Biologisella monimuotoisuudella eli biodiversiteetillä tarkoitetaan lajimonimuotoisuutta (lajidiversiteetti) ja lajien sisäistä monimuotoisuutta (geneettinen diversiteetti). Suomen kalavarojen monimuotoisuus on sekä kalalajiston lajirunsautta että yksittäisten kalalajien sisäistä perinnöllistä monimuotoisuutta, joka ilmenee erilaisina perinnöllisinä ominaisuuksina ja erilaisiin olosuhteisiin perinnöllisesti erilaistuneina kalakantoina.

Suomessa on vain noin 67–72 vakituisesti lisääntyvää tai vuosittain tavattavaa kalalajia. Pääosa lajeista saapui meille pian jääkauden jälkeen, ja kalasto oli jo vakiintunut noin 4 000 vuotta sitten. Uusimmat kymmenkunta lajia ovat asettuneet ihmistoiminnan seurauksena viimeisen sadan vuoden aikana. Näitä niin sanottuja vieraslajeja ovat mm. puronieriä, peledsiika, allikkosalakka, viisipiikki, piikkimonni, hopearuutana ja mustatäplätokko. Suomen vesialuilla on tavattu kaikkiaan lähes 110 kalalajia, joista siis moni ei ole pystynyt muodostamaan lisääntyvää kantaa vesiimme.

Suomen kalaston lajimäärä ei ole kovin suuri esimerkiksi valtameriin verrattuna. Itämeren vähäsuolaiseen veteen eli murtovesiolosuhteisiin sopeutuneita merilajeja elää vakinaisesti Ahvenanmaalla yli 20, kun Perämeren vielä vähäsuolaisemmissa ja kylmemmissä vesissä on alle 10 merikalalajia. Suurinta osaa makean veden lajeistamme tavataan kuitenkin myös merialueilla.

Kalahavainnot.fi – Luke seuraa kalalajien levinneisyyttä ja esiintymistä

Ihmistoiminnan takia hävinneitä lajeja on vain kaksi: sisävesistä monni ja Itämerestä sinisampi. Useat lajit tai kannat ovat nykyisin silti selvästi uhanalaisia ja kärsineet ihmisen toimista. Erityisesti virtavesien lajit ovat monin paikoin uhattuina muun muassa jokien patoamisen ja heikentyneiden elinolosuhteiden seurauksena. Vuonna 2010 uhanalaisiksi arvioitiin muun muassa Saimaan nieriä, järvilohi, meritaimen, meriharjus, vaellussiika, eteläiset sisävesitaimenet, planktonsiika ja karisiika. Näiden lajien heikko tila on edellyttänyt suojelutoimenpiteitä, joihin myös Luke on osallistunut sekä tutkimuksen että kalanviljelyn avulla.

Luke seuraa kaikkien Suomessa lisääntyvien kalalajien levinneisyyttä ja esiintymistä muun muassa Kalahavainnot.fi palvelun avulla. Luke myös osallistuu valtakunnallisiin kalalajien uhanalaisuuden arviointeihin ja tuottaa sekä ylläpitää arviointeihin tarvittavia aineistoja.

Luke tutkii erityisesti lohikalojen perinnöllistä muuntelua

Kalalajien sisäisen perinnöllisen muuntelun voidaan olettaa alenevan, jos lajin tai kannan koko pienenee voimakkaasti ja luonnonvarainen lisääntyminen vaarantuu. Perinnöllinen muuntelee vähenee myös, jos laji häviää joiltain tietyiltä alueilta tai kalakantojen väliset erot häviävät kalakantojen istutuksista aiheutuvan sekoittumisen myötä. Näitä perinnöllisen monimuotoisuuden muutoksia voidaan mitata muun muassa DNA-mikrosatelliittitutkimuksen avulla. Lajin vähentynyt geneettinen eli perinnöllinen monimuotoisuus vaikeuttaa sen kykyä sopeutua erilaisiin olosuhteisiin esimerkiksi ympäristön muuttuessa.

Luke on tehnyt kalakantojen perinnöllisen muuntelun tutkimusta erityisesti lohikaloilla, koska ihmisen toiminta vaikuttaa niihin voimakkaasti. Virtakutuisina lajeina lohikalojen kutualueiden tila on heikentynyt voimakkaasti, niitä kalastetaan tehokkaasti ja lohikaloja myös istutetaan aktiivisesti sekä sisävesiin että merialueelle.

Tutkimuksen avulla voidaan suunnitella kalakantojen hoitoa, kalastusta ja istutuksia koskevia ratkaisuja siten, että samalla mahdollisimman hyvin ylläpidetään jäljellä olevaa perinnöllistä muuntelua niin kalakantojen sisällä kuin niiden välilläkin. Tutkimuksella voidaan selvittää muun muassa kalapopulaatioiden keskinäinen perinnöllisen erilaistumisen aste, perinnöllisen monimuotoisuuden määrä, perhemäärä, geneettisesti tehollinen koko ja sukulaisuuden aste. Geneettinen tutkimus antaa mahdollisuuden myös alkuperätutkimuksiin. Luke osallistuu tutkimuksellaan taimenkantojen hoitosuunnitelmien laatimiseen, näistä viimeisimpiä ovat muun muassa Isojoen, Siuntionjoen ja Kauhajoen  vesistöjen geneettiset kartoitukset. Myös Suomenlahteen laskevien jokien meritaimenkantojen geneettinen rakenne on selvitetty. Tenojoen vesistössä on lähes 30 geneettisesti eriytynyttä lohikantaa, joiden esiintymistä lohisaaliissa eri aikoina, alueilla ja pyyntimuodoissa on tutkittu. Näitä tietoja on hyödynnetty uudessa Tenojoen kalastussopimuksessa.

Luke osallistuu valtakunnalliseen Kalageenivaraohjelmaan ylläpitämällä arvokkaimpien ja uhanalaisimpien kalakantojen geenivaroja kalanviljelyn ja pakastetun maidin avulla. Lisäksi Luke tuottaa tutkimuksen avulla tietoa, ohjeita ja suosituksia kalavarojen geneettisten resurssien säilyttämiseksi.

Menetettyä perinnöllistä monimuotoisuutta ei saada palautettua

Aktiivisten toimenpiteiden seurauksena muun muassa Itämeren lohen ja toutaimen uhanalaisuustilanne on parantunut. Joidenkin siikakantojen ja useiden harjus- ja taimenkantojen tila sekä merialueella että Etelä-Suomessa on kuitenkin edelleen erittäin heikko, ja niiden jäljellä oleva perinnöllinen monimuotoisuus on enää osa siitä, mitä se aikoinaan on ollut. Tätä menetettyä osaa emme enää saa palautettua ja siksi olemme velvolliset säilyttämään näiden lajien kaiken jäljellä olevan perinnöllisen monimuotoisuuden niiden tulevaisuuden sopeutumiskyvyn turvaamiseksi.

Yläreunan kuva: Plugi.fi