Lumi- ja tykkytuhoja voi syntyä missä päin Suomea tahansa, jos puiden taakka kasvaa vahingollisen suureksi. Puut ovat erityisen suuressa vaarassa, kun taakka muodostuu lyhyessä ajassa rännästä tai alijäähtyneestä vedestä. Runsas lumentulo jo sinänsä voi johtaa merkittäviin puustovaurioihin.

Lumi ja tykky voivat vaurioittaa kaikkia puulajeja. Kuusi on kestävämpi lumen ja tykyn painoa vastaan kuin mänty. Paksurunkoisessa männyssä lumitaakka kertyy latvukseen, ja kuorman kasvaessa runko paukahtaa poikki. Kova pakkanen edistää paukahtelua. Pitkään ylitiheänä kasvaneet, juuri harvennetut männiköt ovat herkimpiä lumi- ja tykkytuhoille.

Kuusella tykky kertyy koko puun pituudelle, ja etenkin taimikoissa tykky suorastaan tukee kuusta. Kuuselta katkeaa tavallisesti latva, jolloin puu jatkaa kehitystään. Runsaslumisilla alueilla kuusten rungoissa oksan tyveen muodostuu kyhmyjä, jotka syntyvät lumen painon rasituksen ja vioituksen seurauksena.

Osa lehtipuista taipuu lumen painon alla niin, että runkoihin jää eriasteisia pysyviä mutkia.

Tykkytuhoja ei välttämättä synny runsaankaan tykyn seurauksena. Tuhojen synnyn kannalta on oleellista, miten taakka lähtee puiden päältä. Jos lämmin, mutta tyyni sää seuraa pakkasjaksoa helmi–maaliskuulla, jo valmiiksi raskaan tykkylumen kosteus alkaa nousta voimakkaasti. Näin taakka helposti kaksinkertaistuu, ja sitä puu tuskin kestää vaurioitta.

lowres__I4U7938_eo0605-800
Tykyn painamia puita. Kuva: Erkki Oksanen, Luke

Tykky on jäätä, huurretta ja lunta

Tykky muodostuu usein pitemmän ajan kuluessa kovasta jäästä, huurteesta ja lumesta. Tykkyä tavataan erityisesti Pohjois-Suomessa ja Pohjois-Karjalan vaara-alueilla, mutta sitä voi esiintyä koko Suomessa.

Tykkyä alkaa kertyä korkeimpien maiden puihin suotuisina vuosina jo lokakuussa, ja kertymä voi olla suurta marraskuussa. Tykkylumi putoaa alas viimeistään päivän pidentyessä ja auringon säteilyn alkaessa lämmittää puun latvusta.

Kaikki talvet eivät ole tykkytalvia. Tykyn kertymiseen vaikuttaa se, kuinka usein lämpimiä ja tuulisia suojajaksoja talveen sattuu. Alkutalven tykkykertymä sulaa erittäin helposti alemmilta maastonkorkeuksilta. Yli 300 metrin korkeudella merenpinnasta ilma lämpenee hitaasti ja tykkyä kertyy näin pidempään, mahdollisesti koko sydäntalven ajan.

Pohjoisessa tykyn kertyminen puihin riippuu oleellisesti paikan sijainnista suhteessa Perämereen ja maaston korkeudesta. Perämerestä vapautuva kosteus jäähtyy mantereen päällä alle nolla-asteiseksi ja puihin osuessaan tarttuu niihin. Niin kauan kuin Perämeri on sula, kosteutta siirtyy Lapin ja Koillismaan vaaroille.

Rovaniemen Kivaloilla tehdyissä tutkimuksissa tykkylumen paino puuta kohti vaihteli mittauksissa sadoista kiloista useisiin tuhansiin kiloihin. Määrä riippui ennen kaikkea maaston korkeudesta ja puun pituudesta. Suurin tutkittu kuusi oli 19 m korkea, ja sen kantama tykkylumi painoi peräti 3197 kg. Keskimäärin tykkytaakka oli 100–150 kiloa puun pituusmetriä kohti.

Metsätuholaki koskee myös lumenmurtoja

Maanomistajan on muistettava, että lumituhotkin kuuluvat metsätuholain piiriin. Jos lumenmurtoja on kuusimetsässä yli 10 kuutiometriä hehtaarilla ja mäntymetsässä yli 20 kuutiometriä hehtaarilla, rajan ylittävä määrä puuta on poistettava metsästä ennen kaarnakuoriaisten aikuistumista heinä–elokuussa.

Lumituhoille alttiilla alueilla etenkin männiköt tulee harventaa lievästi ja usein. Jos latvus on supistunut jo pieneksi tupsuksi, tykkytuhoriski on todella suuri. Männyn viljelyä lumituhoalueille kannattaa välttää. Jos roudattomat talvet yleistyvät, puiden kaatuminen juurineen yleistyy.

Tutkimuskohteena lumi ja pakkasvauriot

Luonnonvarakeskuksessa ei ole käynnissä varsinaista lumituhoihin liittyvää tutkimusta. Lumen ja pakkasen vaikutuksia on tutkittu osana ilmastonmuutostutkimusta, jossa on selvitetty muun muassa lumen määrän vaikutusta kuusten kasvuun. Tietoa tarvitaan esimerkiksi metsätalouden varautumiseen muuttuvaan ilmastoon.

Yläreunan kuva: Erkki Oksanen, Luke