Luonnonvarakeskus seuraa pysyvästi Itämeren silakka-, kilohaili- ja turskakantojen tilaa. Seurannan avulla tuotetaan arvioita sekä ennusteita kalavarojen tilasta.

Silakan kutukannan koko Itämeren pääaltaalla ja Suomenlahdella oli noin 1 008 000 tonnia vuonna 2014, mikä on lähes 2,5-kertainen vuoteen 2000 verrattuna. Riianlahdella 2014 kutukannan eli kutevan kannanosan koko oli noin 103 000 tonnia. Selkämeren silakkakanta on ollut kasvussa 1990-luvulta asti, ja kutukannan koko oli viimeisimmän arvion mukaan 696 000 tonnia. Arvio Perämeren silakkakannan tilasta on epävarma, mutta sen mukaan kutukanta näyttäisi kääntyneen kasvuun 2010-luvulla.

Kilohailin kutukanta, joka arvioitiin 780 000 tonniksi vuonna 2014, on hiljalleen pienentynyt ennätysvuoden 1996 kannasta, mikä osaltaan lienee mahdollistanut sen, että pääaltaan silakkakanta on 2000-luvun alkuvuosista lähtien vähitellen elpynyt. Kilohailia tavataan runsaimmin Itämeressä yleensä pääaltaan alueella, mutta viime vuosina sitä on ollut eniten Saaristomeren eteläpuolisilla alueilla ja Suomenlahdella. Vahva vuosiluokka 2014 on kääntämässä kannan kehitystä ainakin väliaikaisesti uudelleen kasvuun.

Vielä kevään 2015 kanta-arviossa ajoittain Suomessakin tavattavan Itämeren itäisen turskakannan tuottavuuden havaittiin vähentyneen. Viime vuosina saaliskokoisen turskan määrä on ollut pienehkö, ja turskat ovat olleet laihoja. Hyvin runsas kilohailivuosiluokka vuonna 2014 toi mukanaan muutoksen. Turskat ovat muutaman laihan vuoden jälkeen taas lihoneet kilohaileja syömällä. Itämeressä vähäsuolaisuuden sietorajoillaan elävän turskan kuntoutumista on todennäköisesti edesauttanut myös vuodenvaihteen 2014–2015 suuri suolapulssi.

Silakka- ja kilohailikantojen tilaa selvitettiin tutkimusalus Arandan kaikuluotaus- ja koetroolausmatkalla Selkämerellä ja Suomenlahdella syys-lokakuun vaihteessa sekä pohjakalojen tilannetta tanskalaisen Dana-aluksen tutkimusmatkalla Itämeren pääaltaalla marraskuun alkupuoliskolla. Arandan kaikuluotauksissa havaittiin alustavasti, että ulappavesien kalamäärät ovat kasvaneet noin 20 % edellisestä vuodesta. Selkämerellä kalabiomassa koostuu lähinnä silakasta ja kolmipiikistä, eteläisemmillä alueilla puolestaan kilohailista ja silakasta. Danan matkalla havaittiin lihoneiden turskien lisäksi, että vuonna 2015 syntyneitä turskan poikasia oli enemmän kuin vuosikymmeniin, mikä tuo lisää turskia Suomen vesille lähivuosina. Suuren poikavuosiluokan mahdollisti vuodenvaihteen 2014–2015 suuri suolapulssi, joka toi turskan mätimunille riittävän suolaista ja hapekasta vettä onnistuneeseen lisääntymiseen.

Silakkakannan tila on epävarma Perämerellä

Silakan kutukanta on ollut viime vuosina kasvusuunnassa Itämeren pääaltaalla, Suomenlahdella, Riianlahdella ja Selkämerellä. Perämerellä kannan tila on epävarma. Kutukanta pienentyi Itämeren pääaltaalla ja Suomenlahdella 1970-luvulta vuoteen 2000, minkä jälkeen se kääntyi kasvuun. Kutukannan pienenemisestä huolimatta kannan yksilömäärä pysyi suhteellisen tasaisena vuoteen 1996 saakka, pienentyi sitten voimakkaasti vuoteen 2002 ja on runsastunut sen jälkeen 1970-luvun tasolle. Riianlahden silakan kutukanta oli 1970-luvun alusta 1980-luvun puoliväliin melko vakaa, minkä jälkeen se kasvoi ja saavutti huippunsa 1994.

