1.  Mikä on suometsien maaperän ja turvepeltojen päästöjen rooli Suomessa?

Turvepeltojen kasvihuonekaasupäästöt ovat Suomessa vuosittain noin 8,7 miljoonaa tonnia, kun taas esimerkiksi liikenteen päästöt ovat noin 11,5 miljoonaa tonnia vuodessa. Kun lukuun lisätään suometsien päästöt, jotka ovat samaa luokkaa kuin suopeltojen, puhutaan merkittävistä kasvihuonekaasujen päästölähteistä. Suomen nettohiilinielu olisi yli 60 % suurempi ilman suopeltojen ja -metsien päästöjä.

Suomen viljelypinta-alasta noin 10 % on suopeltoja, ja metsätalousmaista turvemaita on kolmasosa. Suopellot ja -metsät kattavat yli 10 % Suomen kaikista kasvihuonekaasupäästöistä. Turvemaiden päästöt kasvavat edelleen, kun uusia peltoja raivataan.

Suometsien ja turvepeltojen ilmastokestävällä käsittelyllä on suuri päästövähennyspotentiaali.

2.  Mikä on turvemaan määritelmä?

Turvemaalla tarkoitetaan sellaista maa-alaa, jossa on suokasveista kertynyttä eloperäistä ainesta pintamaassa. Suomessa turpeeksi luokitellaan maakerros, jossa on orgaanista ainesta yli 40 %. Määritelmät vaihtelevat eri maissa ja eri yhteyksissä, ja esimerkiksi kasvihuonekaasuraportoinnissa orgaanisiksi peltomaiksi luokitellaan ne, joiden turvekerroksen paksuus on vähintään 30 cm ja orgaanisen aineksen pitoisuus yli 35 %. Nämä vaatimukset täyttäviä maalajeja ovat kansainvälisen maalajiluokituksen mukaan Histosol ja Umbric gleysol. Suurin osa suomalaisen luokittelun mukaisista multamaista (orgaanisen aineksen pitoisuus 20–40 %) jäävät siten pois turvepeltojen luokasta.

Maannosten kartoituksessa turvemaita on Suomessa lisäksi luokiteltu turpeen paksuuden mukaan. Paksuturpeiseksi maaksi katsotaan alueet, joilla on yli 60 cm paksu turvekerros. Ohutturpeisia ovat alueet, joilla turvekerroksen paksuus on 30–60 cm. Kun turvemaa on otettu maa- tai metsätalouskäyttöön, turve hajoaa vähitellen ja turvekerroksen paksuus vähenee. Vähitellen turve kuluu kokonaan pois, ja alue muuttuu kivennäismaaksi.

Maatalouden tukijärjestelmässä pitää turvemaan määritelmän olla selvä sekä maanviljelijöille että viranomaisille, jotta järjestelmä on oikeudenmukainen. Jos tuen tarkoituksena on ilmastonmuutoksen hillintä, selkeintä on noudattaa kasvihuonekaasuinventaarion mukaista määritelmää.

3.  Mikä on turvemaiden rooli ilmaston lämpenemisen rajoittamisessa alle 1,5˚C?

Lämpenemisen rajoittaminen 1,5 asteeseen vaatii useita rinnakkaisia keinoja. Sekä päästöjen vähentäminen että hiilinielujen kasvattaminen on välttämätöntä, jotta tämä tavoite voidaan saavuttaa. Globaalit päästöt pitää saada nopeaan laskuun ja viimeistään vuonna 2050 päästöjen ja nielujen pitäisi olla yhtä suuret Pariisin ilmastosopimuksen mukaan. Tämän jälkeen on päästävä negatiivisiin päästöihin eli ilmakehästä sidotaan hiilidioksidia enemmän kuin sinne päästetään.

Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteena on, että maapallon keskilämpötilan nousu rajoitetaan alle 1,5 asteeseen. Jokainen maa laatii omat päästövähennystavoitteensa, joita kiristetään säännöllisin väliajoin.

Kaikilla sektoreilla on tehtävä toimenpiteitä, jotta kasvihuonekaasupäästöt saadaan nopeasti laskuun. Maankäyttösektorilla turvemaat ovat merkittävin päästölähde, minkä takia turvepeltojen ja -metsien ilmastoviisailla hoitomenetelmillä voidaan saavuttaa suuria päästövähennyksiä.

