Siikaa esiintyy koko Suomen merialueella, ja rannikkoalueen siikakannat muodostavat tärkeän kalavaran sekä ammatti- että vapaa-ajankalastukselle. Siikasaalis koostuu pääosin jokivesiin lisääntymään nousevasta vaellussiiasta ja nykyään vähäisemmässä määrin merikutuisesta siiasta.

Ammattikalastuksessa merestä saadun siikasaaliin arvo oli vuonna 2013 noin 2,7 miljoonaa euroa ja vapaa-ajankalastuksen saaliin vastaava arvo noin 1,8 miljoonaa euroa vuotta aiemmin. Siikasaaliin arvo on kolmannes rannikkoalueella harjoitettavan ammattikalastuksen saaliin kokonaisarvosta, johon ei ole laskettu mukaan silakka-, kilohaili- ja turskasaalista. Siikakantojen hoito ja siikaan kohdistuvan kalastuksen säätely ovat tärkeä osa kalastuksesta.

Vaellussiikakannat ovat istutusten varassa

Useimmissa rannikon joista vaellussiian lisääntymismahdollisuudet ovat ihmistoiminnan myötä merkittävästi heikentyneet. Tärkein syy on ollut jokien patoaminen, mutta myös ruoppauksilla, ojituksilla, rehevöitymisellä ym. valuma-aluemuutoksilla on merkittävä vaikutus. Siksi lähes kaikki vaellussiikakannat ovat istutusten varassa, ja myös luontaisesti lisääntyviä kantoja tuetaan istutuksin. Rannikkoalueelle istutetaan vuosittain useampia miljoonia yksikesäisiä ja kymmeniä miljoonia vastakuoriutuneita vaellussiianpoikasia. Suurimmat yksittäiset istutukset tehdään Kemi- ja Iijoen velvoitehoitoon liittyen, yhteensä 4,4 miljoonaa yksikesäistä poikasta. Siikaistutukset ovat olleet taloudellisesti kannattavia, sillä ne tuottavat Perämerellä muutamien kymmenien kilojen saaliin tuhatta kesänvanhaa istukasta kohden, ja tuotto kasvaa pohjoisesta etelään päin mentäessä.

Suomen joista vaellussiian luonnontuotanto on suurin Tornionjoessa. Luontaista lisääntymistä on useimmissa rannikolle laskevissa jokivesissä, tosin osassa vähäisissä määrissä. Jokien ennallistaminen tuo siian luonnontuotannon kannalta merkittäviä mahdollisuuksia. Myös useat pienet, mereen laskevat joet ja purot voivat olla merkittäviä lisääntymisalueita.

Perämerellä merikutuinen siika eli karisiika lisääntyy kokonaan luontaisesti, muilla Suomen rannikkoalueilla merikutuista siikaa myös istutetaan pienimuotoisesti. Merenkurkusta etelään merikutuisen siian luonnonpoikastuotanto on heikentynyt merkittävästi rannikkoalueiden rehevöitymisen ja yleistyneiden leutojen talvien vuoksi. Perämerellä merikutuinen siika jää pienikokoiseksi, usein 150–300 g painoiseksi, kun taas Selkämerellä ja Saaristomerellä on paikoittain vaellussiian mittoihin, jopa kolmekiloiseksi kasvavaa merikutuista siikaa.

Siikasaalis on pysynyt vakaana

Perämerellä ammattikalastajien siikasaaliista vaellussiian osuus on 60–70 prosenttia. Selkämerellä lähes koko siikasaalis on vaellussiikaa. Merikutuisella siialla on lähinnä paikallista merkitystä alueilla, joilla on kutevia kantoja. Suomenlahdella saalis muodostuu sekä merikutuisesta että vaellussiiasta ja on pääosin istutuksista peräisin. Luken tilastoinnin mukaan Suomen merialueen ammattimaisen siiankalastuksen kokonaissaaliin 1990-luvun lopulta alkanut lasku on taittunut, ja viimeiset vajaat kymmenen vuotta saalis on pysynyt jokseenkin vakiona.

