Suomen puoleisella Pohjanlahdella meritaimenta on alun perin esiintynyt arviolta yli 20 joessa. Luontaisesti lisääntyviä alkuperäisiä kantoja on jäljellä enää kolmessa vesistössä: Tornionjoessa, Lestijoessa ja Isojoessa. Lisäksi on jokia, kuten Kiiminki- ja Merikarvianjoki, joiden kannat ovat ainakin osittain sekoittuneita muiden jokien taimenilla tehtyjen istutusten vuoksi.

Pohjanlahden meritaimenkantojen tila alkoi kauttaaltaan heikentyä viime vuosisadan puolivälistä lähtien. Merkittävimmät syyt heikentymiseen ovat voimalaitospatojen ja muiden vaellusesteiden rakentaminen, liian suuri kalastuskuolevuus, sekä maa- ja metsätalouden ja turvetuotannon aiheuttama kiintoaine- ja ravinnekuormitus sekä sulfiittimaiden kaivamisesta aiheutunut vesistöjen happamoituminen. Meritaimenen entisissä ja nykyisissä lisääntymisvesistöissä esiintyy myös paikallista taimenta, joiden jälkeläisistä osa lähtee merivaellukselle.  Paikalliset taimenet ja meritaimenet lisääntyvät usein keskenään. Siten meritaimenten suojelussa myös paikallisten taimenkantojen suojelu on tärkeää.

Tornionjoessa tärkeimmät merivaelteisen taimenen lisääntymisalueet sijaitsevat vesistön keskiosan sivujoissa.

Kartta: Tornionjoen vesistön potentiaalisesti tärkeimmät meritaimenen lisääntymissivujoet

Tornionjoen sivujokien luonnonpoikastiheydet ovat olleet 2000-luvun alusta lähtien korkeampia kuin 1980- ja 1990-luvuilla. Poikastiheydet ovat kuitenkin joen tuotantokykyyn nähden alhaisia, ja tiheyksissä on sekä jokien että vuosien välillä suurta vaihtelua. Osasta sivujokia ei joka vuosi löydetä lainkaan taimenen kesänvanhoja poikasia, mikä kertoo kutukalojen vähyydestä. Syksyllä 2020 sähkökalastettiin Naami-, Äkäs-, Paka- ja Kangosjoessa sekä niiden sivujoissa yhteensä 23 vakiokoealaa, joista kymmenessä havaittiin taimenen kesänvanhoja poikasia. Aikaisempien vuosien tapaan parhaat poikastiheydet löytyivät Äkäsjoen sivujoesta, Valkeajoesta. Naamijoesta ei löydetty yhtään kesänvanhaa poikasta ja Kangosjoesta vain yksi.

Taimenen jokipoikanen, kuva: Ville Vähä, Luke.

Perämeren eteläosaan laskevassa Lestijoessa meritaimenen luonnonlisääntyminen on satunnaista ja kannan säilyminen on ollut jo pitkään epävarmaa. Taimenkantaa on tuettu poikasistutuksilla. Taimenen kesänvanhoja luonnonpoikasia on viime vuosina löytynyt pieniä määriä muutamilta koskilta. Joella on tehty runsaasti kunnostustoimia. Vuonna 2014 valmistui noin 35 kilometrin päässä jokisuulta sijaitsevalle Korpelan voimalaitokselle uusi kalatie, joka mahdollisti taimenten nousun joen yläosalle yli 90 vuoden tauon jälkeen. Tämä avasi vaeltavalle taimenelle runsaasti lisää kutualueita, joiden vedenlaatu on selvästi parempi joen alaosaan verrattuna.

Selkämeren rannikolla meritaimenen luonnonkanta on jäljellä vain Isojoessa, jossa taimenen vaellusyhteyksiä on viime vuosien aikana huomattavasti parannettu. Esimerkiksi joen poikki kulkeviin pohjapatorakenteisiin on tehty kalateitä (mm. Storgrundfors, Peruskoski ja Iivarinkylä) ja Villamon pato on kokonaan poistettu. Toimenpiteillä on pyritty sekä helpottamaan taimenen nousuvaellusta että avaamaan vaellusyhteys myös Isojoen latvaosiin, Villamon yläpuolisille vesialueille.

Isojoen taimenkannan tilan kehitystä seurataan laaja-alaisilla sähkökalastuksilla. Viime vuosina poikastiheydet ovat olleet suhteellisen vakaat ja vuoden 2020 keskimääräinen poikastiheys oli koko seurantahistorian toiseksi korkein. Vuosina 2019-2020 toteutettiin lisäksi nousutaimenten radiolähetinseuranta sekä vaelluspoikasten määrän arviointi vaelluspoikaspyydyksellä osana Freshabit-hanketta. Telemetriaseurannassa taimenten todettiin nousevan erityisesti pääuoman keskiosissa, Karijoessa ja Heikkilänjoessa sijaitseville lisääntymisalueille. Vaelluspoikaspyynnin perusteella Isojoen vesistöalueelta lähti vuosittain 6000-7000 vaelluspoikasta. Seurantaa on tehty yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kanssa.

0+ -ikäisten luonnonpoikasten tiheyksiä eri joissa

Yläreunan kuva: Ville Vähä, Luke