Ojitetuista suometsistä lähes viidennes on metsätalouden näkökulmasta huonosti kannattavia, ja suopelloista vajaatuottoisia on yhteensä 32 000 ha. Huonosti tuottavia maita olisi kannattavaa ohjata päästövähennyksiin, sillä moniin muihin päästövähennyskeinoihin verrattuna, turvemailta voidaan saada päästövähennyksiä hyvin kustannustehokkaasti. Esimerkiksi vajaatuottoisista turvepelloista luopuminen olisi edullisempaa kuin sähköautojen avulla saatavat päästövähennykset.

4.  Mikä on hiilinielun ja -varaston ero?

Hiilivarasto = Kasvillisuuteen, maaperään ja kasveista valmistettuihin tuotteisiin kertynyt hiilivarasto
Hiilinielu = Hiilivaraston muutos

Puusto ja muu kasvillisuus sitoo hiiltä fotosynteesissä. Metsien hiilivarasto tarkoittaa kaikkea puustoon ja muuhun kasvillisuuteen sekä maaperään sitoutunutta hiiltä. Metsä on hiilinielu, jos maaperän ja kasvillisuuden hiilivarasto kasvaa. Jos metsästä poistuu enemmän hiiltä kuin se pystyy sitä sitomaan, on se tällöin hiilipäästöjen lähde (esimerkiksi nuoressa taimikossa puusto ja muu kasvillisuus sitovat vähemmän hiiltä kuin maaperän orgaanisen aineksen hajotessa vapautuu, joten taimikko on päästölähde). Eniten vuotuista vaihtelua metsien hiilivarastoihin aiheuttavat hakkuut.

Maataloudessa hiilivarastoiksi lasketaan maaperä ja puuvartinen kasvillisuus. Ruohovartinen kasvillisuus käytetään tarkkaan ravinnoksi tai rehuksi, ja suurin piirtein sama biomassa kasvaa seuraavana vuonna takaisin, ja varaston koko ei vuosien välillä muutu. Kivennäismaiden maaperän hiilivarasto voi kasvaa, jos sinne kasvintähteissä tai muussa muodossa tulevan hiilen määrä ylittää maaperässä hajotetun hiilen määrän.

Lisätietoja hiilinieluista ja -varastoista

Turvemaiden hiilinielu ja -varasto
Turvemaihin on pitkän ajan kuluessa kertynyt suuri hiilivarasto, koska hapettomat olot veden alla rajoittavat kasviaineksen hajoamista. Metsä- ja maataloustoiminnan seurauksena syntyvät päästöt ovat turvemailta suurempia kuin kivennäismailla, koska metsänkasvatusta ja viljelyä varten turvemaa ojitetaan ja hapellisissa oloissa turpeen suuri hiilivarasto hajoaa tuottaen suuret päästöt

Turvemaametsien päästöihin sekä hiilinielun ja -varaston kokoon vaikuttavat monet tekijät, kuten kasvillisuus, karikkeen määrä ja pohjaveden korkeus. Metsien hiilinielu olisi noin 25 % suurempi ilman turvemaametsien maaperästä vapautuvia päästöjä.

Turvepelloilla turpeen hajoamisesta syntyvät päästöt ovat merkittävin osuus kokonaisuudesta, ja esimerkiksi lannoituksen päästöt ovat vähäiset niihin verrattuna. Päästöjen suuruuteen vaikuttavat esimerkiksi pohjaveden korkeus ja muokkauksen intensiteetti.

5.  Mistä hiilinieluissa on kyse ja miksi niistä kiistellään?

Hiilinielujen merkitys on ilmastonmuutoksen torjunnassa keskeinen, sillä ilman hiilinielujen ylläpitoa tai kasvattamista on vaikea saavuttaa hiilineutraaliustavoitetta (päästöt=nielut) ja lopulta negatiivisia päästöjä (jolloin nielut suuremmat kuin päästöt). Metsillä on Suomessa erityinen merkitys kansantalouden näkökulmasta tarkasteltuna ja metsiin liittyy useita tavoitteita, jotka ovat osin ristiriidassa hiilinielujen kasvattamisen kanssa.

Turvemailla on suuri taloudellinen merkitys alueilla, joilla turvemaiden osuus maa-alasta on korkea. Turvemaat ovat usein hyviä viljelysmaita. Turvetuotannon (turpeen energia- ja kasvualustakäyttöön) taloudellinen merkitys on ollut iso etenkin syrjäisillä ja harvaanasutuilla alueilla. Suometsät ovat tärkeitä puuntuotannossa. Erityisesti 1950–70 -luvuilla ojitetut suometsät ovat kasvaneet ja tulossa harvennus- ja päätehakkuikään. Suunnitelmia hakkuiden lisäämiseksi turvemailla on erityisesti Pohjois-Suomessa, missä on käynnistymässä metsäteollisuuden uusia hankkeita.

