Kuha on eteläinen laji, joka suosii lämpimiä vesiä. Sitä tavataan vakiintuneina kantoina Saaristomeressä ja Suomenlahdella. Ahventa esiintyy koko rannikolla, ja pohjoiset ahvenkannat ovat runsastuneet kesien lämpenemisen ansiosta. Pohjanmaan rannikolla ahven on hyötynyt alunamaiden happamien valumavesien vähentymisestä.

Vuosituhannen vaihteen jälkeen merkittäviä kuhasaaliita on joinakin vuosina saatu Pohjanlahdella Vaasan seudulta asti. Kuhasaalis koostuu rannikkovesissä pääosin 4–8-vuotiaista yksilöistä. Vuosiluokkien runsaus vaihtelee, ja niiden myötä myös saaliissa on suuriakin vuosien välisiä ja myös alueellisia eroja.

Ammattikalastuksen kuhasaaliit koko rannikkoalueella olivat suurimmillaan 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alkupuolella, jolloin vuosittaiset saaliit olivat parhaimmillaan yli 700 tonnia. Vuodesta 2005 alkaen saaliit ovat vaihdelleet välillä 200–500 tonnia vuosittain. Vapaa-ajan kalastajat ovat saaneet jotakuinkin saman verran kuhaa kuin ammattikalastajat. Saaliit ovat viime vuosina koostuneet lähinnä keskisuurista vuosiluokista, joita on voinut olla useita peräkkäisinä vuosina.

Näytteiden perusteella kuhasaaliissa oli vuosina 2015–2017 erityisesti vuosiluokkia 2010 ja 2011. Kesien lämpötilatietojen perusteella näyttää todennäköiseltä, että vuosina 2012–2017 kuoriutuneista kuhavuosiluokista vain yksi, vuosiluokka 2014, olisi keskimääräinen tai runsas. Useina lähivuosina kuhasaaliit jäänevät siksi keskimääräistä pienemmiksi. Hyvin lämmin kesä 2018 tuottanee seuraavan runsaamman vuosiluokan.

Ahvensaaliissa vaihtelua

Ahven esiintyy runsaana koko rannikollamme. Merialueen kaupallinen saalis on ollut 1990-luvun lopulta alkaen 600–1000 tonnia vuodessa. Ammattimaisen ahvenen kalastuksen painopiste rannikkoalueillamme on siirtynyt viime vuosina pohjoista kohti. Rannikon tärkeimmillä ahvenen kalastusalueilla – Saaristomerellä ja Selkämerellä – ahvensaaliit ovat vaihdelleet 1990-lopulta alkaen hyvällä tasolla 600–700 tonnissa, mutta pienentyneet vuodesta 2015 alkaen, lähinnä kalastuksen vähenemisen vuoksi. Suomenlahdella kaupallinen ahvensaalis oli poikkeuksellisen suuri vuonna 2011, mutta on sielläkin sittemmin vähentynyt. Perämerellä ammattikalastajien ahvensaalis on ollut vuodesta 2011 alkaen tasaisesti suurempi kuin aiempina vuosina 1980 alkaneen tilastoinnin aikana. Ahvensaaliiden painottumisessa viime vuosina aiempaa pohjoisemmaksi on taustalla todennäköisesti kesien lämpeneminen ja Pohjanmaan rannikolla alunamaiden happamien valumavesien väheneminen, jotka molemmat ovat parantaneet olennaisesti ahvenen lisääntymistulosta. Lisäksi siian vähentyessä yhä useampi ammattikalastaja on keskittynyt ahvenen pyyntiin.

Vapaa-ajan kalastuksen ahvensaaliit ovat saalistilaston mukaan pääsääntöisesti pienentyneet 2000-luvun puolivälin jälkeen sekä sisävesissä että rannikolla. Vapaa-ajan kalastajien saalis on moninkertainen ammattikalastuksen ahvensaaliiseen verrattuna.

Merialueelta verkoilla saatu ahvensaalis koostuu pääosin 4–8-vuotiaista yksilöistä. Verkkoahvenet ovat lähes pelkästään naaraita. Rysistä saadaan keskimäärin hieman nuorempaa ja pienempää ahventa, molempia sukupuolia, ja katiska-ahvenet ovat puolestaan melkein yksinomaan koiraita. Vaikka lämpimät kesät suosivat ahvenen poikasten kasvua ja selviämistä ensimmäisen talven yli, ahvensaaliin ja edeltävien kesien lämpötilojen välillä ei ole yhtä selvää riippuvuussuhdetta kuin kuhalla.

Rannikolla kuhan ja ahvenen ammattikalastajat vähenevät

Rannikon ammattikalastajien, jotka muiden lajien ohella pyytävät sekä kuhaa että ahventa, lukumäärä on vuosien mittaan vähentynyt ja keski-ikä kasvanut. Uusia ammattikalastajia on vain vähän. Merkittävä syy tähän on kalastusolosuhteiden vaikeutuminen ja haasteet ammatin pitämisessä taloudellisesti kannattavana. Yksi tekijä vaikeutumisen taustalla on ympäristömyrkkyjen väheneminen rannikkovesissä – harmaahylje- ja merimetsokannat ovat elpyneet, ja kalastajille on haaste löytää toimivia keinoja siihen, että pyydysvahingot ja saalismenetykset kyettäisiin rajoittamaan riittävän vähäisiksi.

