Jatkuvassa kasvatuksessa metsää ei uudisteta ja kasvateta yhtenä tasaikäisenä puusukupolvena, vaan metsiköissä on monen ikäisiä puita, joista poistetaan osa kerrallaan. Avohakkuuta ei tehdä, vaan metsä säilyy aina enemmän tai vähemmän peitteisenä.

Merkittävä osa metsänomistajista on kiinnostunut käyttämään jatkuvaa kasvatusta (eli erirakenteista metsän kasvatusta) ainakin osassa metsiään. Avohakkuuton metsänhoito ei ole silti yleistymässä nopeasti, koska siihen liittyy vielä monia ongelmia ja riskejä, jotka odottavat ratkaisuaan kokemuksen ja tutkimustiedon karttuessa. Sitä pidetään kuitenkin yhtenä tärkeimmistä vaihtoehdoista erityisesti turvemaiden metsänhoidossa.

Metsänhoitoa ilman avohakkuuta

Erirakenteinen metsänkasvatus eli jatkuva kasvatus on metsänhoitoa ilman avohakkuutta. Metsä jää hakkuun jälkeen aina puustoiseksi, ja uusia puita nousee alikasvosreservistä ja lisää syntyy luontaisesti. Kuusikoissa käytetään poiminta- ja pienaukkohakkuita, männiköissä siemen- ja suojuspuuhakkuita ja ylispuuston kasvatusta. Jatkuvalle kasvatukselle on ominaista ajattelun ja toiminnan joustavuus tavoitteiden, tilanteen ja metsän edellytysten mukaan.

Kuusikoissa jatkuvan kasvatuksen päämenetelmä on eri-ikäiskasvatus, joka on menetelmistä tunnetuin ja tutkituin. Metsää käsitellään poimintahakkuin, joissa poistetaan pääasiassa vain suuria puita. Kasvamaan jätettävistä pienemmistä puista ja alikasvosreservistä nousee uusia puita ottamaan vastuuta metsän tulevaisuudesta ja puuntuotannosta. Metsää kasvatetaan melko harvana, jotta pienten puiden ja alikasvosten kunto säilyy hyvänä ja metsä taimettuu. Mutta metsän voi myös pilata, jos tekee liian rohkean poimintahakkuun tiheäksi kasvaneessa metsässä. Tällöin kasvu taantuu ja myrskytuhot iskevät.

Metsänhoidon kustannukset pienet – puuntuotos alhaisempi kuin viljelymetsätaloudessa

Jatkuvassa kasvatuksessa ei päästä niin suureen puuntuotokseen kuin viljelymetsätaloudessa. Pienemmästä puuntuotoksesta huolimatta se voi olla taloudellisesti kannattava vaihtoehto. Metsänhoidon kustannukset ovat pienet, kun viljelyä ja taimikonhoitoa ei juuri tarvita, eikä hakkuutuloja tarvitse odottaa vuosikymmeniä kuten avohakkuun jälkeen. Tärkein syy jatkuvan kasvatuksen valitsemiseen on kuitenkin avohakkuun aiheuttaman rajun muutoksen välttäminen.

Puunkorjuu toimii erirakenteiskasvatuksessa tavallisilla koneellisilla menetelmillä, mutta se on hankalampaa ja jonkin verran kalliimpaa, ja puuston vaurioituminen korjuussa on arkipäivää. Kokemuksen karttuminen ja menetelmien kehittyminen pienentävät riskejä. Puita lahottava sienitauti, juurikääpä, on jatkuvassa kasvatuksessa jopa suurempi ongelma kuin tasaikäiskasvatuksessa. Metsikköön iskeytynyt tartunta saadaan pois vain avohakkuulla ja puulajia vaihtamalla, joten juurikääpäinen metsä ei sovi jatkuvaan kasvatukseen. Jos tartuntaa ei vielä ole, se voidaan estää samalla tavalla kuin tasaikäiskasvatuksessakin: välttämällä lämpimän vuodenajan puunkorjuuta.

