Artikkelit Monimuotoisuus, Riista, Ympäristö

Etelä-Suomen vähäluminen talvi ja aikainen kevät sopivat sinisorsalle. Muilla vesilinnuilla menee kuitenkin heikosti, ja kantojen arvioimiseen etsitään lisää vapaaehtoisia.

Riistavesilintujen määrä on vähentynyt huomattavasti 20 vuoden aikana. Romahdus tuntuu erityisesti rehevien järvien ja merenlahtien vesilintukannoissa, jotka ovat lähes puolittuneet.

Poikkeuksena on sinisorsa, jonka kanta on vuonna 1986 alkaneen vesilintuseurannan mukaan kasvanut. Erilaisiin ympäristöihin hyvin sopeutuva laji ei näytä kärsivän kevään aikaistumisesta. Tänä vuonna esimerkiksi Pohjois-Savossa havaittiin sinisorsapoikue poikkeuksellisen varhain, jo maaliskuun lopussa. Tosin näin aikaisen poikueen selviytymismahdollisuudet ovat heikot.

Karkaako saalis etuajassa?

Metsästyksen kannalta varhainen pesintä on kaksiteräinen miekka, sanoo Luken johtava tutkija Hannu Pöysä.

– Saaliin saamisen kannalta tilanne voi olla ongelmallinen. Poikaslinnut kehittyvät lentokykyisiksi hyvissä ajoin ja voivat lentää pois metsästysalueilta, Pöysä sanoo.

Toisaalta aikainen pesintä voi suojata vanhoja naaraslintuja. Naaraiden lentokyky saattaa aivan metsästyskauden alussa olla heikko sulkasadon jäljiltä, mikä lisää niiden riskiä joutua saaliiksi. Aikaisen pesinnän vuosina emolinnut ennättävät kasvattaa sulkansa lentokuntoon.

– Vanhojen naaraiden selviäminen seuraavaan vuoteen on aina hyväksi kannan elinvoimaisuudelle.

Uhkia myös ulkomailla

Kantaansa vuosien varrella vahvistanut sinisorsa on harvinainen tapaus vesilintujen joukossa. Vuoden 2019 uhanalaisuusarvioinnin mukaan sisävesillä pesivästä 12 riistalajista peräti kahdeksalla kanta on taantunut niin paljon, että ne ovat päätyneet joko vaarantuneiksi tai erittäin uhanalaisiksi lajeiksi.

Suurimpana selittävänä tekijänä taantumiseen pidetään vesistöjen rehevöitymistä ja sen synnyttämiä elinympäristömuutoksia.

Pöysä kuitenkin korostaa, että syyt kadon taustalla ovat moninaiset eikä vain yhtä selittävää tekijää ole. Hän nostaa esimerkiksi punasotkan, jonka kanta on taantunut voimakkaasti myös lajin päälevinneisyysalueella Itä-Euroopassa.

– Kun laji taantuu ydinalueellaan, kehitys tuntuu myös täällä levinneisyysalueen reunoilla.

Itä-Euroopassa konkreettisena syynä punasotkan kurimukseen nähdään kalanviljelyn muutokset. Pieniä kalankasvatusaltaita on hylätty ja toimintaa keskitetty suurempiin yksiköihin. Suomessa sotkien on puolestaan havaittu kärsineen siitä, että naurulokkiyhdyskunnat eivät enää tarjoa suojaa petoja vastaan samaan tapaan kuin aiemmin.

– Vesilinnut ovat yhteiseurooppalainen luonnonvara. Moni tekijä niin talvehtimisalueella kuin muuton aikaisilla levähtämisalueilla vaikuttaa kantojen kehittymiseen. Pitkäaikaismuutosten tutkiminen ei ole yksinkertaista, Pöysä sanoo.

Lisää laskijoita etsitään – ilmoitukset nyt verkossa

Pöysä kiittää Suomessa yli 30 vuotta vakioiduin menetelmin jatkunutta vesilintulaskentaa siitä, että kantojen taantumiseen on osattu kiinnittää huomiota.

Riistalajien kohdalla lintuharrastajien ja metsästäjien tekemät arviot ovat arvokasta pohjatietoa metsästyksen ohjaamiseen.

– Jos riistalaji taantuu kovasti, laskentojen avulla osataan arvioida, kestääkö kanta samanlaista metsästystä kuin aiemmin, Pöysä sanoo.

Vesilintukantojen kattavampaan arvioimiseen tarvitaan nyt lisää tekijöitä. Lisävoimat toisivat tarkempaa tietoa, mikä parantaisi mahdollisuuksia kantojen elvyttämiseen. Tänä keväänä havaintojen ilmoittaminen on muuttunut nettipohjaiseksi.

– Laskentapisteiden verkosto ei ole vielä kattava koko maassa. Pohjoisessa pisteitä on harvakseltaan, ja etelässäkin on alueita, jotka eivät ole mukana arvioinnissa, Pöysä kertoo.

Teksti: Heikki Hamunen, Julkaisija: Luonnonvarakeskus

Artikkeli on julkaistavissa muissa kanavissa, kun julkaisun yhteydessä mainitaan artikkelin kirjoittajan ja artikkelin julkaisijan (Luonnonvarakeskus) nimi.

Yläreunan valokuva: Heikki Ketola, Vastavalo