Selkämerellä kuteva silakkakanta oli pienimmillään 1980-luvun alussa, mutta kasvoi yli nelinkertaiseksi vuosina 1982–1994. Tällöin silakkaa ravinnokseen käyttävä turska väheni Selkämerellä, alkoi keskimääräistä lämpimämpien vuosien ajanjakso ja syntyi useita perättäisiä runsaita silakkavuosiluokkia. Kanta on ollut kasvusuunnassa koko 2000-luvun, ja on viimeisimmän arvion mukaan kutubiomassaltaan 696 000 tonnia.

Perämerellä kutukanta pieneni 1990-luvulla, mutta 2010-luvulla se näyttäisi kääntyneen kasvuun. Perämeren pohjoisen sijainnin vuoksi ympäristöolot vaikuttavat olennaisesti silakan lisääntymisen onnistumiseen – vahvoja vuosiluokkia syntyy harvemmin kuin eteläisissä kannoissa.

Suurin sallittu saalis on säädetty Selkä- ja Perämeren silakkakannoille yhteisesti, ja kantojen tila sekä kehityssuunnat ovat olleet hyvin erilaiset. On mahdollista, että kantojen yhteinen säätely ei suojele tarpeeksi Perämeren pienempää kantaa – toisaalta silakan troolaus Perämerellä on vaikeaa ilman erityistä paikallistuntemusta, käytännössä tämä rajoittaa kalastajien määrää.

Turskakanta edelleen pieni huippuvuosiin verrattuna

Kilohailikanta kasvoi voimakkaasti 1990-luvun alkupuoliskolla, kun turskakannat taantuivat. Kutukanta oli huipussaan vuonna 1996. Vaikka kanta sittemmin pienentyi, se on pysynyt selvästi runsaampana kuin 1980-luvulla. Vaikka kilohaili on hyvinä vuosinaan Itämeren pääaltaalla olennaisesti runsaampi kuin silakka, Selkämerellä se on aina vähälukuinen silakkaan verrattuna, samoin Riianlahtea se näyttää välttävän. Vuonna 1977 alkaneen seurantajakson aikana kilohaili on ollut vähälukuinen, kun turskaa on ollut paljon ja runsaslukuinen turskakannan ollessa pieni.

Itämeren itäinen turskakanta on vaihdellut Itämeren syvänteiden suola- ja happipitoisuuksien mukaan. Kanta oli 1980-luvulla hyvin runsas 1970-luvulla toistuneiden, lähes vuosittaisten suolapulssien seurauksena. Silloin etelästä vaeltanutta turskaa oli runsaasti myös Suomen vesissä. Kutukanta pieneni huippuvuosien 1980–1984 jälkeen nopeasti ja on ollut alhaisella tasolla vuoden 1995 jälkeen. Turskakannan elvyttämiseksi 2000-luvulla laadittiin EU:n säätelysuunnitelma. Kanta alkoi elpyä 2000-luvun puolivälin jälkeen, kun lisääntyminen onnistui useana vuotena suhteellisen hyvin.

Vuonna 2013 kutukannan arvioitiin nelinkertaistuneen 262 000 tonniin vuoden 2005 65 600 tonnista, mutta kanta oli edelleen pieni verrattuna 1980-luvun huippuvuosiin. 2010-luvulla havaittiin että kutukannan kasvusta huolimatta turska ei ollut aiempien vuosikymmenten tapaan alkanut levittäytyä merkittävässä määrin pohjoiseen, vaan kalat keskittyivät kannan ydinalueille, Bornholmin syvänteen lähitienoille eteläisellä Itämerellä. Tästä seurasi ravintokilpailun voimistuminen ja turskien laihtuminen. Osa turskista vaelsi kuitenkin länteen, Itämeren läntisen turskakannan elinalueille.

Vuonna 2014 laihojen, huonokuntoisten turskien osuus kannasta oli edelleen suuri, ja niissä oli paljon myös loisia. Osa turskista näytti kuolevan ennenaikaisesti jo ennen kuin ne olisivat saavuttaneet 30 cm pituuden. Vuoden 2014 hyvin runsas kilohailivuosiluokka ja runsaasti hapekasta ja suolaista vettä Atlantista tuonut vuodenvaihteen 2014–2015 suolapulssi muuttivat tilanteen: turskat lihoivat uudelleen normaalipainoisiksi ja alkoivat myös kasvaa hyvin. Vuonna 2015 syntyi suurin turskavuosiluokka vuosikymmeniin.

