Merivaelteinen taimen on lisääntynyt alkujaan lähes kaikissa Suomen Itämeren puoleisissa joissa. Nykyisin alkuperäiseksi katsottu kanta elää meillä enää vain 15 joessa. Näistä yhdeksän laskee Suomenlahteen tai sen lähialueelle.

Meritaimenta on myös kotiutettu moniin virtavesiin, joista alkuperäinen kanta on kadonnut. Aikaisemmin Suomenlahdella käytettiin kotiutuskantana Isojoen taimenkantaa, mutta nykyisin Suomenlahden länsiosiin kotiutetaan Ingarskilanjoen kantaa ja itäosiin Mustajoen kantaa. Luonnonkantojen tila on erittäin epävakaa ja niiden häviämisuhka suuri, ellei nykyistä kalastuskuolevuutta meressä ja jokisuissa alenneta. Vuoden 2019 uhanalaisuusluokituksessa meritaimen arvioitiin erittäin uhanalaiseksi. Jokialueella meritaimenkantojen tilaa parantavat muun muassa kunnostukset, kalatiet ja vesiensuojelutoimet. Myös runsassateiset syksyt edesauttavat emokalojen kutunousua, minkä jälkeen lisääntymismenestys on usein hyvä.

Kutevia meritaimenia Mustajoessa. Valokuva: Esko Kivistö.

Alkuperäisten meritaimenkantojen tila vaihtelee joittain

Ingarskilanjoen kunnostus- ja hoitotyöt ovat tuottaneet tulosta, sillä viime vuosina luonnonpoikastuotanto on joen pääuoman koskissa ollut kohtalaisen runsasta ja vakaata. Erityisesti Pro Inkoo ry:n tekemät talkookunnostukset ovat olleet tuloksekkaita. Meritaimenkanta on myös viljelyssä, ja sitä tuetaan nykyisin joka toinen vuosi jokisuuhun tehtävillä vaelluspoikasistutuksilla.

Siuntionjoessa elää ainakin kaksi luonnonvaraista taimenpopulaatiota. Toinen pääuomassa ja toinen Kirkkojoen haarassa. Kirkkojoen latvoilla Lempansåssa elävä populaatio on melko vakaa ja todennäköisesti paikallinen. Sen vaellusyhteydet pääuomaan ja mereen ovat helpottuneet Munksin kalateiden valmistuttua. Pääuomassa poikastiheydet ovat olleet pieniä. Emokalojen nousua vaikeuttaa joen suualueella sijaitseva säännöstelypato. Siuntionjoen taimenta on pyritty elvyttämään tekemällä siirtoistutuksia latva-alueiden taimenettomille tuotantoalueille. Siirtoistutuksista on vastannut Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry.

Espoonjoen taimenpopulaatiota seurataan säännöllisesti. Lisääntymistä tapahtuu sekä pääuomassa että molemmissa sivujoissa Glimsinjoessa ja Glomsinjoessa. Parina viime vuonna poikastuotanto on ollut suhteellisen tasaista. Vuonna 2020 keskimääräinen poikastiheys oli viimeisen kymmenen vuoden seurantajakson korkein. Poikasia siirtoistutettiin Glimsinjoen latvoilla sijaitsevaan Niipperin Myllypuroon.

Mankinjoella taimen lisääntyy säännöllisesti pääuoman alimassa koskessa sekä Gumbölenjoessa ja siihen laskevassa Virtavesien hoitoyhdistyksen kunnostamassa Karhusuonpurossa. Gumbölenjoessa taimen on kärsinyt vedenoton aiheuttamasta säännöstelystä ja erilaisista satunnaispäästöistä. Viimeiseen seitsemään vuoteen hyviä poikasvuosiluokkia ei ole syntynyt. Vuonna 2020 0+ poikasia ei löydetty lainkaan. Vuonna 2020 Gumbölen myllypadolle valmistui kalatie, joka tulevaisuudessa helpottaa emokalojen nousua ylemmäs vesistöön.

