Luonnonvarakeskus seuraa pysyvästi Itämeren silakka-, kilohaili- ja turskakantojen tilaa. Seurannan avulla tuotetaan arvioita sekä ennusteita kalavarojen tilasta.

Silakan kutukannan eli kutevan kannanosan koko Itämeren pääaltaalla ja Suomenlahdella oli noin 838 000 tonnia vuonna 2017, yli 2-kertainen vuoteen 2000 verrattuna. Riianlahdella 2017 kutukannan koko oli noin 97 000 tonnia. Selkämeren ja Perämeren kannat on arvioitu ensimmäisen kerran yhtenä Pohjanlahden silakkakantana 2017 alkaen. Kutukanta kasvoi 1990-luvulta asti, mutta näyttää kääntyneen vuoden 2014 huipustaan (537 000 tonnia) ja oli viimeisimmän arvion mukaan 433 000 tonnia vuonna 2017. Kaikuluotauksissa havaitut biomassat olivat jaksolla 2007–2017 suurimmillaan vuosina 2014 ja 2015, mutta alustavan arvion mukaan vuonna 2016 pienimmillään ja vuonna 2017 jälleen lähellä ajanjakson keskitasoa. Ristiriitaisuus etenkin vuoden 2016 kaikuluotauksen biomassa-arvion ja kaupallisesta saaliista kerätyn tiedon välillä lisää epävarmuutta kanta-arviossa, mutta heikoimmassakin tapauksessa biomassa olisi 2000-luvun hyvää tasoa.

Kilohailin kutukanta, joka arvioitiin 1 303 000 tonniksi vuonna 2017, kasvoi hieman edellisestä vuodesta ja oli noin 68 % ennätysvuoden 1996 kannasta. Kutukannan voimakas kasvu viime vuosina selittyy vuoden 2014 suurella vuosiluokalla. Kilohaili kilpailee ravinnosta tehokkaasti silakan kanssa, ja kilohailikannan pieneneminen 1990-luvun huipputasolta lieneekin mahdollistanut sen, että pääaltaan silakkakanta on 2000-luvun alkuvuosista lähtien vähitellen elpynyt. Kilohailia tavataan runsaimmin Itämeressä yleensä pääaltaan alueella, mutta viime vuosina sitä on ollut eniten Saaristomeren eteläpuolisilla alueilla ja Suomenlahdella.

Itämeren itäisessä turskakannassa saaliskokoisten yksilöiden määrä on 2010-luvulla ollut pienehkö, ja turskat ovat olleet laihoja. Hyvin runsas kilohailivuosiluokka vuonna 2014 paransi turskan ravintotilannetta ja turskien kuntoa pariksi vuodeksi, mutta tilanne on sittemmin jälleen heikentynyt. Vuodenvaihteen 2014–2015 suuri ja sen jälkeiset pienemmät suolapulssit ovat edesauttaneet turskan lisääntymistä. Poikasista tehdyt havainnot ovat kuitenkin vaihdelleet – poikasia havaittiin vuoden 2015 tutkimusmatkalla, mutta ei vuonna 2016. Syksyllä 2017 koetrooliin saatiin useita kokoluokkia. Myös Suomen lounaisilla vesialueilla on jonkin verran turskaa useista vuosiluokista, ja sitä saadaan edelleen saaliiksi ainakin muutaman vuoden ajan.

Silakka- ja kilohailikantojen tilaa selvitettiin tutkimusalus Danan kaikuluotaus- ja koetroolausmatkalla Selkämerellä ja Suomenlahdella loka-marraskuun vaihteessa sekä pohjakalojen tilannetta Itämeren pääaltaalla marraskuun alkupuoliskolla 2017. Kaikuluotauksissa on viime vuosina ollut tyypillistä, että Suomenlahdella ja Saaristomeren eteläpuolella kalabiomassaa on havaittu hyvin runsaasti. Kilohailin poikasia oli syksyllä 2017 paljon Suomen aluevesillä. Selkämerellä kalabiomassa koostuu lähinnä silakasta ja kolmipiikistä, eteläisemmillä alueilla puolestaan kilohailista ja silakasta. Yksittäisiä turskia jäi silakalle ja kilohailille tarkoitettuun koetrooliin lounaisen Suomen vesillä – useimpina vuosina niitä ei ole tavattu tässä yhteydessä ollenkaan.