Suomen rannikkoalueella ammattikalastuksen vuotuinen siikasaalis nykyään on noin 650 tonnia ja vapaa-ajankalastuksen reilut 500 tonnia. Suurin osa siikasaaliista saadaan Pohjanlahdelta. Vapaa-ajankalastus mukaan lukien siikasaaliista noin 90 prosenttia saadaan verkoilla, mikä vaikuttaa keskeisesti siikakannan rakenteeseen. Merkintätutkimusten perusteella istutettuja siikoja aletaan pyytää niiden saavutettua 300–400 g painon, ja suurin osa siioista joutuu saaliiksi ennen kuin ne ovat ehtineet käydä kertaakaan kudulla.

Siikasaaliit Suomen rannikkoalueella.
Siikasaaliit Suomen rannikkoalueella.

Jokiin palaavien siikojen keskikoko on pienentynyt

Pohjanlahden vaellussiikakannoissa on nähtävissä merkkejä liian tehokkaasta kasvaviin yksilöihin kohdistuvasta kalastuksesta. Voimakkaasti valikoivana pyyntimuotona verkko ottaa ensimmäisenä nopeimmin kasvavat yksilöt. Jokiin kudulle nousevien vaellussiikojen keskikoko on pienentynyt erityisesti Perämeren pohjoisosissa, tosin aivan viime vuosina pientä palautumista on ollut havaittavissa. Kutukannan keski-ikä on ollut entistä korkeampi, koska nopeakasvuisten siikojen suhteellinen osuus on vähentynyt valikoivan pyynnin takia. Mitä nopeakasvuisempi siika on, sitä suurempi todennäköisyys sillä on joutua verkkopyynnin saaliiksi jo ennen sukukypsyyden saavuttamista. Naaraiden osuus kudulle nousevassa populaatiossa on pienentynyt. Naaraat oleskelevat syönnösalueilla 1–2 vuotta pitempään kuin koiraat, ja tulevat siksi koiraita todennäköisemmin pyydetyiksi ennen kutua.

Oulu- ja Kemijokeen kudulle nousevien kahdeksan kesää ja Kalajokeen nousevien seitsemän kesää vanhojen naarassiikojen keskipituudet 1981–2014.
Oulu- ja Kemijokeen kudulle nousevien kahdeksan kesää ja Kalajokeen nousevien seitsemän kesää vanhojen naarassiikojen keskipituudet 1981–2014.
Kesällä Tornionjoen Kukkolankoskelta lipolla pyydettyjen siikojen määrä ja keskipaino vuosina 1987–2015 siiankalastusyhtymän kirjanpidon mukaan.
Kesällä Tornionjoen Kukkolankoskelta lipolla pyydettyjen siikojen määrä ja keskipaino vuosina 1987–2015 siiankalastusyhtymän kirjanpidon mukaan.

Vaellussiikojen kalastuksessa käytettävien verkkojen alin sallittu solmuväli on 43 mm pääosalla Pohjanlahtea, lukuun ottamatta Merenkurkkua, jossa se on 40 mm. Suomenlahdella on tästä poikkeavia alueellisia rajoituksia. Nykyinen solmuvälin säätely tuli voimaan elokuussa 2013. Muutoksen odotetaan jatkossa osaltaan vaikuttavan niin, että kudulle nousevien siikojen keskikoko edelleen hieman kasvaa.

Jokiin nousevien siikojen määrä riippuu istutusmäärien ohella pyynnin kehittymisestä syönnösalueella, kutuvaelluksen aikana ja kutujokien suualueella. Myös voimistunut hyljekanta vaikuttanee osaltaan siikakantaan. Ajalliset ja alueelliset vaihtelut hyljevahinkojen määrissä ovat suuria. Suoranaisten vahinkojen lisäksi hylkeiden esiintyminen hankaloittaa kalastusta ja vähentää siten siikasaaliita. Joillain alueilla varsinkin syyskalastus on ajoittain mahdotonta hylkeiden vuoksi.

Luonnonvarakeskus seuraa vaellus- ja karisiikakantojen tilaa ja kalastusta Pohjanlahdella muun muassa poikasnuottausten, saalisnäytteiden ja saalistilastojen avulla. Siikaan liittyviä aineistoja on kerätty 1980-luvulta saakka. Saadun tiedon perusteella annetaan suosituksia kalastuksen järjestämistä varten.