Pelkästään puulajien lukumäärän perusteella Suomen havumetsät ovat melko vähälajisia. Varvut, ruohot ja heinät sekä pohjakerroksen sammalet ja jäkälät luovat metsään monilajisen ja vaihtelevan aluskasvillisuuden.

Aluskasvillisuus luo perustaa koko metsän monimuotoisuudelle tarjoamalla ruokaa ja suojaa metsän eliöille. Se ilmaisee myös kasvupaikan ravinteisuutta ja metsän puuntuotoskykyä. Kasvilajien esiintymisen perusteella voidaan seurata ilmastonmuutoksen etenemistä.

Jopa 140 perhoslajia käyttää toukkavaiheessa mustikan lehtiä ravintonaan, kuvassa täplätupsukas (Orgyia antiqua). Kuva: Vastavalo, Timo Viitanen

Aluskasvillisuus kertoo suo- ja metsäluonnon muutoksista

Kasvillisuus muuttuu vähitellen metsän ikääntyessä, mutta metsänhakkuut saavat aikaan nopeitakin muutoksia. Varsinkin avohakkuut, maanmuokkaus ja suometsien ojitukset voivat mullistaa kasvien elinympäristön perinpohjaisesti.

Seurantatutkimusten mukaan metsien valtavarpujen, puolukan ja mustikan, peittävyydet ovat pienentyneet joillakin alueilla jopa puolella 1950-luvun jälkeen. Jaksolla 1985−2006 mustikan runsaus kangasmetsissä on pysynyt melko vakaana, ja se peittää keskimäärin kymmenyksen maan pinnasta. Turvemailla mustikka on runsastunut. Puolukan peittävyys on viime vuosikymmeninä kääntynyt lievään nousuun sekä turve- että kangasmailla.

Suo- ja metsäkasvillisuuden muutokset jatkuvat noin 4,7 miljoonalla ojitetulla suohehtaarilla kunnostusojituksien ja erilaisten hakkuiden seurauksena. Tämä on johtanut suokasvien, kuten karpalon ja suomuuraimen, taantumiseen, mutta samalla metsäkasvillisuuden runsastumiseen. Heikkotuottoiset ojitetut suot saavat kuitenkin palautua kohti luonnontilaa.

Suomen uhanalaisista kasvilajeista useat ovat metsien sammal- ja jäkälälajeja. Maajäkälät ovat vähentyneet sekä Lapissa että Etelä-Suomessa. Lapissa tämä johtuu etenkin porojen laidunnuksesta, Etelä-Suomessa metsien tihentymisestä ja mahdollisesti typpilaskeuman aiheuttamasta kasvillisuuden rehevöitymisestä. Maaperän muokkaus ja puuston hakkuut ovat häirinneet jäkälien kasvua koko maassa.

Vaikka monien tavallisten metsäkasvilajien peittävyys on vähentynyt metsien hakkuiden tai puuston tihentymisen myötä, kolmen yleisimmän lajin kärki, seinäsammal, puolukka ja mustikka, on pysynyt samana kautta vuosikymmenien. Lajien vaihtumisnopeus on suurinta uudistushakkuiden jälkeen ravinteisilla kasvupaikoilla.

Ilmastonmuutos siirtää kasvilajien esiintymisalueita

Ennustemallien mukaan metsäkasvien levinneisyysalueet muuttuvat suuresti ilmaston lämpenemisen seurauksena.

Etelä-Suomessa yleisesti kasvavista lajeista oravanmarjan ja metsätähden runsauden painopiste siirtyy kohti pohjoista. Myös puolukka hyötyy lämpötilan noususta, mikä näkyy varvikoiden peittävyyden kasvuna varsinkin Lapissa. Ojittamattomien soiden luontainen kehitys kohti kuivempia ja metsäisempiä suokasviyhteisöjä todennäköisesti vahvistuu.