Pohjanlahden silakkakannan kasvu pysähtynyt

Silakan kutukanta on ollut viime vuosina kasvusuunnassa Itämeren pääaltaalla, Suomenlahdella, Riianlahdella ja Pohjanlahdella. Kutukanta pienentyi Itämeren pääaltaalla ja Suomenlahdella 1970-luvulta vuoteen 2000, minkä jälkeen se kääntyi kasvuun. Kutukannan pienenemisestä huolimatta kannan yksilömäärä pysyi suhteellisen tasaisena vuoteen 1996 saakka, pienentyi sitten voimakkaasti vuoteen 2002 ja on runsastunut sen jälkeen 1970-luvun tasolle. Riianlahden silakan kutukanta oli 1970-luvun alusta 1980-luvun puoliväliin melko vakaa, minkä jälkeen se kasvoi ja saavutti huippunsa 1994.

Pohjanlahdella kuteva silakkakanta oli pienimmillään 1980-luvun alussa, mutta kasvoi yli nelinkertaiseksi vuosina 1982–1994. Tällöin silakkaa ravinnokseen käyttävä turska väheni Selkämerellä, alkoi keskimääräistä lämpimämpien vuosien ajanjakso ja syntyi useita perättäisiä runsaita silakkavuosiluokkia. Kanta on ollut kasvusuunnassa vuosituhannen vaihteen jälkeen lukuun ottamatta 2010-luvun loppupuoliskoa.

Pohjanlahden kahdesta altaasta Selkämeri on runsasravinteisempi, ja siellä on myös runsaampi kalabiomassa vesitilavuuteen nähden kuin niukkaravinteisessa Perämeressä. Perämeren pohjoisen sijainnin vuoksi ympäristöolot vaikuttavat olennaisesti silakan lisääntymisen onnistumiseen – vahvoja vuosiluokkia syntyy harvemmin kuin Selkämeren alueella. Silakan kalastus Perämerellä on myös vaikeaa ilman erityistä paikallistuntemusta, käytännössä tämä rajoittaa kalastajien määrää.

Suolapulssit auttaneet turskaa

Kilohailikanta kasvoi voimakkaasti 1990-luvun alkupuoliskolla, kun turskakannat taantuivat. Kutukanta oli huipussaan vuonna 1996. Vaikka kanta sittemmin pienentyi, se on pysynyt selvästi runsaampana kuin 1980-luvulla. Vaikka kilohaili on hyvinä vuosinaan Itämeren pääaltaalla olennaisesti runsaampi kuin silakka, Selkämerellä se on aina vähälukuinen silakkaan verrattuna, samoin Riianlahtea se näyttää välttävän. Vuonna 1977 alkaneen seurantajakson aikana kilohaili on ollut vähälukuinen, kun turskaa on ollut paljon ja runsaslukuinen turskakannan ollessa pieni.

Itämeren itäinen turskakanta on vaihdellut Itämeren syvänteiden suola- ja happipitoisuuksien mukaan. Kanta oli 1980-luvulla hyvin runsas 1970-luvulla toistuneiden, lähes vuosittaisten suolapulssien seurauksena. Silloin etelästä vaeltanutta turskaa oli runsaasti myös Suomen vesissä. Kutukanta pieneni huippuvuosien 1980–1984 jälkeen nopeasti ja on ollut alhaisella tasolla vuoden 1995 jälkeen. Turskakannan elvyttämiseksi 2000-luvulla laadittiin EU:n säätelysuunnitelma. Kanta alkoi elpyä 2000-luvun puolivälin jälkeen, kun lisääntyminen onnistui useana vuotena suhteellisen hyvin.

Vuonna 2013 kutukannan arvioitiin nelinkertaistuneen 262 000 tonniin vuoden 2005 65 600 tonnista, mutta kanta oli edelleen pieni verrattuna 1980-luvun huippuvuosiin. 2010-luvulla havaittiin, että kutukannan kasvusta huolimatta turska ei ollut aiempien vuosikymmenten tapaan alkanut levittäytyä merkittävässä määrin pohjoiseen, vaan kalat keskittyivät kannan ydinalueille, Bornholmin syvänteen lähitienoille eteläisellä Itämerellä. Kun Itämeren pohjien happikato on lisäksi ollut erityisen paha ja siitä seuraten pohjaeläinvarat pienet, tästä seurasi ravintokilpailun voimistuminen ja turskien laihtuminen. Osa turskista vaelsi kuitenkin länteen, Itämeren läntisen turskakannan elinalueille.