Lämpö kasvattaa kantoja, kylmä pienentää

Kuhasaaliiden voimakas kasvu Saaristomerellä ja Suomenlahdella 1990-luvulla selittyy kesien lämpenemisellä. Kun 1980-luvulla vain yhtenä kesänä pintaveden heinä-elokuun keskilämpötila Saaristomerellä ylitti 19 astetta, niin 1990-luvulla tällaisia kesiä oli kolme. Vuodet 1988 ja 1997 tuottivat vuonna 1980 alkaneen seurantajakson suurimmat kuhavuosiluokat. Vuosituhannen vaihteen jälkeen lämpimiä kesiä on ollut vielä tiheämmässä. Peräkkäisinä lämpiminä kesinä on syntynyt keskisuuria vuosiluokkia, mutta ei huippuvuosiluokkia kuten aiempien vuosikymmenten yksittäisinä hellekesinä. Kilpailu ja kannibalismin yleistyminen lienevät tärkeimmät syyt tähän ilmiöön. Kuhan lisääntymisalueet rajoittuvat matalahkoihin sameavetisiin lahtiin, ja nuorten kuhien kasvun on todettu riippuvan paitsi lämpötilasta myös tiheydestä.

Runsaita kuhavuosiluokkia syntyy kesinä, joina veden lämpötila on riittävän korkea hyvälle kuhanpoikasten kasvulle. Kuvassa yllä näkyy Saaristomeren pintaveden heinä-elokuun keskilämpötilan vuosittainen vaihtelu sisäsaaristossa (mittaukset Ruissalosta). Yleensä vähintään 19 ⁰C keskilämpötila tarvitaan vahvan vuosiluokan kehittymiseen. Kun poikaset ovat syksyllä riittävän isoja, ne selviävät hengissä yli seuraavan talven. Alemmassa kuvassa on esitettynä kuhan vuosiluokkien runsaudet Saaristomerellä (tilastoruudut 47, 51 ja 52) populaatioanalyysillä (VPA) tehdyn kanta-arvion mukaan. Viimeisten vuosien arviot ovat epävarmimpia. Vaihtoehtoiset arviot on esitetty vuosien 2015 ja 2016 aineistoilla tehtyjen päivitysten mukaan, ja lisäksi vuoden 2016 päivitys on tehty kahdella vaihtoehtoisella vuoden 2016 kalastuskuolevuuden arvolla (F): puolet vuosien 2010–2013 keskiarvosta (2016a) tai 2/3 siitä (2016b).

Rannikon ahvenkantojen pitkän ajan vaihtelusta ei ole varmaa tietoa, mutta 1990-luvulla ammattikalastuksen saaliit alkoivat vähitellen kasvaa 1980-luvun aallonpohjasta. Vaikka ahven menestyy viileämmässä ilmastossa kuin kuha, silläkin runsaat poikasvuosiluokat syntyvät kesinä, joina poikaset ehtivät kasvaa niin suuriksi, että ne selviävät hengissä talvesta seuraavaan kesään asti. Lämpimät kesät 1980-luvun lopulta alkaen ovat todennäköisesti hyödyttäneet rannikon ahvenkantoja. Saaristomerellä 2000-luvun ahvenvuosiluokat ovat kuitenkin olleet keskimäärin heikompia kuin 1980-luvun lopun ja 1990-luvun vuosiluokat. Pitkälle edetessään rehevöityminen – erityisesti veden sameneminen, särkikalojen runsastuminen ja pohjaeläimistön muutokset hapen puutteesta kärsivillä pohjilla – heikentää ahvenen menestymistä, millä voi paikoin olla vaikutusta rannikkovesissäkin. Kuhan runsaus voi olla myös rajoittava tekijä sisävesissä tehtyjen tutkimusten perusteella.

Kannanarvioinnin menetelmät, luotettavuus ja perusteet

Rannikon ammattikalastajien saaliista kerätään vuosittain näytteenottosuunnitelman mukainen määrä näytteitä. Kuhista otetaan suomunäyte ja ahvenista kiduskannen luu iänmääritystä varten, ja molemmista lajeista tarkastetaan sukukypsyysaste. Edellä mainituista luutumista määritetään kuhien ja ahventen iät ja kasvuhistoriat. Kun oletetaan, että näytekuhissa on eri vuosiluokkia samassa suhteessa kuin kalastajien saaliissa ja hyödynnetään lisäksi kalastus- ja saalistietoja, kannan koko voidaan arvioida populaatioanalyysiä käyttäen.

Kannanarvioinnissa on epävarmuuksia, joita aiheuttavat kalastuksen muutokset rannikkovesissä ja epävarmuudet vapaa-ajan kalastuksen saalisarvioissa. Tuloksia tukee veden lämpötilan ja kuhavuosiluokkien runsauden välinen yhteys.

Rannikon kuhan ja ahvenen kalastuksen sekä niiden sivusaaliiden seuranta on osa EU-komission rahoittamaa EU:n tiedonkeruuohjelmaa, jonka tarkoitus on harmonisoida EU-maiden kalastuksen seurantaa merialueilla.