Tietoa kalakantojen tilasta

Kalakanta-arvioiden luotettavuus riippuu sekä lähtötietojen laadusta että arvioinnissa käytettävistä malleista ja niihin sisältyvistä oletuksista. Epävarmuutta arvioihin voivat tuoda esimerkiksi huonosti saalista edustava näytteenotto, iänmääritysten epävarmuus, saaliiden ja pyyntitietojen virheellinen rekisteröinti, yksikkösaaliiden vertailukelpoisuuden heikentyminen pyydysten ja pyynnin kehittymisen vuoksi sekä muutokset kalojen käyttäytymisessä ja biologisissa ominaisuuksissa.

Silakkakanta-arvio Itämeren pääaltaalle, Saaristo- ja Ahvenanmerelle sekä Suomenlahdelle perustuu saaliin määrää ja koostumusta koskeviin tietoihin sekä kaikuluotauksiin. Kanta koostuu useista ominaisuuksiltaan erilaisista, mutta keskenään sekoittuvista osapopulaatioista, mikä aiheuttaa populaatioanalyysiin epävarmuutta. Riianlahden silakkakanta-arvio perustuu saaliin määrää ja koostumusta sekä kalastusta koskeviin tietoihin ja kaikuluotauksiin. Samoin Selkämeren silakkakantaa arvioidaan saalistietojen ja Arandalla tehtyjen kaikuluotausten ja koetroolausten perusteella. Kannan tila analysoidaan SAM-mallin (State-base assessment model) avulla, jolloin lasketaan muun muassa kutukannan koon, kalastuskuolevuuden ja poikasmäärien kehitys.
Arvio Perämeren silakkakannan tilasta perustuu koeluonteisen kalakantamallin tuloksiin ja periaatteeseen, jota sovelletaan sellaisille kalakannoille, joiden arviointiin on käytettävissä vain rajoitetusti aineistoa.

Kilohailin Itämeren kilohailin kanta-arvio perustuu kaikuluotauksiin sekä saaliin määrää ja koostumusta koskeviin tietoihin. Luonnollisen kuolevuuden arvio perustuu malliin, jossa turskan aiheuttama saalistuspaine on otettu huomioon. Lisäksi kannasta saadaan tietoa eri tutkimusalusten, mm. Arandan kaikuluotauksissa. Itämeren itäisen turskakannan arvio on viime vuosina tehty SAM-mallin avulla lukuun ottamatta vuotta 2015, jolloin näytti ilmeiseltä, että turskien laihtuminen ja mahdollinen kasvun hidastuminen oli tehnyt iänmäärityksistä ja niiden myötä myös kalakantamallin mukaisesta analyysistä epäluotettavia. Kannan tila jouduttiin arvioimaan vuonna 2015 biomassasta arvioitujen indeksien perusteella.

Luke seuraa pysyvästi Itämeren silakka-, kilohaili- ja turskakantojen tilaa. Seurannan avulla tuotetaan arvioita sekä ennusteita kalavarojen tilasta. Kalavarojen arvioinnin lisäksi tutkimuksella lisätään biologista tietämystä näistä kalakannoista ja niihin vaikuttavista tekijöistä sekä Itämeren ekosysteemistä.
Kantojen tilan säännöllinen arviointi kuuluu Maa- ja metsätalousministeriön Lukelle antamiin tulostavoitteisiin ja se perustuu kansainvälisiin sopimuksiin. Arviointiin velvoittaa myös EU:n kalastuspolitiikka.

Arviot laaditaan vuosittain kansainvälisen merentutkimusneuvoston (ICES) työryhmissä. ICES antaa kanta- tai säätelyaluekohtaiset suositukset Euroopan Unionin komissiolle, joka sopii eri lajien kansallisista saaliskiintiöistä seuraavaksi vuodeksi jäsenvaltioiden ja Venäjän kanssa pidettävissä neuvotteluissa.

Yläreunan kuva: Plugi