Artikkelit Puutarha

Kotimaisten kasvien suojelulla halutaan taata ilmastoomme sopivien kasvikantojen säilyminen, mutta myös tarinat kulkevat kasvien matkassa.

”Pelasta tämä pensas.”

Tutkija Merja Hartikainen sai puhelun ja haki vanhan syreenipensaan turvaan. Kiivaimmillaan Luonnonvarakeskuksen (Luke) geenivaratyö on vanhojen, katoamisuhan alla olevien kasviaarteiden pelastamista.

”Läheltä piti -tilanteita ei ihan joka viikko tule, mutta esimerkiksi vanhat tulppaanit ovat aika herkkiä, voi olla, että niitä on vain muutama kappale.”, Hartikainen kertoo

Tällä ryytimaalla kasvaa monenlaisia vanhoja suomalaisia kasviaarteita. (Kuva: Maarit Heinonen / Luke)
Tällä ryytimaalla kasvaa monenlaisia vanhoja suomalaisia kasviaarteita. (Kuva: Maarit Heinonen / Luke)

Arkisemmin kasvigeenivaratyö on lakisääteistä viljely- ja puutarhakasvigeenivarojen keräämistä, arviointia ja säilyttämistä monimuotoisuuden ylläpitämiseksi.

Kasveja säilytetään esimerkiksi peltokokoelmina, kasvihuoneissa tai solukoina.

Siemeniä säilytetään Pohjoismaisessa Geenivarakeskuksessa NordGenissa sekä Huippuvuorille ikiroutaan rakennetussa siemenvarastossa.

Virallisen suojelun lisäksi kuka tahansa voi osallistua säilyttämiseen, sillä kotimaisia perinnekasveja voi vaalia myös omassa puutarhassa.

”Mitä useampi osaa arvostaa omia kasvivaroja ja mitä useampi on vastuussa niiden säilytyksestä, sitä parempi.”

Merja Hartikaisen työpöydällä on viisi perunaa. Tutkija antaa niille aikaa, jotta voi arvioida, onko kyseessä tavallinen Timo vai jokin harvinaisuus. Mikä tahansa kotimainen kasvi ei pääse erityissuojeluun, vaan vaaditaan, että se on ollut olemassa ainakin 50 vuotta. Tällöin voidaan todeta, että laji on kestänyt pohjoisissa olosuhteissa.

Geenivaraohjelmaan pääsevät myös pelkästään Suomessa esiintyvät lajit ja kannat, joilla on jalostuksellista arvoa tai jotka ovat maultaan erityisiä. Kasvityöryhmä päättää, otetaanko säilytykseen.

”Maapallolla on oltava diversiteettiä, monimuotoisuutta. Se on osa ruokaturvaa.”

Kasvikantoja tunnistetaan esimerkiksi dna-testien avulla. Näytteitä verrataan olemassa oleviin kotimaisiin ja ulkomaalaisiin kasveihin. Tunnistusapuna käytetään myös vanhoja, 1800- ja 1900-luvun taitteessa tehtyjä myyntihinnastoja. Varsinaista salapoliisityötä siis!

Perimätiedolla on suuri merkitys selvitystyössä. Tallennettuna on evakkomatkalle mukaan otettuja raparpereja. Hartikaisen mukaan tällaisissa kasveissa on jotain erityistä.

”Osa ihmistä on hyvin perillä, mistä kasvit ovat tulleet. Keräämme samalla kulttuurihistoriaa.”, Hartikainen sanoo.

Kuulopuhe johdatti Hartikaisen arvoruusun luo, kun hän 10 vuotta sitten penkoi erästä pihaa Jokioisissa Kanta-Hämeessä.

”Naapuri tuli paikalle. Selitin mitä teen, ja hän sanoi tietävänsä, missä on kartanoruusu. Kyseinen ruusu on Jokioisten kartanon kasveista arvokkaimpia. Hain kolme kertaa uuden näytteen, kun se ei meinannut selvitä.”

Lajien säilyttämisessä on haasteensa, ja esimerkiksi vanhojen kartanopuistojen ylläpitoa uhkaa omistajien ikääntyminen. Onneksi on harrastajia, jotka keräävät lähialueilta tai kauempaakin kasveja ja jatkavat niiden elämää omissa puutarhoissaan.

Toinen suuri haaste on geenivarojen säilytys. Kaikista säilytettävistä kasveista ei ole olemassa kaksoiskokoelmia. Tämä on resurssikysymys.

”Duplikaatteja on tosi vähän, se on tulevaisuuden haaste, että sellainen saadaan jokaisesta kokoelmasta.”

 

Kalmin opeilla hyötykasvit hivelevät silmää

Kasvigeenivarojen käytännön säilytystyötä pääsee ihailemaan kesällä Louhisaaren kartanoon Varsinais-Suomeen. Kartanon puistoalueella voi tutustua 1700-luvun hyöty- ja koristekasveihin.

Tutkimusmatkailijan ja puutarhatieteen isän Pehr Kalmin (1716–1779) oppien mukaan suunnitellussa puutarhassa yhdistyvät valistusajan ihanteet: kasvit ovat hyötykasveja, mutta puutarhasta tehdään myös symmetrinen, hyvin järjestetty ja esteettinen.</p> <p>Hyötypuutarha-hankkeesta vastaavat Museovirasto ja Senaatti-kiinteistöt. Museopuutarhuri Aaja Peura on suunnitellut puutarhan, ja Luonnonvarakeskus sekä Maaseutuopisto Livia ovat valinneet kasveja pääasiassa kaarinalaisesta Pukkilan kartanosta.</p> <p>Muita yhteistyökumppaneita ovat Aalto yliopisto, 4H ja Askaisten kylän asukkaat.<br />

teksti: Johanna Leppänen

Sivun yläreunan kuva: Maarit Heinonen / Luke

Julkaistu Maaseudun Tulevaisuuden Tiede-sivulla 30.5.2016.

Katso myös