M74-nimellä kutsutaan Itämeressä syönnösvaelluksensa tehneitä lohia vaivaavaa lisääntymishäiriötä. M74 ilmenee vastakuoriutuneiden poikasten eli ruskuaispussipoikasten oireina ja kuolemisena. Ruskuaispussipoikasten kuolleisuutta aiheuttaa mädin tiamiinin puutos.

Luonnonvarakeskuksen tutkimukset ovat osoittaneet, että tiamiinin puutos syntyy, kun lohen ravinnon rasvapitoisuus on suuri ja ravinnosta saatava tiamiinipitoisuus liian pieni energian ja tyydyttymättömien rasvahappojen määrään nähden.

Syynä runsas, rasvainen kilohailiravinto

Nuorten kilohailien ylenpalttinen määrä lohen ravinnossa lisää M74-oireyhtymän esiintymistä ja voimakkuutta ja heikentää Itämeren lohen lisääntymistä. Silakat ja kilohailit ovat lohien pääravintoa Itämeressä. Kilohailit ovat lähes kaksi kertaa niin rasvaisia kuin silakat. Rasvaisimpia ovat nuoret yksilöt. Niissä on myös vähiten tiamiinia. Silloin kun meressä on paljon nuorta kilohailia, lohi saa eniten rasvaista, energiapitoista ravintoa. Mitä rasvaisempaa kalaa lohi syö, sitä suurempi sen tiamiinin tarve on. Silloin, kun ravinnossa on paljon kilohailia, ja erityisesti silloin, kun siinä on paljon nuorta kilohailia, lohen tiamiinin saanti on tarpeeseen nähden pienimmillään.

Runsas tyydyttymättömien rasvahappojen ja vähäinen tiamiinin määrä lisäävät molemmat alttiutta rasvojen hapettumisreaktioille, joissa tiamiinia kuluu. Tiamiinin varastot vähenevät siten liikaa lohen pitkän kutuvaelluksen ja kutua edeltävän paaston aikana. Mätiin siirtyy emosta liian vähän tiamiinia, jotta se riittäisi jälkeläisille ruskuais­pussi­­­poikas­­vaiheen loppuun asti eli siihen asti, kun poikaset alkavat ottaa itse ulkopuolista ravintoa.

M74 on yhteydessä turskan vähyyteen ja kilohailin runsaisiin nuoriin vuosiluokkiin. Kilohaili on turskan pääravintoa, ja kilohailikanta runsastuu turskan kantojen taantuessa. Oireyhtymän laantuminen on puolestaan seurausta turskakantojen vahvistumisesta ja kilohailikannan tasaantumisesta. M74-oireyhtymän esiintymistä voidaan ehkäistä pitämällä turskakannat vakaina ja vahvoina ja kilohailikanta kohtuullisena.

Luonnonlohikantojen elpyminen M74-oireyhtymästä 1990-luvulla edellytti mittavia taloudellisia panostuksia

Pahimmillaan M74-oireyhtymä oli 1990-luvun alku- ja keskivaiheilla. Oireyhtymä vaaransi tuolloin 1980-luvun liikakalastuksen vuoksi heikentyneet Itämeren luonnon­lohikannat, joita Suomen puolella Pohjanlahtea on jäljellä Tornionjoessa ja Simojoessa. Lohikannat saatiin säi­lymään ja elpymään tiukentamalla rannikkokalastuksen rajoituksia ja lisäämällä vuosittaisia istutuksia jopa moninkertaisiksi. Vähien luonnonlohikantojen palauttaminen ja vahinkojen kompensoiminen vaati suuret taloudelliset panostukset. Pelkästään istutuspoikasten hinnaksi tulee nykyrahassa yli 10 miljoonaa euroa.

2000-luvulla M74-kuolleisuus pysyi alle 30 prosentin. Vuosina 2003‒2005 ja 2011 M74-kuolleisuutta oli vain nimeksi ja vuosina 2012‒2015 ei lainkaan turskan runsastuttua jonkin verran 2010 vaihteessa muutamaksi vuodeksi. Syksyllä 2015 mädin tiamiinipitoisuudet pienenivät selvästi edellisiin vuosiin verrattuna, kun vuonna 2014 oli syntynyt poikkeuksellisen vahva kilohailin vuosiluokka. Niinpä M74 tappoi ruskuaispussipoikasia jälleen keväällä 2016 ja paheni vuonna 2017. Vuonna 2017 kudulle nousseiden lohien mädin tiamiinipitoisuuksista voidaan päätellä, että M74-kuolleisuus jatkuu keväällä 2018.