Toisaalta turvemaat ovat merkittävä hiilivarasto ja niiden ilmastokestävällä käytöllä olisi mahdollista vähentää maa- ja metsätalouden päästöjä ja sitä kautta parantaa maankäyttösektorin hiilitasetta. Tämä voisi auttaa siirtymistä kestävämpään järjestelmään samalla säilyttäen maa- ja metsätalouden tuotantokyvyn.

6.  Mitä EU:n päätös LULUCF-asetuksesta eli metsien ja maankäytön hiilipäästöistä tarkoittaa?

LULUCF-asetus vahvistettiin vuonna 2018 ja sen tavoitteena on pitkällä aikavälillä ylläpitää ja vahvistaa hiilinieluja muun muassa metsissä ja viljelysmailla. LULUCF-asetuksella luodaan säännöt sille, miten maankäytön, sen muutosten ja metsätaloussektorin päästöt ja nielut otetaan huomioon EU:n ilmastotavoitteissa kaudella 2021–2030.

Suomessa on eniten herättänyt huomiota asetuksen edellyttämä metsien hiilinielujen vertailutason laskenta. Jokaiselle jäsenmaalle määritellään LULUCF-asetuksen kriteerien mukainen metsien vertailutaso, johon metsien hiilinielua jatkossa verrataan. Vertailutaso pohjaa siihen, miten vuosina 2000–2009 käsiteltiin metsiä. Tämän jakson metsänhoidon mukaisesti on arvioitu tuleva nielun kehitys. Velvoitekausilla hiilinielujen kokoa verrataan vertailutasoon, jolloin selviää metsistä saatava laskennallinen hyöty tai rasite. Lopulliset vertailutasot vahvistetaan vuonna 2020, jonka jälkeen vuodesta 2021 alkaen jäsenmaiden pitää varmistaa, että LULUCF-sektorilta ei aiheudu laskennallisia päästöjä. Jos jäsenmaa ei saavuta nielutavoitetta, sen on mahdollista ostaa toiselta maalta päästöoikeuksia.

LULUCF-asetus määritteli vertailutason myös maatalouskäytössä olevien peltojen päästöille. Niille vertailutaso on vuosien 2005-2009 päästöjen keskiarvo. Metsien hiilinieluja voidaan käyttää maatalouskäytössä olevien peltojen ja maankäytön muutosten aiheuttamien kasvavien päästöjen kompensoimiseen vain siltä osin, kun hiilinielu on vertailutasoa suurempi. Aiemmin metsien hiilinieluilla kompensoitiin maankäyttösektorin kaikki muut päästöt. LULUCF-asetus loi kannusteen hillitä peltomaiden kasvihuonekaasupäästöjä, esimerkiksi turvepelloilla saavutettavat päästövähenemät lasketaan täysimääräisesti kunkin maan hyödyksi.

7. Millaista on ilmastoviisas maanviljely turvemailla?

Suopeltojen päästöjä voidaan pienentää muun muassa vähentämällä turvepeltojen muokkaamista, lisäämällä kasvipeitteisyyttä, lyhentämällä paljaan maan kautta ja nostamalla pohjaveden pintaa. Maanmuokkaus kiihdyttää turpeen hajoamista, jolloin kevennetyllä muokkauksella ja nurmikierron pidentämisellä voidaan vähentää päästöjä. Turvepelloilla pitäisi suosia esimerkiksi kevätkyntöä syyskynnön sijaan, suorakylvöä ja aluskasveja yksivuotisten kasvien alla. Kasvipeitteisyyden lisääminen edistää samalla vesien suojelua.

Tehokkaimpia toimia ovat pohjaveden pinnan nosto ja käyttötarkoituksen muutokset. Turvemaiden päästöjä voidaan vähentää tehokkaimmin vaikuttamalla pohjaveden pinnan tasoon. Hiilidioksidipäästöt ovat turvemailla sitä isommat mitä syvemmällä pohjaveden pinta on, sillä hapellisissa oloissa orgaaninen aines hajoaa ja vapautuu hiilidioksidina ilmaan. Tämän takia turvepeltojen ja -metsien maaperän päästöt riippuvat pitkälti siitä, millä korkeudella pohjaveden pinta on.