Viime vuosina itäisen turskakannan kanta-arviota ei ole kyetty tekemään suurien epävarmuuksien vuoksi. 2014 laihojen, huonokuntoisten turskien osuus kannasta oli edelleen suuri, ja niissä oli paljon myös loisia. Osa turskista näytti kuolevan ennenaikaisesti jo ennen kuin ne olisivat saavuttaneet 30 cm pituuden. Vuoden 2014 hyvin runsas kilohailivuosiluokka ja runsaasti hapekasta ja suolaista vettä Atlantista tuonut vuodenvaihteen 2014–2015 suolapulssi paransivat tilannetta: turskat lihoivat uudelleen normaalipainoisiksi ja alkoivat myös kasvaa hyvin. Turskaa on lisäksi alettu saada pieniä määriä myös pohjoisemmilta alueilta kuten Baltian rannikoilta, Ahvenanmaalta ja lounaisen Suomen rannikkovesistä. Eteläisellä ydinalueellaan turska on kuitenkin jälleen laihtunut.

Tietoa kalakantojen tilasta

Kalakanta-arvioiden luotettavuus riippuu sekä lähtötietojen laadusta että arvioinnissa käytettävistä malleista ja niihin sisältyvistä oletuksista. Epävarmuutta arvioihin voivat tuoda esimerkiksi huonosti saalista edustava näytteenotto, iänmääritysten epävarmuus, saaliiden ja pyyntitietojen virheellinen rekisteröinti, yksikkösaaliiden vertailukelpoisuuden heikentyminen pyydysten ja pyynnin kehittymisen vuoksi sekä muutokset kalojen käyttäytymisessä ja biologisissa ominaisuuksissa.

Silakkakanta-arvio Itämeren pääaltaalle, Saaristo- ja Ahvenanmerelle sekä Suomenlahdelle perustuu saaliin määrää ja koostumusta koskeviin tietoihin sekä kaikuluotauksiin. Kanta koostuu useista ominaisuuksiltaan erilaisista, mutta keskenään sekoittuvista osapopulaatioista, mikä aiheuttaa populaatioanalyysiin epävarmuutta. Riianlahden silakkakanta-arvio perustuu saaliin määrää ja koostumusta sekä kalastusta koskeviin tietoihin ja kaikuluotauksiin. Samoin Pohjanlahden silakkakantaa arvioidaan saalistietojen ja tutkimusaluksella tehtyjen kaikuluotausten ja koetroolausten perusteella. Kannan tila analysoidaan SAM-mallin (State-base assessment model) avulla, jolloin lasketaan muun muassa kutukannan koon, kalastuskuolevuuden ja poikasmäärien kehitys.

Itämeren kilohailin kanta-arvio perustuu kaikuluotauksiin sekä saaliin määrää ja koostumusta koskeviin tietoihin. Luonnollisen kuolevuuden arvio perustuu malliin, jossa turskan aiheuttama saalistuspaine on otettu huomioon. Lisäksi kannasta saadaan tietoa eri tutkimusalusten kaikuluotauksissa. Itämeren itäisen turskakannan arvio tehtiin vuoteen 2014 asti viimeisimpinä vuosina SAM-mallin avulla. Vuonna 2015 kuitenkin näytti ilmeiseltä, että turskien laihtuminen ja mahdollinen kasvun hidastuminen oli tehnyt iänmäärityksistä ja niiden myötä myös kalakantamallin mukaisesta analyysistä epäluotettavia. Kannan tila on sittemmin jouduttu arvioimaan biomassasta arvioitujen indeksien perusteella.

Luke seuraa pysyvästi Itämeren silakka- ja kilohailikantojen tilaa ja tarkkailee myös turskatutkimusten tuloksia. Seurannan avulla tuotetaan arvioita sekä ennusteita kalavarojen tilasta. Kalavarojen arvioinnin lisäksi tutkimuksella lisätään biologista tietämystä näistä kalakannoista ja niihin vaikuttavista tekijöistä sekä Itämeren ekosysteemistä.

Kantojen tilan säännöllinen arviointi kuuluu Maa- ja metsätalousministeriön Lukelle antamiin tulostavoitteisiin ja se perustuu kansainvälisiin sopimuksiin. Arviointiin velvoittaa myös EU:n kalastuspolitiikka.

Arviot laaditaan vuosittain kansainvälisen merentutkimusneuvoston (ICES) työryhmissä. ICES antaa kanta- tai säätelyaluekohtaiset suositukset Euroopan Unionin komissiolle, joka sopii eri lajien kansallisista saaliskiintiöistä seuraavaksi vuodeksi jäsenvaltioiden ja Venäjän kanssa pidettävissä neuvotteluissa.

Yläreunan kuva: Plugi