Kalojen elinympäristö voi heikentyä monien haitallisten tai myrkyllisten aineiden vuoksi, joita ihminen päästää ympäristöön tarkoituksella ja luvanvaraisesti (torjunta-aineet ja jätepäästöt) tai tahattomasti (onnettomuudet).  Jotkut päästöt vaikuttavat paikallisesti, toiset, kuten ilmaston lämpeneminen, jopa maailmanlaajuisesti.

Maaperän rikkominen, kuten sulfidisavimaiden kaivu, voi heikentää vedenlaatua ja lisätä metallien pitoisuuksia vedessä. Suomessa kalakantoja ovat heikentäneet happamien sulfaattimaiden ojitusvedet erityisesti Pohjanlahden rannikolla. Näillä alueilla vedet voivat olla niin happamia ja metalleista etenkin alumiinipitoisuus niin suuri, että kalojen lisääntyminen vaarantuu. Myös öljypäästöt voivat olla päästön laajuudesta ja ajasta riippuen riski kalastolle ainakin paikallisesti.

Kalojen lisääntyminen ja varhaiset elämänvaiheet ovat yleensä herkkiä ympäristömuutoksille. Siksi kalakanta voi haitallisten aineiden vaikutuksesta harveta ilman havaittavia kalakuolemia.

Ympäristömyrkkyjen päästöjä onnistuttu vähentämään

Ympäristömyrkyt ovat yhdisteitä tai aineita, jotka ovat paitsi myrkyllisiä, myös erittäin pysyviä eliöissä ja ympäristössä ja kertyvät eliöihin pääasiassa ravinnon mukana. Tällaisia ovat esimerkiksi orgaaniset halogeeniyhdisteet eli dioksiinit, PCB-yhdisteet, bromatut palonestoaineet ja perfluoratut yhdisteet (pintakäsittelyaineet) sekä raskasmetallit kuten elohopea. WHO:n alainen Kansainvälinen syöväntutkimuslaitos IARC on luokitellut dioksiinit ja kaikki PCB-yhdisteet syöpävaarallisiksi.

Itämeren kaloissa ympäristömyrkkyjen, kuten PCB-yhdisteiden ja klooratuista hyönteismyrkyistä DDT:n, pitoisuudet olivat suurimmillaan 1970-luvulla. DDT:n käyttö kiellettiin vuonna 1976 ja PCB-yhdisteiden vuoden 1990 alusta. Muidenkin ympäristömyrkkyjen päästöjä on onnistuttu vähentämään. Yhdisteiden pitoisuudet kaloissa ovat pienentyneet noin kolmasosaan suurimmista pitoisuuksista tai jopa enemmän. Pitoisuuksien väheneminen on kuitenkin tasaantunut ja tilalle on tullut myös uusia yhdisteitä.

Kirjolohessa ja muissa kasvatetuissa kaloissa ympäristömyrkkypitoisuudet ovat pieniä, sillä rehulle on asetettu kuluttajien suojaamiseksi tiukat raja-arvot. Rehussa sallittavat dioksiinien ja PCB-yhdisteiden raja-arvot ovat ympäristömyrkkyjen kertyvyyden ja pysyvyyden vuoksi pienemmät kuin elintarvikkeena käytettävissä kaloissa.

Sisävesien kaloissa pienimmät dioksiinipitoisuudet

Sisävesien kaloissa, kuten muikussa, ja Itämeren vähärasvaisissa kaloissa ei ole liian suuria PCB- ja dioksiinipitoisuuksia, sillä orgaaniset halogeeniyhdisteet kertyvät lähinnä Itämeren rasvaisiin kaloihin. Suurimmat pitoisuudet ovat olleet Itämeren lohissa, joihin kertyy näitä yhdisteitä rasvaisista ravintokaloista kilohailista, silakasta ja kolmipiikistä. Jopa yksivuotiaiden silakoiden ja kilohailien dioksiinipitoisuudet ovat olleet rehussa sallittavaa enimmäispitoisuutta suurempia. Lohien lisäksi myös taimenissa ja isoissa, yli 17 cm pituisissa silakoissa PCB-yhdisteitä ja dioksiineja on ollut EU:n elintarvikkeille asettamaa raja-arvoa suurempina pitoisuuksina.

Merikaloissa ei ole todettu liian suuria raskasmetallipitoisuuksia.  Sisävesien vanhoissa, isokokoisissa petokaloissa, etenkin hauessa, mutta myös kuhassa, ahvenessa ja mateessa, elohopeapitoisuudet voivat olla niin suuria, että niiden syöntiä on joidenkin väestöryhmien syytä rajoittaa Eviran suositusten mukaisesti.