Sipoonjoella taimen lisääntyy Byabäckenissä sekä siihen laskevassa Ritobäckenissä. Satunnaisesti luonnonpoikasia on tavattu myös pääuomasta Brobölen alueelta. 2000-luvun alkupuolella taimen oli kadota kokonaan Sipoonjoen vesistöstä, mutta viime vuosina on tapahtunut selvää elpymistä. Vuonna 2020 poikasia oli niin runsaasti, että niitä siirrettiin pääuoman yläosien taimenettomille alueille. Taimenseurannasta ja siirtoistutuksista on vastannut Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistys ry.

Virojoella taimenella on nousumahdollisuus merestä Kantturakosken padolle sekä sen alapuolelle laskevaan Saarasjärvenojaan, jossa lisääntyminen on säännöllistä. Viime vuosina poikastiheyksissä on ollut kuitenkin selvästi aleneva trendi.

Urpalanjoella taimenen pääasialliset lisääntymisalueet sijaitsevat Venäjän puolella. Suomenpuoleisista koskista taimenen luonnonpoikasia on tavattu satunnaisesti vain Muurikkalan alueelta. Muurikkalan patoon rakennetussa kalatiessä olevan Vaki-laskurin mukaan kookkaita lohikaloja nousee myös Muurikkalan yläpuolelle.

Mustajoessa elää Ingarskilanjoen lisäksi toinen Suomenlahden alueen viljelyyn otetuista luonnonvaraisista meritaimenkannoista. Joki laskee Venäjän puolella Viipurinlahteen, mutta tärkeimmät poikastuotantoalueet sijaitsevat Suomen puolella. Poikastiheydet ovat viime vuosina olleet hyvällä tasolla ja niissä on nouseva trendi.

Muita Viipurinlahteen laskevia jokia, joissa mahdollisesti elää alkuperäistä meritaimenta ovat Kilpeenjoki, Rakkolanjoki ja Santajoki.

Alkuperäiseksi luokiteltu meriyhteydessä elävä taimenkanta elää myös Saaristomeren puolelle laskevissa Kiskonjoen, Purilanjoen ja Paimionjoen sekä mahdollisesti myös Uskelanjoen ja Halikonjoen vesistöissä.

0+ -ikäisten luonnonpoikasten tiheyksiä eri joissa

Meritaimenta kotiutettu useisiin jokiin

Meritaimenta on kotiutettu Suomenlahden alueella muun muassa Vaalimaanjokeen, Vehkajokeen, Summanjokeen, Kymijokeen, Koskenkylänjokeen, Vantaanjokeen, Fiskarsinjokeen, sekä moniin Helsingin ja Espoon mereen laskeviin kaupunkipuroihin.

Vantaanjokeen kotiutettu meritaimen lisääntyy koko pääuoman alueella ja Keravanjoen alaosassa. Laajimmat lisääntymisalueet sijaitsevat Nurmijärven Nukarissa ja Myllykoskella. Suurimmat poikastiheydet on havaittu kuitenkin sivupurojen ja -jokien koskialueilla. Alimmassa sivupurossa Longinojassa poikastiheydet ovat vakiintuneet nykyisin hyvin korkealle tasolle.

Kymijoesta on tavattu vuosittain pieniä määriä meritaimenen kesänvanhoja luonnonpoikasia. Joki soveltuu suuren kokonsa vuoksi selvästi paremmin lohen luonnontuotantoon.

Vaalimaanjoessa on vuosia kestäneiden kunnostustoimien ja kotiutusistutusten ansiosta alkanut tapahtua taimenen lisääntymistä.

Taimenen luonnonpoikasia on viime vuosina tavattu myös muun muassa Helsingin MätäjoestaHaaganpurostaMustapurosta ja Mellunkylänpurosta sekä Espoon Gräsanojasta ja Finnoonojasta. Monin paikoin vuoden 2020 poikastiheydet olivat edullisten kasvuolosuhteiden ansiosta varsin korkeita ja poikaset poikkeuksellisen kookkaita.

Yläreunan kuva: Ari Saura, Luke