Luonnontilaiset suot ovat hyvin monimuotoinen joukko elinympäristöjä.

Luonnontilaisten soiden ominaisuuksissa voidaan erottaa kaksi päävaihtelusuuntaa: märkyys ja ravinteisuus. Nämä ovat toisistaan riippumattomia, eli sekä hyvin märät, rimpiset tai kuljuiset avosuot, että suhteellisen kuivat, usein luonnostaan metsäiset suot voivat olla joko runsas- tai niukkaravinteisia. Lisäksi voidaan erottaa muita, hienovaraisempia vaihtelusuuntia. Tämän laajan vaihtelun vuoksi soiden merkitys monimuotoisuudelle on suuri. Niiden erikoisuus ovat erityisesti märkiin oloihin sopeutuneet lajit.

Etelä-Suomen soista on maakunnasta riippuen 60–90 prosenttia ojitettu. Soiden kuivattaminen on aiheuttanut merkittävän maisemaekologisen muutoksen, kun aiemmin avoimien soiden ja peitteisen metsän mosaiikki on muuttunut kokonaan peitteiseksi metsäksi. Muutos on vähentänyt merkittävästi suoluonnon vaihtelua ja monimuotoisuutta.

Soiden ojitus on tärkein uhanalaistumisen syy

Soiden ojitus etävaikutuksineen (mm. kuivumiskehitys ja karuuntuminen) on tärkein uhanalaistumisen syy ja tuleva uhkatekijä uhanalaisille suoluontotyypeille, joita on viimeisimmän arvioinnin mukaan puolet (54 %) kaikista suoluontotyypeistä. Uhanalaisimpia kasvupaikkoja ovat rehevät suotyypit eli letot, korvet sekä neva- ja lettokorvet, joista osa on kuivumisen seurauksena siirtynyt jo kivennäismaiden luokkaan.

Metsäojituksesta ovat eniten kärsineet avoimeen maastoon tai märkiin olosuhteisiin sopeutuneet rehevien soiden lajit. Noin kolmannes (33,2 %) kaikista Punaisen listan suolajeista elää ensisijaisesti letoilla. Lukumääräisesti eniten punaisen kirjan lajeista on hyönteisiä, erityisesti perhosia ja kaksisiipisiä, mutta listalla on myös paljon sammalia ja putkilokasveja sekä joitakin jäkälä- ja lintulajeja.

Luonnontilaisilla soilla ei esiinny sellaista suoluontoon erikoistunutta lajistoa, joka olisi hyötynyt soiden kuivatuksesta. Niiden sijasta metsäojituksesta ovat hyötyneet lähinnä kangasmaille ominaiset metsälajit. Siksi jotkin ojitetut suometsät voivat olla lajistollisesti arvokkaita, mutta eivät suoluonnon, vaan metsäluonnon lajiston kannalta. Ojat muodostavat suometsiin omanlaisiaan mikroympäristöjä, joista voi olla hyötyä joillekin lajeille, mutta toisille ne muodostavat kulkuesteitä.

Ojitettujen soiden monimuotoisuutta voidaan parantaa ennallistamalla. Ennallistamisen toimivuudesta on jo paljon hyviä kokemuksia.

Soista on monenlaista hyötyä

Suot tuottavat monenlaisia hyötyjä. Puun, monimuotoisuuden ja hiilen sitomisen ohella soiden tuottamia ekosysteemipalveluita ovat tulvasuojelu ja vesien puhdistaminen, virkistyskäyttö sekä erilaiset sosiokulttuuriset hyödyt kuten maisema ja hiljaisuus. Lisäksi suoturve toimii energianlähteenä ja kasvualustana. Sekä turpeelle että suokasveille kehitetään nykyään uusia käyttömuotoja.

Tasaisilla alavilla alueilla sijaitsevat suot voivat varastoida suuriakin määriä vettä, mikä auttaa niitä puskuroimaan kasvukauden aikaista vedenpinnan vaihteluita. Luonnontilaisten soiden turve suodattaa ravinteita ja kiintoainetta, ja siksi niitä käytetään usein ojitus- ja turvetuotantoalueiden pintavalutuskenttänä.

Soilla monenlaista virkistyskäyttöä

Soita käytetään muun muassa hillan ja karpalon marjastukseen, retkeilyyn, lintujen tarkkailuun ja metsästykseen. Erityyppiset suot soveltuvat virkistyskäyttöön eri tavoin virkistysmuodosta ja vuodenajan mukaan. Marjastajien kannalta ihanteellisia soita ovat erityisesti puustoiset suot ja rämeet, kun taas lintuharrastajat suosivat avoimia ja märkiä ympäristöjä, joissa pesii alueelle tyypillisiä lajeja.

Soilla on suuri merkitys myös maiseman kauneuden, hiljaisuuden ja luontokokemusten lähteenä. Ojitus pääsääntöisesti heikentää soiden virkistysarvoa. Koska virkistyskäyttöpotentiaali riippuu paljolti suon saavutettavuudesta, myös asutuksen lähellä sijaitsevat ojitetut suot kelpaavat virkistykseen.

Soilla on merkitystä myös poronhoidolle

Porojen vasat saavuttavat teuraspainonsa pääosin soilta kesällä saatavasta ravinnosta. Luonnontilaiset rehevät suot ovat poron tärkein kesälaidunalue, jonka määrää ja laatua ojitukset ja turvetuotanto ovat merkittävästi heikentäneet. Erityisesti rehevien metsäojitettujen soiden ennallistaminen voi palauttaa poron kesälaidunalueita.