Pelloilla pohjaveden pintaa voidaan säätää säätösalaojituksen avulla. Pohjaveden pintaa nostamalla voidaan tehokkaasti vähentää turvepeltojen kasvihuonekaasupäästöjä, sillä pohjaveden nosto pitää turpeen veden alla hapettomissa oloissa hidastaen turpeen hajoamista. Pelto voi tällöin säilyä viljelykäytössä, koska pohjaveden pintaa voidaan laskea peltotöiden ajaksi. Säätösalaojitus on samalla tehokas pellon kuivatusjärjestelmä.

Ilmastovaikutuksia voidaan vähentää myös pienentämällä turvepeltojen pinta-alaa esimerkiksi joko metsittämällä tai muuttamalla käyttötarkoitusta energiapuun tuotantoon tai kosteikkoviljelyyn. Tärkeää on etenkin uusien turvepeltojen raivaamisen välttäminen, sillä pelloksi raivattu turvemaa tuottaa kasvihuonekaasupäästöjä vuosikymmenien ajan.

Lisätietoja turvepeltojen ilmastopäästöjen vähentämisestä

8. Mitä pitäisi tehdä käytöstä poistetuille turvepelloille?

Turvepeltojen käytöstä poisto on tehokas keino hillitä maatalouden kasvihuonekaasupäästöjä ja säilyttää hiilivarastoja. Pelkkä pellon käytöstä poisto ilman jälkikäyttösuunnitelmaa ei kuitenkaan tuota parasta tulosta ilmastovaikutusten kannalta. Tämä johtuu lähinnä siitä, että turvekerros kuluu pellon kuivatuksen jatkuessa helposti pois. Paras vaihtoehto turvepellon hiilivaraston säilyttämiseen ja jopa nieluvaikutuksen aikaansaamiseen on pohjaveden nosto, eli vettäminen, ja sen mahdollistama suokasvillisuuden leviäminen pellolle. Vettämiseen liittyy kuitenkin haasteita, jotka on huomioitava peltokohtaisesti. Vesivarannot eivät aina riitä vettämiseen ja ravinteisuus voi pelloilla aiheuttaa suuren huuhtoumariskin. Käytöstä poistetun turvepellon metsitys on kohtalainen vaihtoehto vettämiselle haitallisten ilmastovaikutusten pienentämiseksi. Metsittämisen seurauksena kuitenkin pellon hiiltä sitova turvekerros jatkaa madaltumistaan. Kaikkia turvepeltoja ei voida poistaa käytöstä ja silloin on tärkeää valita oikeat hoitomenetelmät (kts. seuraava kysymys).

Lisätietoja: Ojanen ym. 2020. Ojituksen vaikutus maaperän kasvihuonekaasupäästöihin.

9. Mikä on paras tapa hillitä käytössä olevien turvepeltojen ilmastopäästöjä?

Turvepeltojen päästöjen hillinnällä on merkittävä vaikutus Suomen maatalouden kokonaispäästöihin ja niihin vaikuttaminen on siksi tärkeää. Koska kaikkia turvepeltoja ei voi jättää viljelemättä, on tärkeää pyrkiä hillitsemään päästöjä viljelyyn jäävilläkin pelloilla. Eri viljelykasveilla sekä erilaisilla viljelymenetelmillä voi vaikuttaa pellosta muodostuviin päästöihin. Päästöjen ennaltaehkäisyllä pidetään huoli, etteivät päästöt entisestään kasva. Tähän ovat apuna mm. peltojen vaihto, uusien peltojen raivaus ainoastaan kivennäismaille ja peltojen käytön optimointi esimerkiksi sadontuottokykyä parantamalla.

Katso esitys erilaisten viljelymenetelmien päästövaikutuksista täältä.

10.  Millaista on ilmastoviisas metsänhoito turvemailla?

Ojitettujen turvemaametsien maaperä on kasvihuonekaasupäästölähde ja päästöjä on mahdollista pienentää metsänhoidon keinoin.

Turvemaametsissä pohjaveden korkeuden pitäminen sopivalla korkeudella on keskeistä ilmastopäästöjen vähentämiseksi. Päästöjen kannalta pohjaveden pinnan pitäisi olla noin 30 cm syvyydellä, jolloin puiden juuret ovat hapellisissa oloissa vedenpinnan yläpuolella, mutta paksu turvekerros turvassa hajoamisesta. Metsäojista pitäisi kunnostaa vain kaikkein välttämättömimmät, sillä liian syvät tai turhaan kaivetut ojat aiheuttavat ylimääräisten kasvihuonekaasupäästöjen lisäksi vesistökuormitusta ja tarpeettomia kustannuksia.