Turvemaametsien jatkuvapeitteinen kasvatus

Turvemailla metsätalouden harjoittamisen on viime aikoihin asti ajateltu aina edellyttävän vedenpinnan tason säätelyä ojastoja ylläpitämällä. Nykyiset turvemaametsämme ovat kuitenkin vuosikymmeniä sitten tehdyn ensikertaisen eli uudisojituksen vuoksi ominaisuuksiltaan metsäisempiä kuin luonnontilaiset suot. Metsäisinä niillä toimii puuston ylläpitämä ”biologinen kuivatus”. Puuston haihdutuksella on merkittävä vaikutus turvemaan vedenpinnan tasoon. Puuston eli haihdunnan määrää säätelemällä voidaan siksi myös säädellä vedenpinnan tasoa niin, että kunnostusojituksia on mahdollista vähentää tai jopa välttää. Olemassa oleva tieto puuston määrän ja vedenpinnan tason yhteydestä perustuu melko tasaikäisiin puustoihin. Käynnissä olevan tutkimuksen tuloksilla on mahdollista tarkentaa riittävään kuivatukseen tarvittavan puuston määrää erilaisissa puustorakenteissa.

Ylläpitämällä peitteisyyttä ja vähentämällä tai välttämällä kunnostusojituksia voidaan parantaa turvemaametsien hoidon ekologista kestävyyttä. Kun vedenpintaa ei pidetä syvemmällä kuin mitä puuston jatkuvan kehityksen kannalta on välttämätöntä, suojellaan turvemaan hiilivarastoa ja vähennetään siitä lähteviä hiilidioksidi- ja typpioksiduulipäästöjä. Avohakkuita välttämällä vähennetään myös vesistökuormitusta. Kesäaikaisen vedenpinnan tason on oltava alempana kuin 30 senttimetriä, jotta puuston kasvu ei häiriinny ja jotta vältetään metaanipäästöt, joita tulee tätä märemmästä turvemaasta.

Käyttökelpoisia jatkuvan kasvatuksen menetelmiä turvemailla ovat poimintahakkuu, ylispuiden poisto sekä pienaukkohakkuu – rämemänniköissä myös kaistalehakkuukäsittelyt. Puuston käsittely edellyttää tavanomaisia päätehakkuita tarkempaa suunnittelua ja varovaisempaa puunkorjuuta. Osalla puustosta myös kiertoaika pitenee. Vähentämällä kunnostusojituksia ja hyödyntämällä luontaista uudistumista voidaan saada myös kustannussäästöjä. Erilaisten hakkuutapojen vaikutuksista puuston kehitykseen ja tuottoon ei kuitenkaan ole vielä valmista tietoa.

Tutkimus perustuu ainutlaatuisiin koesarjoihin

Luonnonvarakeskuksessa tutkitaan jatkuvaa kasvatusta sen biologisista ja teknisistä perusteista aina taloudellisiin, yhteiskunnallisiin ja ekologisiin vaikutuksiin ja toimintamalleihin asti. Metsänkäsittelymenetelmien sopeuttaminen ilmastonmuutokseen on yksi tärkeimmistä tutkimus- ja kehittämiskohteista. Lukella on käytössään ainutlaatuiset koesarjat, joissa erirakenteisen metsänkasvatuksen menetelmiä on kokeiltu ja puiden ja metsän kehitystä seurattu tarkoilla mittauksilla useita vuosikymmeniä.

Tutkimustietoa jalostetaan metsänhoitosuosituksiin, oppaisiin, informaatiosovelluksiiin ja koulutuspaketteihin

Tutkimustulokset luovat perustan erirakenteismenetelmien käyttötarpeen ja mahdollisuuksien selvittämiselle ja menetelmien kehittämiselle.

Luken tuottamaa tutkimustietoa hyödynnetään käytännön toiminnasta aina metsänkäsittelyn strategisiin linjauksiin ja poliittiseen ohjaukseen asti. Luke tuottaa tieteellisen tiedon pohjalta erirakenteiskasvatuksen ratkaisuja ja toimintamalleja, ja tarjoaa ne käyttäjille metsänhoitosuosituksina ja oppaina, informaatiosovellutuksina (esimerkiksi Motti-ohjelmisto) ja koulutuspaketteina. Sovellamme tutkimusmenetelmiämme maailmallakin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lisätietoja

Jatkuva kasvatus: Sauli Valkonen
Jatkuva kasvatus, turvemaametsät: Hannu Hökkä, Markku Saarinen ja Sakari Sarkkola
Turvemaametsien hiilitase ja kasvihuonekaasupäästöt: Raija Laiho, Meeri Pearson ja Timo Penttilä
Turvemaametsien vesistökuormitus: Mika Nieminen

Yläreunan kuva: Erkki Oksanen, Luke

Katso myös