Luonnonvarakeskus ennustaa ja seuraa M74:n esiintymistä

Oireyhtymän ennustaminen ja sen vuosittainen seuranta ovat tärkeitä, koska M74-oireyhtymä voi voimistua äkillisesti milloin tahansa. Luke pyytää vuosittain Simojokeen kudulle pyrkiviä lohia, joiden mäti haudotaan poikasiksi Keminmaan kalanviljelylaitoksessa. Hedelmöittämättömän mädin tiamiinipitoisuus määritetään M74:n ennustamiseksi ja ruskuaispussipoikasten kuolleisuuden todentamiseksi M74-kuolleisuudeksi. Tilanteen mukaan myös Tornionjokeen, Iijokeen ja Kymijokeen nousevia lohia otetaan seurantaan. Luke kehittää ja yhtenäistää Ruotsin kanssa M74-seurantaa ja ohjeistusta tiamiinin puutoksen havaitsemiseksi. Tätä varten myös Ruotsin puoleisiin Pohjanlahden jokiin nousevista lohista otetaan mätiä Suomessa tehtäviin tiamiinimäärityksiin.

Tietoa M74:n vuosittaisesta voimakkuudesta tarvitaan luonnonlohikantojen tilan arvioinnissa, lohen kalastuksen suunnittelussa ja säätelyssä sekä vesiviljelyssä emokalaparvien perustamista ja istukkaiden tuottamista varten.

Luken vastuulla on turvata luonnonvaraisten lohikantojen säilyminen mm. pitämällä yllä emokalastoja ja tuottamalla mätiä velvoitteiden poikasistutuksia varten ja poikasia luonnonkantoja vahvistaviin istutuksiin tai kotiutusistutuksiin. M74:n voimistuessa mätiä/ruskuaispussipoikasia pitää hoitaa tiamiinilla poikastappioiden välttämiseksi emokalastoja uusittaessa sekä tuotettaessa poikasia jatkokasvatukseen istutuksia varten.

Kansainvälisen merentutkimusneuvoston lohi- ja meritaimentyöryhmä (ICES WGBAST) tarvitsee vuosittain ennusteen ja tiedon M74:n voimakkuudesta lohikantojen tilan arvioinnissa ja sen pohjalta tehtävässä suosituksessa lohen kalastuskiintiöksi. Työryhmä on käyttänyt Suomen M74-seurantatietoja mallintaessaan M74:n vaikutusta Pohjanlahden kaikkien eri jokien lohikannoissa. M74-tietoa voitaneen käyttää taannehtivasti kuvaamaan Itämeren pelagisten kalakantojen runsaussuhteita.

Simojoen lohien ruskuaispussipoikasten kuolleisuutta on seurattu koehaudonnoilla lisääntymiskaudesta 1985/1986 (kutuvuosi/kuoriutumisvuosi) alkaen. M74:n pahennuttua myös Tornionjokeen ja joinakin vuosina Kemijokeen nousseiden lohien mätiä on otettu koehaudontaan. Kuvassa on kaikkien lohiemojen ruskuaispussipoikasten keskimääräinen vuosittainen kuolleisuus. Vuosittainen emojen määrä on vaihdellut 13‒110.
Lohen vastakuoriutuneet poikaset eli ruskuaispussipoikaset kehittyvät luonnossa jokisoraikossa uiviksi poikasiksi (kuvassa koehaudonta-asetilla) ja saavat ravintonsa ruskuaisesta. Kuva: Pekka Vuorinen
Lohen vastakuoriutuneet poikaset eli ruskuaispussipoikaset kehittyvät luonnossa jokisoraikossa uiviksi poikasiksi (kuvassa koehaudonta-asetilla) ja saavat ravintonsa ruskuaisesta. Kuva: Pekka Vuorinen
Kuva: Erkki Jokikokko
Lohet lähtevät kutuvaellukselle eteläiseltä Itämereltä aikaisin keväällä ja saapuvat Perämeren jokiin kesällä. Ne lopettavat syömisen jo Selkämerelle tullessaan tai viimeistään Merenkurkun tienoilla ja jatkavat paastoa syys-lokakuussa tapahtuvaan kutuun asti. Kuva: Erkki Jokikokko

Yläreunan kuva: Pekka Vuorinen