Manner-Suomessa yhteensä 28 ja lintulajeja 26.

Monet riistalajit esiintyvät koko Suomen alueella. Keski- ja Etelä-Suomelle on leimallista eri lajien melko tasainen esiintyminen, länsi- ja lounaisosassa on erityisesti hirvieläimiä, itäisessä Suomessa suurpetoja ja pohjoiseen mentäessä lajimäärä vähenee ja sitä dominoi pienriista.

Riistakannoille leimallinen piirre on kantojen jaksoittainen vaihtelu. Kaikkia kannanvaihteluiden syitä ei tunneta, mutta useimmiten kannoissa tapahtuvat muutokset liittyvät petoihin, tauteihin ja loisiin.

Lajien runsauksissa tapahtuvat muutokset voivat johtua myös ihmisen toiminnasta ja olla myös tavoitteellista eläinkantojen rajoittamista metsästyksellä. Esimerkiksi hirvikantaa rajoitetaan, koska hirvet aiheuttavat metsätuhoja ja liikenneonnettomuuksia.

Riistan monimuotoisuuden heikkeneminen

Riistan monimuotoisuuden heikkeneminen on kyseessä silloin, kun laji katoaa tai populaatio on niin pieni, että sen geneettinen monimuotoisuus heikkenee. Esimerkiksi metsäpeura metsästettiin Suomesta sukupuuttoon 1910-luvulla. Sittemmin laji on palannut Suomeen Venäjän puolelta: ensin Kuhmoon, josta sitä on siirretty myös muualle Suomeen. Myös vesikko on kadonnut Suomen luonnosta, ja hillerin kohtalo on tuntematon. Tuntureilla elävien naalien määrä romahti liiallisen pyynnin seurauksena 1800-luvun lopulla, ja laji on erittäin uhanalainen Suomen tuntureilla.

Lajiston ja sen runsaussuhteiden muutoksia voivat aiheuttaa myös muun muassa elinympäristöissä tapahtuvat muutokset, vieraslajit ja satunnaiset tekijät. Maa- ja metsätalous sekä ilmastonmuutos muuttavat voimakkaimmin riistalajien elinympäristöjä.

Metsien käsittely on pirstonut laajalti yhtenäiset vanhaa puustoa kasvaneet metsät. Muutos on samalla vähentänyt riistalajeista etenkin metsolle ja metsäpeuralle sopivia elinympäristöjä. Tutkimusten mukaan näyttäisi kuitenkin siltä, että metsolle kelpaisivat jo nuoret kasvatusmetsätkin, joissa puiden rinnankorkeusläpimitta on enemmän kuin 13–14 cm. Toisaalta talousmetsien hoidossa otetaan aikaisempaa enemmän huomioon riistan tarpeet.

Soiden ojituksista on ollut riistalle osin hyötyä, mutta pääasiassa haittaa. Hyötyjiä ovat olleet muun muassa hirvet ja myös metsäjänis silloin, kun lehtipuun taimet ovat lisääntyneet. Sen sijaan riekon poikasten on vaikea ruokailla korkeassa varvikossa, ja riekko onkin vähentynyt ojitusten seurauksena Etelä-Suomessa. Soiden laitamat, erityisesti korvet ovat tärkeitä kanalintujen poikasten elinympäristöjä. Poikasia myös hukkuu metsäojiin.

Metsästettävien vesilintujen elinympäristöjä ovat Itämeri saaristoineen sekä sisävesien joki- ja järviympäristöt. Metsästys ja elinympäristön muutokset pesimä- ja talvehtimisalueilla sekä muuttoreittien varrella voivat heikentää lintujen kantoja. Esimerkiksi liiallinen rehevöityminen johtaa vesilintujen suosimien rantaniittyjen ja luhtien umpeenkasvuun sekä vähentää vesilintujen ravinnon määrää.