Turvemaametsissä pohjaveden pintaa voidaan pitää suotuisalla tasolla jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen avulla, sillä elinvoimainen puusto pitää vedenpinnan riittävän alhaalla. Avohakkuut vaikuttavat voimakkaasti turvemaan vesitalouteen, sillä ilman haihduttavaa puustoa pohjaveden pinta nousee korkealle aiheuttaen metaanipäästöjä ja heikentämällä puiden kasvuolosuhteita mikä tekee ojituksista välttämättömiä. Jatkuvapeitteisen metsätalouden tavoite turvemailla on, että puusto haihduttaa ylimääräisen veden pitäen pohjaveden pinnan sopivalla tasolla, jolloin kunnostusojituksille ei ole tarvetta.

Lisätietoja suometsien kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä

11. Miten ilmastokestävä metsänhoito turvemailla vaikuttaa metsänomistajan talouteen?

Metsänomistaja voi pienentää kasvihuonepäästöjä metsänhoidon keinoin. Esimerkiksi jaksollisessa kasvatuksessa voidaan kasvattaa keskimääräistä metsän hiilivarastoa tekemällä hakkuut metsänhoidon suosituksia myöhemmin. Tällöin hakkuista saatavat tulot saadaan luonnollisesti myöhemmin. Lisäksi hakkuiden viivästäminen siirtää tulevien kasvatushakkuiden tuloja myöhemmäksi, ja metsän tiheyden kasvamisen myötä puiden kasvu hidastuu. Erityisesti suometsien jaksollisessa kasvatuksessa kestää yleensä vuosikymmeniä uudistamisen jälkeen ennen kuin saadaan seuraavan kerran hakkuutuloja. Edellä mainitut tekijät heikentävät jaksollisen kasvatuksen kannattavuutta.

Suometsien jatkuvapeitteinen kasvatus voi olla metsänomistajalle taloudellisesti parempi vaihtoehto kuin jaksollinen kasvatus. Tämä johtuu siitä, että jatkuvapeitteisessä kasvatuksessa ei muodostu metsänhoitokustannuksia. Kustannuksia ei tule, koska uudistuminen tapahtuu luontaisesti ja maata ei tarvitse muokata eikä taimikkoa harventaa, toisin kuin jaksollisessa kasvatuksessa. Lisäksi hakkutuloja saadaan säännöllisesti. Suometsien jatkuvapeitteisessä kasvatuksessa ei myöskään tarvita ojien kunnostusta, mikäli metsä pidetään riittävän puustoisena. Edellä esitettyjen näkökohtien lisäksi hyvin monet muut tekijät vaikuttavat jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen kannattavuuteen (Juutinen ym. 2020). Viime kädessä jokaisen metsikön kannattavuus täytyy siten arvioida erikseen mitattujen kuviotietojen avulla. Lähtötilaltaan varttuneet korpikuusikot näyttäisivät taloudellisesta näkökulmasta katsottuna olevan kuitenkin erityisen hyviä kohteita jatkuvapeitteiselle kasvatukselle suometsissä (Juutinen ym. 2021).

12.  Voiko tuhkalannoituksella lisätä metsien hiilensidontaa ilmastotavoitteiden kannalta merkittävästi?

Tuhkalannoituksella voidaan lisätä puuston kasvua ja parantaa suometsän hiilitasetta 30–40 vuoden aikajänteellä typpipitoisilla kasvupaikoilla. Myönteinen vaikutus kestää niin kauan kuin puustoa ei merkittävästi hakata, eli vältetään etenkin päätehakkuita. Lannoitus lisää hiilen sitoutumista puuhun, mutta edistää samalla turpeen hajoamista. Lannoitusinvestoinnin ilmastovaikutuksen kannalta on ratkaisevaa se miten puustoa hyödynnetään ja kuinka pitkäikäisiin lopputuotteisiin puuraaka-aine käytetään. Karuilla vähätyppisillä paksuturpeisilla kasvupaikoilla lannoituksesta ei juurikaan ole hyötyä talouden eikä ilmaston näkökulmasta.