Kalan käyttöä tulisi lisätä syöntisuositusten mukaisesti

Ympäristömyrkyt heikentävät ainoastaan joidenkin kalalajien arvoa ihmisravintona ja rehun raaka-aineena. Suurimmassa osassa kalalajeista ympäristömyrkkypitoisuudet ovat pieniä.  Kala on erinomainen proteiinin ja hyvien omega-3-rasvahappojen lähde, ja elintarvikeviranomaisten kanta on, että kalan käyttöä elintarvikkeena tulisi yleisesti lisätä. Eviran syöntisuositukset on kuitenkin syytä ottaa huomioon. Itämeren rasvaistenkin kalojen syönnin terveyshyödyt, etenkin keski-iän ylittäneelle väestölle, painavat vaakakupissa enemmän kuin kalasta mahdollisesti saatavien ympäristömyrkkyjen haitat.

Luke mukana öljy- ja kemikaalivahinkojen tutkimisessa

Luke osallistuu haitta-aineita koskevaan tutkimukseen yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.  Luken vastuulla on muun muassa kalanäytteiden hankkiminen ja näytekalojen iän ja muiden biologisten tietojen määrittäminen. Lisäksi Luke osallistuu yhtenä viranomaisena öljy- ja kemikaalivahinkojen vaikutusten tutkimiseen.

Tietoa haitallisten aineiden ja vesiympäristömuutosten vaikutuksista kaloihin tarvitaan kalataloudellisten päätösten perusteeksi sekä kalavesien hoidossa. Tietoa ympäristömyrkkyjen ja muiden haitallisten aineiden pitoisuuksista kaloissa käytetään, kun tarkastellaan Suomen tilannetta suhteessa EU:n asettamiin elintarvikkeiden ja rehujen suurimpiin sallittuihin ympäristömyrkkyjen pitoisuuksiin ja muihin vastaaviin enimmäispitoisuusrajoihin.

Eri kalalajien poikasten herkkyys veden happamuudelle vaihtelee, särkikalat ovat herkkiä, mutta hauki sietää hyvin hapanta vettä. Punainen alue on haitallista, sininen turvallista; neutraalin veden pH on 7. Veden laatu vaikuttaa happamuuden haitallisuuteen; liuennut alumiini lisää haitallisuutta, ja kalsium (kalkki) vähentää sekä alumiinin liukenemista maaperästä että sen ja happamuuden myrkyllisyyttä. Graafi: Pekka J. Vuorinen
Eri kalalajien poikasten herkkyys veden happamuudelle vaihtelee, särkikalat ovat herkkiä, mutta hauki sietää hyvin hapanta vettä. Punainen alue on haitallista, sininen turvallista; neutraalin veden pH on 7. Veden laatu vaikuttaa happamuuden haitallisuuteen; liuennut alumiini lisää haitallisuutta, ja kalsium (kalkki) vähentää sekä alumiinin liukenemista maaperästä että sen ja happamuuden myrkyllisyyttä. Graafi: Pekka J. Vuorinen
Kilohaili ja silakka ovat Itämeren lohen pääasialliset saaliskalat. Dioksiinit ja dioksiininkaltaiset PCB-yhdisteet kertyvät kilohailiin ja silakkaan niiden ravintoeläimistä ja näistä edelleen loheen. Pitoisuudet kasvavat iän myötä. Koska lohi syö lähinnä alle 15 cm:n pituista kalaa, isoimmat ja vanhimmat silakat eivät kuulu sen ruokavalioon. Kuvassa verrataan pitoisuuksia Itämeren eri merialueilta kerätyissä näytteissä. Pitoisuus on annettu dioksiinien ja PCB-yhdisteiden ekvivalentteina (TEQ) tuorepainoa kohti. Ekvivalenttipitoisuus huomioi yhdisteiden myrkyllisyyden. Se saadaan kertomalla yhdisteen kemiallisesti mitattu pitoisuus sen WHO:n hyväksymällä myrkyllisyyskertoimella.
Kilohaili ja silakka ovat Itämeren lohen pääasialliset saaliskalat. Dioksiinit ja dioksiininkaltaiset PCB-yhdisteet kertyvät kilohailiin ja silakkaan niiden ravintoeläimistä ja näistä edelleen loheen. Pitoisuudet kasvavat iän myötä. Koska lohi syö lähinnä alle 15 cm:n pituista kalaa, isoimmat ja vanhimmat silakat eivät kuulu sen ruokavalioon. Kuvassa verrataan pitoisuuksia Itämeren eri merialueilta kerätyissä näytteissä. Pitoisuus on annettu dioksiinien ja PCB-yhdisteiden ekvivalentteina (TEQ) tuorepainoa kohti. Ekvivalenttipitoisuus huomioi yhdisteiden myrkyllisyyden. Se saadaan kertomalla yhdisteen kemiallisesti mitattu pitoisuus sen WHO:n hyväksymällä myrkyllisyyskertoimella.

Yläreunan kuva: Esa Lehtonen