Järvilohi on kehittynyt merivaelteisesta kantamuodosta, joka menetti meriyhteyden maankohoamisen seurauksena viimeisen jääkauden jälkeen. Vuoksen vesistön järvilohi on ns. reliktikanta, joka salpautui nykyiselle elinalueelleen saimaannieriän ja -norpan tavoin. Nykyisin järvilohi on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi, eikä se selviäisi ilman jatkuvaa emokalaviljelyä ja sen avulla tuotettuja istukkaita.

Miksi järvilohi on nyt äärimmäisen uhanalainen?

Pielisjokeen istutettujen järvilohien vaellusalue Vuoksen vesistössä. Kuva: Pohjois-Karjalan ELY-keskus. Klikkaa kuva suuremmaksi.

Järvilohen ainoat varmuudella tunnetut lisääntymisjoet ovat olleet koko Vuoksen vesistöalueen suurimmissa joissa.  Alkujaankin pieni järvilohikanta on kärsinyt jokien perkauksista, kanavoinneista, puun uitosta ja liiallisesta kalastuksesta. Jokien rakentaminen vesivoimatuotantoon 1950–1970-luvuilla pilasi lopullisesti lähes kaikki lisääntymisalueet ja esti lohien vaellukset.

Pielisen järvilohi menetettiin kokonaan 1960-luvulla Lieksanjoen rakentamisen seurauksena. Saimaan alueelle jäänyt järvilohikanta säilyi, koska sen viljely ja istutukset oli aloitettu jo ennen viimeisten voimaloiden rakentamista.

Ala-Koitajoen lisääntymisalueet menetettiin, kun valtaosa jokeen virranneesta vedestä ohjattiin 1955 valmistuneeseen Pamilon voimalaitokseen. Kun Pielisjokeen rakennettiin Kaltimon (1958) ja Kuurnan (1971) voimalaitokset, lisääntyvä järvilohikanta romahti ja menetti suurimman osan sen elinvoimaisuutta ylläpitäneestä perinnöllisestä muuntelusta. Viimeistään Kuurnan voimalan valmistumisen jälkeen järvilohesta tuli täysin riippuvainen viljelystä ja istutuksista.

Luke tekee työtä järvilohen säilyttämiseksi emokalastojen ja viljelyn avulla

Valtaosa järvilohi-istukkaista on kustannettu valtion varoilla. Klikkaa kuva suuremmaksi.

Järvilohen syönnösvaelluksen kattavaa elinkiertoa on ylläpidetty istuttamalla kaksivuotiaita vaelluspoikasia voimaloiden alapuolelle joka kevät jo 1980-luvun lopulta alkaen. Kannanhoidollisten istutusten pääpaino on Pielisjoella, mutta niitä tehdään vuosittain myös Lieksanjokeen. Näiden lisäksi yksityiset vesialueiden toimijat (esimerkiksi osa kalatalousvelvoitteiden ja kalatalousalueiden istutuksista) suorittavat rasvaeväleikattujen lohien istuttamista kalastusta varten.

Sitä mukaa, kun emokalaviljelyllä on pystytty varmistamaan poikasviljelyyn tarvittavan mädin saanti, on istukkaiden määräkin noussut. Järvilohistrategian mukaista 100 000 istukkaan tavoitemäärää ei ole kuitenkaan pystytty saavuttamaan kuin muutamina vuosina.

Uudistuneen kalastuslain myötä vuoden 2016 alusta voimaan tulleet järvilohen kalastusta koskevat säätelytoimet (rasvaevällisen kalan täysrauhoitus sekä rasvaevättömän kalan 60 senttimetrin alamitta, kala/päivä-saalisrajoitus ja kesäaikainen kalastuskielto) ovat säästäneet järvialueilta kudulle palaavia lohia. Tästä on osoituksena vuosien 2017–2019 pyyntien selvästi aiempaa suuremmat emokalamäärät. Notkahdus syksyn 2020 pyyntituloksessa johtuu paitsi vuonna 2018 alkaneesta istukasvajeesta (vesihometappiot; kts. ylempi kuva) myös nousulohien pääsystä uudelle Kuurnan voimalan viereiselle kutualueelle (Laurinvirta).

