Maa-, metsä- ja kalatalouden geenivarojen hoidon tavoitteet ja suunnitelmat on määritelty kansallisessa geenivaraohjelmassa. Ohjelman avulla edistetään geenivarojen suojelua ja kestävää käyttöä.

Luke koordinoi geenivaraohjelman toimeenpanoa muun muassa metsäpuiden osalta. Metsäpuiden geenivarojen suojelun päämenetelmät ovat in situ- ja ex situ –suojelu. In situ -suojelu tarkoittaa suojelua alkuperäisellä kasvupaikalla, käytännössä geenireservimetsien perustamista. Näin suojellaan yleensä laajalle levinneet, yleiset puulajit. Ex situ -suojelu alkuperäisen kasvupaikan ulkopuolella toteutetaan istuttamalla puukokoelmia tai varastoimalla siemeniä, siitepölyä tai solukkoja. Näin menetellään yleensä harvinaisten lajien kanssa.

Ohjelmassa on määritelty suojelutoimenpiteet yhteensä 13 puulajille.

Geenireservimetsät

Geenireservimetsät. Klikkaa kartta suuremmaksi.

Geenireservimetsä on alue, jossa suojellaan tietyn puulajin perimää mahdollisimman monimuotoisena luonnon olosuhteissa, alkuperäisellä kasvupaikalla. Mitä monimuotoisempi lajin perimä on, sitä paremmat mahdollisuudet sillä on sopeutua muuttuviin ympäristöolosuhteisiin kuten muuttuvaan ilmastoon.

Suomen 44 geenireservimetsää sijaitsevat eri ilmastovyöhykkeillä, jotta suojelluksi saadaan mahdollisimman paljon erilaisia sopeutumia. Tavoitteena on kattava verkosto männyn ja kuusen sekä hies- ja rauduskoivujen geenireservimetsiä.

Tärkein vaatimus geenireservimetsälle on metsikön luontaisuus eli puusto on syntynyt paikallisesta siemenalkuperästä ja on mieluummin myös uudistettu luontaisesti. Metsikkö valitaan tietyn lajin reserviksi, mutta myös sekapuulajeja sallitaan. Tuulipölytteisten lajien, kuten kuusen, männyn ja koivujen, reservien tulee olla riittävän suuria, jotta metsikön sisäinen pölyttyminen voidaan varmistaa.

Metsikön tavoitepinta-ala on 100 hehtaaria. Alue voi olla pienempikin, jos aluetta voidaan myöhemmin laajentaa käyttämällä kyseisen metsikön siementä.

Etelä-Suomessa puhtaat kuusimetsiköt ovat harvoin riittävän laajoja. Niinpä siellä on valittu sopivia kahden tai kolmen puulajin sekametsiä lajien yhteisiksi geenireserveiksi.

Harvinaisemmille jaloille lehtipuille, kuten tammi, saarni, vaahtera, metsälehmus, vuorijalava ja kynäjalava, hyväksytään geenireserveiksi myös muutaman hehtaarin alueita.

Jatkuvuuden varmistamiseksi geenireservimetsissä on useita eri ikäluokan metsikkökuvioita. Luontaista uudistamista käytetään aina, kun se on mahdollista, mutta muuten metsiköitä hoidetaan normaalisti eli harvennuksia ja muita hakkuita tehdään tarpeen mukaan.

Jos uudistamisessa joudutaan turvautumaan kylvöön tai istutukseen, siemenen tai taimien on oltava peräisin samasta metsiköstä. Myrskyjen ja metsäpalojen varalta metsiköstä kerätään siementä varastoon. Geenireservimetsiä käytetään myös puuntuotantoon ja tutkimukseen sekä niistä kerättyä siementä metsänjalostuksen verrokkimateriaalina.

Geenireservimetsien omistajilla on täysi omistusoikeus metsiinsä. He ovat lupautuneet antamaan metsänsä geenivarojen suojeluun korvauksetta, ja he ovat tehneet pitkäaikaisen sitoumuksen käyttää metsän uudistamiseen aina luontaista uudistamista tai samasta metsiköstä peräisin olevaa viljelyaineistoa.  Noin kolme neljäsosaa (33 kpl) geenireservimetsistä on valtion omistuksessa. Muut omistajat ovat Oy Fiskars Ab, Tornator Oyj, UPM Metsä sekä kaksi sijoitusyhtiötä ja yksi yksityinen metsänomistaja.

Ex situ -suojelu

Ex situ -suojelu on paikallaan silloin, kun kyseessä on harvinainen puulaji, joka kasvaa vain pieninä esiintyminä tai jos arvokas kasvupaikka on uhattuna tai lajin luontainen uudistuminen on epävarmaa. Ex situ -suojelun tärkein menetelmä metsäpuilla on puukokoelmien perustaminen. Puuyksilöt joko monistetaan varttamalla, ja vartteet istutetaan kloonikokoelmiin tai puista kerätään siementä, josta kasvatetuista taimista perustetaan ns. perhekokoelmia.

Perhekokoelmissa useita yhden puun jälkeläisiä (=perhe) istutetaan lähekkäin. Harvennusten jälkeen yksi puu jää edustamaan tätä perhettä. Samaa metsikköä edustavat perheet istutetaan eri puolille kokoelmaa niin, että harvennusten jälkeen kokoelmaa voidaan käyttää myös siementuotantoon. Kokoelmat tuottavat hyvin sopeutunutta, geneettisesti monimuotoista siementä, jota voidaan käyttää myös metsänuudistamiseen tai maisemointiin.

Ex situ -kokoelmia on perustettu jaloille lehtipuille, katajalle, pihlajalle ja tuomelle. Aineisto on koottu useista (20–90) metsiköistä keräämällä 5–10 puuta kustakin metsiköstä niin, että lajin Suomen levinneisyysalue tulee katettua. Lehmus- ja jalavakokoelmat on perustettu varttamalla, kataja pistokas­lisäyksen avulla, vaahtera-, saarni-, pihlaja- ja tammikokoelmat siementaimilla.

Geenivarakokoelmiin valittavat puut eivät aina ole metsätalouden kannalta katsottuna parhaita puita, koska kokoelmiin on sisällytetty mahdollisimman satunnainen ja kattava otos lajin perinnöllisestä vaihtelusta.

Useilla puulajeilla luonnosta löytyy perinnöllisistä tekijöistä aiheutuvia erikoismuotoja, kuten kultakuusi ja visakoivu. Nämä erikoisuudet ovat harvinaisia ja visakoivua lukuun ottamatta niitä käytetään lähinnä koristetarkoituksiin. Ne ovat kuitenkin arvokkaita monimuotoisuuden ilmentäjiä, ja sellaisina niitä onkin otettu mukaan kokoelmiin.

Yläreunan kuva: Geenireservimetsää Vilppulassa. Metsällä ikää reilut 74 vuotta. Kuva: Erkki Oksanen, Luke.