13. Miten luonnon monimuotoisuuden tilan parantaminen sovitetaan yhteen modernin talouden kanssa – eli mahtuvatko hakkuiden ja monimuotoisuuden lisääminen samaan metsään?

Talousmetsien monimuotoisuuden turvaamiseksi tarvitaan monipuolisia käsittelymenetelmiä. Niitä on nyt hyvin käytössä metsälain 2014 uudistamisen jälkeen. Tietty metsänhoitomenetelmä voi tukea luontoa paremmin kuin joku toinen menetelmä. Sekä jaksollisella, avohakkuisiin perustuvalla, että jatkuvalla kasvatuksella on monimuotoisuuden kannalta tärkeitä erityispiirteitä. Jatkuvan kasvatuksen menetelmiä on useita, esim. erirakenteis-, pienaukko- ja kaistalehakkuut. Hakkuutavoista yleensä poimintahakkuu (erirakenteishakkuu) muuttaa lajistoa vähiten vanhan metsän lajistoon verrattuna. Kaikissa metsänhoitomalleissa tulee kuitenkin myös käyttää luonnonhoidon keinoja ja huolehtia, että metsistä löytyy lehtipuita, kuollutta puustoa sekä metsätaloudellisesti yli-ikäisiä puita. Hoitomenetelmien valinnassa on eroteltava paikkakohtainen metsikkötaso, eri metsäkuvioiden metsälötaso ja vielä laajempi alueellinen taso. Eri aluetasoilla metsien monimuotoisuutta ja ekosysteemipalveluita (mm. eri puutavaralajien määrä, marjasadot) saadaan parhaiten edistettyä yhdistelemällä sekä jatkuvaa (erirakenteista) että tasaikäistä (jaksollista) metsänkasvatusta.

Lisätietoja jatkuvapeitteisen ja jaksollisen metsänkasvatuksen monimuotoisuusvaikutuksista.

14. Eikö rahkasammalten keruu ole suoluonnolle haitallista?

Rahkasammalbiomassan korjuussa suon elävää pintakerrosta poistetaan noin 30 cm. Korjuuseen ei liity ojituksia tai muita vesien johtamisia keruualueilta. Luonnollisesti elävän pintakasvillisuuden poisto aiheuttaa suolle häiriötilan. Ympäristövaikutukset jäävät kuitenkin suhteellisen lyhytaikaiseksi, koska toiminnassa pitäydytään ohuen, elävän pintakerroksen keruussa, eikä siinä kosketa hapettomien turvekerrosten subfossiilisiin kerroksiin. Lyhytaikaisilla vaikutuksilla tarkoitetaan joitakin kymmeniä vuosia. Havaintojemme mukaan rahkasammalkerroksen uusiutumisnopeus on ainakin ensimmäisten 15 vuoden kuluttua keruusta runsas 1 cm/vuosi, joten 30 cm poistettu pintakerros uusiutuu pääsääntöisesti noin 30 vuodessa, vaikka kasvu jonkin verran hidastuisi kiertoajan loppua kohden. Keruukohteet palautuvat pääsääntöisesti hiiltä sitoviksi ekosysteemeiksi jo muutamassa vuodessa korjuun jälkeen. Suokohtainen vaihtelu palautumisnopeudessa on tosin suurta. Metaanipäästöt lisääntyvät joidenkin vuosien ajaksi, johtuen lähinnä tupasvillan runsastumisesta keruualueilla. Keruualueiden kasvillisuuden peittävyys palautuu keruuta edeltävälle tasolle noin 10 vuodessa. Suokasvillisuudessa esiintyy lajistollisia eroja keruuta edeltäneeseen aikaan sitä enemmän mitä rehevämmästä kohteesta on kysymys.

Yhteenvetona kysymykseen voisi todeta, että rahkasammalten keruu aiheuttaa suoluonnolle häiriön, joka kuitenkin useimmilla kohteilla on lyhytaikainen. Toiminta rinnastuukin kiertoaikansa puitteissa lähinnä metsätalouteen, toisin kuin vaikkapa turvetuotanto, jossa toiminnallinen suoekosysteemi ja etenkin suon hiilivarasto menetetään sadoiksi, jopa tuhansiksi vuosiksi.

Lisätietoa: Silvan 2019. Short term effects of shallow Sphagnum moss biomass harvesting on the runoff water quality.
Silvan ym. 2017. Swift recovery of Sphagnum carpet and carbon sequestration after shallow Sphagnum biomass harvesting.