Artikkelit Metsä

Luonnonvarakeskuksen (Luke) Punkaharjun puulajipuistossa kasvaa lähes 30 kotimaisen puulajin erikoismuotoa, kaunottaria ja hirviöitä.

vierailulla LukessaPuisto perustettiin kansallismaisemaan jo 1930-luvulla. Kyseessä oli tuolloin muutaman hehtaarin näyteala, jossa ulkomaisten puulajien viljelystä kiinnostuneet saattoivat tutustua eri puulajien ominaisuuksiin ja niiden menestymiseen Suomen oloissa.

Puistoa on vuosien mittaan laajennettu niin, että nykyisin sieltä löytyy 134 eri puulajia tai niiden erikoismuotoa.

Saman suvun eri puulajit on istutettu vierekkäin, jotta niitä voi helposti vertailla.

Samalla voi peilata myös omiin kotipuutarhoihin ja -arboretumeihin liittyviä ideoita.

Puistossa on omat alueet pihdoille, kuusille, männyille, lehtikuusille ja tuijille sekä lehtipuille.

Punkaharjun puulajipuistolla on oma erityispiirteensä, joka kielii naapuritontilla tehtävästä metsänjalostuksen tutkimuksesta.

”Alkukesän ehdottomat vetonaulat ovat kaunottariin lukeutuvat purppura- ja kultakuuset. Ne sijaitsevat puiston alkuosassa ja hehkuvat kasvukauden alussa purppuraa ja kultaa”, kertoo metsätalousinsinööri Esko Oksa Lukesta.

Kävijöitä Punkaharjun tutkimuspuistossa on vuosittain yli 20 000. Heistä suuri osa käy myös puulajipuistossa.

Puistoon voi tehdä myös virtuaalimatkan tietokoneen tai mobiililaitteen avulla, omalta kotisohvalta.

”Openmetsa.fi on erinomainen lisäpalvelu. sen avulla voi ennakkoon tutustua alueeseen ja etsiä sopivia käyntikohteita”, toteaa Oksa.

Puulajipuistoon voi tutustua omatoimisesti opastetaulujen avulla.

 

Teksti: Merja Lindroos

Sivun yläreunan kuva: Eija Matikainen / Luke

Julkaistu Maaseudun Tulevaisuuden Tiede-sivulla 27.6.2016.

Katso myös