Järvilohi on kehittynyt mereen vaeltavista lohipopulaatioista, jotka menettivät meriyhteyden maankohoamisen seurauksena viimeisen jääkauden jälkeen. Järvilohi on ns. reliktikanta, joka salpautui nykyisen Vuoksen vesistöalueelle saimaannieriän ja -norpan tavoin. Nykyisin järvilohi on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi, eikä se selviäisi ilman jatkuvaa emokalaviljelyä ja sen avulla tuotettuja istukkaita.

Miksi järvilohi on nyt äärimmäisen uhanalainen?

Pielisjokeen istutettujen järvilohien vaellusalue Vuoksen vesistössä. Kuva: Pohjois-Karjalan ELY-keskus. Klikkaa kuva suuremmaksi.

Järvilohen ainoat varmuudella tunnetut lisääntymisjoet ovat olleet koko Vuoksen vesistöalueen suurimmissa joissa.  Alkujaankin pieni järvilohikanta on kärsinyt jokien perkauksista, kanavoinneista, puun uitosta ja liiallisesta kalastuksesta. Jokien rakentaminen vesivoimatuotantoon 1950–1970-luvuilla pilasi lopullisesti lähes kaikki lisääntymisalueet ja esti lohien vaellukset.

Pielisen järvilohi menetettiin kokonaan 1960-luvulla Lieksanjoen rakentamisen seurauksena. Saimaan alueelle jäänyt järvilohikanta säilyi, koska sen viljely ja istutukset oli aloitettu jo ennen viimeisten voimaloiden rakentamista.

Ala-Koitajoen lisääntymisalueet menetettiin, kun valtaosa jokeen virranneesta vedestä ohjattiin 1955 valmistuneeseen Pamilon voimalaitokseen. Kun Pielisjokeen rakennettiin Kaltimon (1958) ja Kuurnan (1971) voimalaitokset, lisääntyvä järvilohikanta romahti ja menetti suurimman osan sen elinvoimaisuutta ylläpitäneestä perinnöllisestä muuntelusta. Viimeistään Kuurnan voimalan valmistumisen jälkeen järvilohesta tuli täysin riippuvainen viljelystä ja istutuksista.

Luke tekee työtä järvilohen säilyttämiseksi emokalastojen ja viljelyn avulla

Valtaosa järvilohi-istukkaista on kustannettu valtion varoilla. Klikkaa kuva suuremmaksi.

Järvilohen syönnösvaelluksen kattavaa elinkiertoa on ylläpidetty istuttamalla kaksivuotiaita vaelluspoikasia voimaloiden alapuolelle joka kevät jo 1980-luvun lopulta alkaen. Kannanhoidollisten istutusten pääpaino on Pielisjoella, mutta niitä tehdään vuosittain myös Lieksanjokeen. Näiden lisäksi yksityiset vesialueiden toimijat (esimerkiksi osa kalatalousvelvoitteiden ja kalatalousalueiden istutuksista) suorittavat rasvaeväleikattujen lohien istuttamista kalastusta varten.

Sitä mukaa, kun emokalaviljelyllä on pystytty varmistamaan poikasviljelyyn tarvittavan mädin saanti, on istukkaiden määräkin noussut. Järvilohistrategian mukaista 100 000 istukkaan tavoitemäärää ei ole kuitenkaan pystytty saavuttamaan kuin muutamina vuosina.

Uudistuneen kalastuslain myötä vuoden 2016 alusta voimaan tulleet järvilohen kalastusta koskevat säätelytoimet (rasvaevällisen kalan täysrauhoitus sekä rasvaevättömän kalan 60 senttimetrin alamitta, kala/päivä-saalisrajoitus ja kesäaikainen kalastuskielto) ovat säästäneet järvialueilta kudulle palaavia lohia. Tästä on osoituksena vuosien 2017–2019 pyyntien selvästi aiempaa suuremmat emokalamäärät. Klikkaa kuva suuremmaksi.

Järvilohen emokalastojen ylläpidosta ja mädin tuotannosta on 1980-luvulta alkaen vastannut Luonnonvarakeskuksen (Luke) Enonkosken viljelylaitos. Lajin perinnöllisen monimuotoisuuden säilyttämiseksi laitokselle on perustettu joka syksy uusi laitoskalasto luonnosta pyydettyjen kutukalojen sukutuotteista. Kutulohet on pyydetty Pielisjoesta ja 1990-luvulta lähtien myös Lieksanjoesta.

Luontainen lisääntyminen on varmin tae järvilohikannan säilymiselle

Laitosviljely ei takaa järvilohen säilymistä elinvoimaisena. Kannan sukulaistumisen ja sukusiitoksen riskit lisääntyvät lohikannan pienuuden, vähäisen perinnöllisen muuntelun ja jatkuvan viljelyn takia. Merkkejä ns. laitosvalinnasta ja sukusiitostaakasta on jo olemassa. Esimerkiksi istutustulokset ovat heikentyneet jatkuvasti, viljellyn mädin ja poikasten laatu on heikompi kuin aiemmin, ja kudulle palaavat emokalat ovat keskimäärin nuorempia ja pienempiä kuin vielä 70–80-luvuilla. Ärhäkkä vesihome on tappanut sekä sukukypsyysiässä olevia laitosemokalastoja että istutuspoikasia, mikä on näkynyt suoranaisena mäti- ja istukaspulana parin viimeisen vuoden aikana.

Paras tae järvilohikannan säilymiselle on luontaisen lisääntymiskierron palauttaminen. Se on vielä mahdollista entisissä lisääntymisjoissa Ala-Koitajoella, Pielisjoella sekä Lieksanjoella.

Helikopterilla toteutettavaa kutusoraikkokunnostusta Kuusamonkoskella Ala-Koitajoella.

Tämä edellyttää lisää panoksia elinympäristöjen kunnostamiseen.  Tarvitaan sopivia kutu- ja poikassoraikoita, joita ei enää missään entisessä kutujoessa ole riittävästi tarjolla. Koska potentiaaliset lisääntymisalueet ovat patojen takana, joudutaan voimalapatojen alta saatavat kutulohet kuljettamaan kalakuljetusvälineillä suoraan kutualueille. Kutuvalmiiden emojen ylisiirtoja kunnostetuille kutu- ja poikastuotantoalueille on tehty Pielisjoelta Ala-Koitajoelle vuodesta 2013 ja Lieksanjoella vuodesta 2015 lähtien. Osa Pielisjoesta saatavista emokaloista lypsetään edelleen uusien laitosemokalastojen perustamista varten.

Pielisjoen Kuurnan voimalan viereiseen tulvauomaan, Laurinvirtaan, vuonna 2019 rakennetulle kutu- ja poikastuotantoalueelle on esteetön kulkuyhteys Saimaalta nousevilla kutulohilla sekä sieltä järvelle syönnösvaellukselle lähtevillä poikasilla (nk. smolteilla).

Järvilohen luontaisen elinkierron palauttamismahdollisuuksia sekä siinä tarvittavia toimenpiteitä selvitetään ja toteutetaan laajapohjaisella yhteistyöllä Luken, vesialueiden omistajien, kalatalousviranomaisten, maa- ja metsätalousministeriön, Itä-Suomen yliopiston sekä voimayhtiöiden kanssa.

Katso myös