Järvilohen emokalastojen ylläpidosta ja mädin tuotannosta on 1980-luvulta alkaen vastannut Luonnonvarakeskuksen (Luke) Enonkosken viljelylaitos. Lajin perinnöllisen monimuotoisuuden säilyttämiseksi laitokselle on perustettu joka syksy uusi laitoskalasto luonnosta pyydettyjen kutukalojen mädistä ja maidista. Emokalastoja perustavat kutulohet on pyydetty pääosin Pielisjoesta mutta 1990-luvulta lähtien myös Lieksanjoesta. Viimeisinä vuosina kaikki Lieksanjoelta saadut emokalat on siirretty suoraan voimalapatojen yli Pankajärven yläpuolisille koskialueille kutemaan.

Luontainen lisääntyminen on varmin tae järvilohikannan säilymiselle

Laitosviljely ei takaa järvilohen säilymistä elinvoimaisena. Kannan sukulaistumisen ja sukusiitoksen riskit lisääntyvät lohikannan pienuuden, vähäisen perinnöllisen muuntelun ja jatkuvan viljelyn takia. Merkkejä ns. laitosvalinnasta ja sukusiitostaakasta on jo olemassa. Esimerkiksi istutustulokset ovat heikentyneet jatkuvasti, viljellyn mädin ja poikasten laatu on heikompi kuin aiemmin, ja kudulle palaavat emokalat ovat keskimäärin nuorempia ja pienempiä kuin vielä 70–80-luvuilla. Ärhäkkä vesihome on tappanut sekä sukukypsyysiässä olevia laitosemokalastoja että istutuspoikasia, mikä on näkynyt suoranaisena mäti- ja istukaspulana muutamien viime vuosien aikana.

Paras tae järvilohikannan säilymiselle on luontaisen lisääntymiskierron palauttaminen. Se on vielä mahdollista kannan alkuperäisissä lisääntymisjoissa Ala-Koitajoella, Pielisjoella sekä Lieksanjoella.

Koskikunnostusta helikopterilla Ala-Koitajoen Pamilonkoskella. Kuva: Markku Gavrilov, Luke.

Tämä edellyttää lisää panoksia elinympäristöjen kunnostamiseen. Tarvitaan sopivia kutu- ja poikassoraikoita, joita ei enää missään entisessä kutujoessa ole riittävästi tarjolla. Lisääntymis- ja poikastuotantoympäristöjä on kuitenkin tehty laajamittaisesti kaikkiin kolmeen jokeen (ja tullaan jatkossakin toteuttamaan). Koska potentiaaliset lisääntymisalueet ovat patojen takana, joudutaan voimalapatojen alta saatavat kutulohet kuljettamaan kalakuljetusvälineillä suoraan kutualueille. Kutuvalmiiden emojen ylisiirtoja kunnostetuille kutu- ja poikastuotantoalueille on tehty Pielisjoelta Ala-Koitajoelle vuodesta 2013 ja Lieksanjoella vuodesta 2015 lähtien.

Osa Pielisjoesta saatavista emokaloista lypsetään edelleen uusien laitosemokalastojen perustamista varten. Myös luonnossa syntyneiden jokipoikasten pyyntiä laitoskasvatukseen kokeillaan perinteistä emokalapyyntiä täydentävänä keinona.

Luonnossa syntyneitä 1- ja 2-kesäisiä järvilohenpoikasia. Kuva: Matti Janhunen, Luke.

Pielisjoen Kuurnan voimalan viereiseen tulvauomaan, Laurinvirtaan, vuonna 2019 rakennetulle kutu- ja poikastuotantoalueelle on esteetön kulkuyhteys Saimaalta nousevilla kutulohilla sekä sieltä järvelle syönnösvaellukselle lähtevillä poikasilla eli smolteilla. Alue on tällä hetkellä ainoa lisääntymis- ja poikasten elinympäristö Pielisjoessa, missä potentiaalista tuottavaa pinta-alaa on useita hehtaareita.

Järvilohen luontaisen elinkierron palauttamismahdollisuuksia sekä siinä tarvittavia toimenpiteitä selvitetään ja toteutetaan laajapohjaisella yhteistyöllä Luken, vesialueiden omistajien, kalatalousviranomaisten, maa- ja metsätalousministeriön, yliopistojen sekä voimayhtiöiden kanssa.

Laurinvirran kutu- ja poikastuotantoalue Pielisjoessa. Kuva: Markku Gavrilov, Luke.

Sivu päivitetty 30.10.2020/ML.

Katso myös