Vesistöjen rehevöitymisen vaikutukset ovat nähtävissä meren saaristossa ja ylirehevöityneillä sisävesillä, joiden uhanalaisiin kuuluvat muun muassa haapana, jouhisorsa, punasotka, tukkasotka ja haahka. Sen sijaan tärkein riistasorsamme sinisorsa on runsastunut vähitellen jo 1980-luvun lopulta lähtien: kanta on nyt noin 65 prosenttia suurempi kuin ennen.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset heijastuvat kaikkiin lajeihin esimerkiksi siten, että lajiston levinneisyysalueet siirtyvät yhä pohjoisemmaksi. Kettu on jo siirtynyt tuntureille, jossa se muodostaa naalille uuden uhan: molemmat kilpailevat samasta ravinnosta. Valkean talvipuvun omaavat lajit kuten metsäjänis ja riekko kärsivät lumettoman ajan lyhenemisestä: valkoisina ne ovat helppoja saaliita pedoille.

Vieraslajit voivat heilauttaa monimuotoisuutta

Vieras- ja tulokaslajit lisäävät lajimäärää, mutta ne voivat myös vaikeuttaa alkuperäisen lajiston elämää, mikä ei ole luonnon monimuotoisuuden kannalta toivottua. Suomen luonnossa eläviä metsästettäviä vieraslajeja ovat esimerkiksi valkohäntäpeura, minkki, supikoira ja kanadanmajava. Fasaani puolestaan elää kulttuuriympäristössä.

Vieraslajit voivat heikentää olemassa olevaa eläinkantaa risteytymällä alkuperäisten lajien kanssa tai vaikeuttaa alkuperäisten eläinlajien menestymistä. Esimerkki vieraslajin vaikutuksista alkuperäiseen lajistoon on tänne tuotu kanadan- eli amerikanmajava. Se kilpailee euroopanmajavan kanssa samoista elinympäristöistä ja pystyy syrjäyttämään ja on monin paikoin syrjäyttänyt alkuperäisen lajin, euroopanmajavan, luonnossamme.

Paikallisesti runsaana esiintyessään vieras- ja tulokaslajit voivat myös kuluttaa elinympäristöjään ja vähentää luonnon monimuotoisuutta. Esimerkkeinä tällaisista lajeista ovat valkohäntäpeura ja tulokaslajeihin lukeutuva villisika. Vieraslajien mukana luontoon leviää myös ei-toivottuja tauteja ja loisia.

Luken tuottamat seurantatiedot auttavat monimuotoisuuden turvaamisessa

Riistalajiston monimuotoisuutta pyritään turvaamaan tarvittaessa metsästyslainsäädännön mukaisilla rauhoituksilla ja metsästyskiintiöillä. Myös eläinten kannanhoitosuunnitelmien tavoitteena on turvata lajien vakaus. Esimerkiksi suurpeto-, hirvi- ja hyljepolitiikka nojaavat hoitosuunnitelmiin, joissa sovitetaan yhteen eri intressiryhmien kuten metsästyksen ja suojelun toiveita.

Riistaan kuuluu myös lajeja, joita ei pystytä suojelemaan vain kotimaisilla päätöksillä. Lajiston monimuotoisuuden turvaaminen onkin yhä useammin kansainvälisen yhteistyön ja sopimusten tulos.
Suomessa kannanhoitosuunnitelmien laadintaa ja metsästyksen säätelyä auttavat Luken (vesilintujen osalta yhdessä Luomuksen kanssa) tuottamat seurantatiedot eläinkantojen koosta.

Riistaseurantojen tulokset kerrotaan vuosittain

Luke tuottaa useimmista riistaeläimistä kanta-arvion joka vuosi. Suurpetojen ja hirvieläinten kanta-arviot löytyvät Riistahavainnot.fi-palvelusta. Metsäkanalintujen ja pienriistan määrää seurataan valtakunnallisilla riistakolmiolaskennoilla, ja tuloksista kerrotaan muun muassa Riistakolmiot.fi-palvelussa. Metsästettävien vesilintujen tilanteesta tiedotetaan vuosittain elokuussa julkaistavalla uutisella. Kolmio- ja vesilintulaskentojen vuosittaiset tulokset julkaistaan myös Metsästäjä- ja Jägaren-lehdissä. Hyljekanta-arviot tiedotetaan vuosittain loka-marraskuussa julkaistavalla uutisella.