Artikkelit Riista, Ympäristö

Suden DNA-näyte paljastaa, mihin laumaan susi kuuluu ja, missä se on liikkunut. Seuraavien vuosien aikana DNA-näytekeräystä laajennetaan uusille susireviireille Suomessa. Tavoitteena on saada tietää mahdollisimman tarkasti, millainen susikanta maassamme liikkuu.

Luonnonvarakeskus (Luke) kehittää DNA-seurantaa suden tutkimuksessa ja kannanarvioinnissa. Hiljattain käynnistynyt EU-rahoitteinen SusiLIFE-hanke (viralliselta nimeltään LIFE BOREALWOLF) laajentaa DNA-näytekeräyksen susireviireille, joilla sitä ei ole aiemmin ollut. Tavoitteena on, että kuusivuotisen hankkeen päätyttyä jokaiselta Suomen susireviiriltä saadaan tietoa mahdollisista pentueista säännöllisten DNA-näytteiden avulla.

Suden DNA-näytteiden keräämisellä on yksi suuri etu verrattuna muuhun havainnointiin: DNA-näytteistä voidaan tunnistaa yksilöitä. Esimerkiksi lumijäljistä tai näköhavainnoista on lähes mahdotonta arvioida, mistä susiyksilöstä on kyse. Onko havaittu susi liikkunut alueella aiemmin? Vai onko se vain läpikulkumatkalla?

DNA-näytteitä keräävät sekä vapaaehtoiset että Luken työntekijät

Näin hyviä jäljityskelejä ei ole ollut tänä talvena, kuva Antti Härkälä, Luke.

Jos lunta on, Luken tutkimusinsinööri Antti Härkälä liikkuu maastossa lumikengillä tai lyhyillä karvapohjasuksilla. Etelä-Suomessa pärjää usein kävellen. Alueilla, joissa susi on uusi tuttavuus, eläinten kulkureitit ovat vielä tuntemattomia. Silloin jäljitys täytyy aloittaa lähes tyhjästä. Joskus Härkälä saa vapaaehtoisilta näytekerääjiltä tai suurpetoyhdyshenkilöiltä vihjeitä.

Kun suden jäljet löytyvät, Härkälä lähtee seuraamaan niitä susien tulosuuntaa kohti. Tavallisin Härkälän matkaan päätyvä DNA-näyte on suden uloste. Toisinaan Härkälä kerää myös lumesta suden virtsaa tai ottaa näytteen saaliin puremajäljestä. Pannoituksen yhteydessä susista kerätään sylkeä, ja kuolleina löytyneistä tai poikkeusluvalla kaadetuista susista saadaan kudosnäytteitä.

Luken työntekijöitä on eri puolilla Suomea keräämässä näytteitä. Osa näytteistä saadaan vapaaehtoisilta kerääjiltä, siis metsästäjiltä ja luonnossa liikkujilta. Jälkien ja jätösten tunnistaminen vaatii taitoa.

Uutta näytettä verrataan aina aikaisempiin. Näin saadaan tietää, onko kyseessä vanha tuttu vai uusi yksilö.

– Eräänä vuonna saimme näytteen nuoresta Pöytyän laumaan kuuluvasta sudesta Lounais-Suomessa. Samana talvena susi tunnistettiin useista eri näytteistä Etelä-Pohjanmaalla saakka. Näin saimme tietää, että susi oli jättänyt oman laumansa ja suunnannut pohjoiseen, Härkälä kertoo.

Kaikille avoimessa Riistahavainnot.fi-palvelussa näytteiden kerääjät ja kansalaiset voivat tarkastella, mistä ja milloin susista on kerätty näytteitä.

DNA tarkentaa suden kanta-arviota

Susilauman reviiri on tavallisesti noin 1000 neliökilometrin laajuinen. Koko vaihtelee kuitenkin paljon. Reviiri voi olla vain 600 neliökilometrin kokoinen, tai suurimmillaan pinta-alaa voi olla jopa 1800 km². Laumojen reviirit ovat joskus kylki kyljessä. Eri puolilla reviiriä tehdyt näkö- ja jälkihavainnot on mahdotonta tunnistaa samaksi yksilöksi. Siksi pelkkien havaintojen avulla on usein vaikeaa hahmottaa, kuinka monta laumaa alueella on ja missä ne tyypillisesti liikkuvat.

– DNA-keräyksen avulla verrataan, mistä saman suden jätöksiä on löytynyt. Alueet, joista löytyy toistuvasti näytteitä samoista yksilöistä, voidaan määritellä reviireiksi, Härkälä kertoo.

DNA-menetelmä tuo susikannan koon arviointiin arvokasta lisätietoa.

– Samaa sutta ei pysty laskemaan kahdesti, jos katsotaan DNA-näytteitä, Härkälä sanoo.

Kun samalta alueelta saaduista näytteistä tunnistetaan toistuvasti samoja yksilöitä, voidaan susien määrästä tehdä arvioita.

Härkälän omalla alueella, Lounais-Suomessa, näytteitä on kerätty jo vuodesta 2014. Koska aineistoa on olemassa näin pitkältä ajalta, tunnetaan Lounais-Suomen sudet jo varsin hyvin. Härkälä tapaa työssään alueella asuvia kansalaisia, jotka haluavat tietoa oman alueensa susilaumoista.

– Ihmisiä kiinnostaa usein eniten yksittäisten susien tarina. Mistä yksilö on kotoisin? Mitä reittiä se kulki tänne? Onko se edelleen matkalla vai asettunut kodiksi?

Teksti: Iina Ala-Kurikka, julkaisija: Luonnonvarakeskus (Luke)

Artikkeli on julkaistavissa muissa kanavissa, kun julkaisun yhteydessä mainitaan artikkelin kirjoittajan ja artikkelin julkaisijan (Luonnonvarakeskus) nimi.

Yläreunan kuva: Kari Rossinen, Vastavalo