Artikkelit Ilmasto, Metsä, Ympäristö

Muinaisten puiden vuosilustot paljastavat karuja ajanjaksoja. Usein ilmaston kylmenemisen on aiheuttanut tulivuorenpurkaus.

Lapissa koettiin keskikesäl­lä harvinaislaatuisia pakkasia vuonna 1627 ennen ajanlaskun alkua ja vuonna 536 ajanlaskun alun jälkeen. Kylmyyden vuok­si puiden kasvu vaurioitui niin Suomessa kuin todennäköisesti laajalla alueella pohjoi­sella pallonpuoliskolla

Näistä vuosituhansia sitten vallinneista ilmasto-oloista kertovat Ylä- ja Itä-Lapin pienten järvien pohjakerrostumista kerättyjen männynrunkojen vuosilustot.

Alkukesästä puuhun syntyy suuria ja ohutseinäisiä, vaalei­ta kevätpuusoluja, syyskesällä pienempiä paksuseinäisiä ja tummia kesäpuusoluja. Siten puunrunkoon muodostuu lus­toja eli värisävyin erottuvia vuosirenkaita. Vuosilustojen paksuus kertoo, minkälainen sää kyseisenä vuonna on ollut.

”Hyvissä kasvuoloissa puun runkoon syntyy paksu lusto, kurjissa oloissa hyvin ohut lusto”, kertoo puiden dendrokronologiaa eli puiden vuosilustoja ja niiden vaihtelua tutkiva Samuli Helama Luonnonvarakeskuksesta (Luke).

Kesähallojen myötä varmasti myös muut kasvit kärsivät, samoin ihminen. Syynä poikkeuksellisiin ilmasto-oloihin olivat tulivuoren purkauksesta ilmakehään päässeet hiukkaset eli aerosolit. Ne pimensivät auringon ja heikensivät kasvien yhteyttämistä.

4. (Kuva: Hannu Herva)
1. (Kuva: Mauri Timonen)
Vuosina 1627 eaa ja 536 jaa eläneitä mäntyjä tutkittiin Lapissa usealta paikalta. Tarkoitus oli selvittää poikkeuksellisen kylminä kesinä puille aiheutuneita pakkasvaurioita. Vanhat puut säilyvät hyvin pohjoisen kylmissä ja kirkkaissa vesissä. (Kuvat: 1 Mauri Timonen, 2, 3 ja 4 Hannu Herva)
3. Hannu Herva
2. (Kuva: Hannu Herva)

1600-luvulla ennen ajanlaskun alkua Suomessa elettiin esihistoriallista aikaa. Sen ajan ilmastosta saadaan hyvinkin tarkkaa tietoa pohjoisten mäntyjen vuosilustoista.

”Puun vuosilustot kertovat ilmasto-oloista kalenterivuoden tarkkuudella. Missään muussa aineistossa ei ole yhtä kauas menneisyyteen näin tarkkaa aikasidonnaisuutta”, Helama toteaa.

Tarkkuuden ansiosta pääs­tään kärrylle menneiden aiko­jen ilmastovaihteluista.

Ilman dendrokronologiaa ei esimerkiksi arkeologisilla tai muilla menneen ajan ilmaston tutkimuksilla päästä lähellekään samaa ajoitustarkkuutta.

Lapin mäntyjen vuosilustoista on rakennettu Lukessa yli 7 600 vuoden mittainen lustokalenteri, johon voidaan verrata erilaisia historian tapahtumia. Kalenteri kuuluu maapallon pisimpiin.

Ilmaston muutosten tulkinnassa lustokalenteria pidetään erityisen hyvänä, koska Lapin metsiin ei ihminen menneinä vuosisatoina vielä paljoa vaikuttanut.

Mihin menneiden aikojen ilmastotietoa tarvitaan?

Helaman mukaan meidän on syytä pohtia, miten nykyihmi­nen selviytyisi, jos vastaavia ke­säpakkasia tai muita poikkeavia ilmasto-olosuhteita tulisi nyt. Riittäisivätkö ruokavarastom­me, jos sadot romahtaisivat pohjoisella pallonpuoliskolla eikä tuontiviljaa liiemmin olisi?

Osaisimmeko varautua tilan­teeseen?

Ilmaston hidas, jatkuva läm­peneminen ei enää yllätä meitä. Osin siksi äkillinen kylmä vaihe koettaisiin erityisen yllätyksellisenä. Juuri yllätysmomentti voi sekoittaa yhteiskunnan.

”Mikään ei ole todennäköi­sempää kuin se, että vastaavaa tulee tapahtumaan. Mikään ei kuitenkaan ole epävarmempaa kuin se, milloin se tapahtuu”, Helama pohtii.

Tulivuorenpurkaukset olivat syynä 500-luvun puolivälin poikkeuksellisen synkkään ja kylmään ajanjaksoon pohjoi­sella pallonpuoliskolla.

Purkauksista ilmakehään levinneet aerosolit pimensivät auringon pitkäksi aikaa. Näi­täkin äkillisiä muutoksia on tutkittu Lapin mäntyjen vuosi­lustoista.

Saapuvan säteilyn määriä voidaan ennallistaa vuosilus­toista analysoitujen hiili-iso­tooppisuhteen vaihteluiden pe­rusteella. Isotooppimääritykset on tehty Helsingin yliopiston Ajoituslaboratorion kanssa.

Poikkeuksellisen kehnot olo­suhteet vaikeuttivat maanvilje­lyä. Oletettavasti heikentynyt auringonsäteily vähensi väes­tön D-vitamiinin tuotantoa. Ihmisten yleiskunto heikkeni nälän vuoksi, ja kurjuuden kier­rettä lisäsi heikentynyt vastus­tuskyky.

Karut vuodet osuvat yksiin Rooman valtakuntaa horjut­taneen paiseruttoepidemian kanssa. Epidemia alkoi vuonna 542 ja tappoi arviolta puolet tai enemmän silloisen Itä-Rooman väestöstä. Rutto levisi läpi Eu­roopan, Välimeren alueelle ja mahdollisesti Suomeen saakka. 700-luvulle tultaessa tauti oli tappanut kymmeniä miljoonia ihmisiä.

Myös 1600-luku jälkeen ajan­laskun alun oli suomalaisille yhtä katastrofia.

Vuonna 1601 koettiin niin kutsuttu suuri olkivuosi, jolloin sato kuoli pystyyn pakkasen vuoksi. Katovuosia oli useampi peräkkäin. Niiden seurauksena lopulta lähes viidennes kansas­ta kuoli nälkään ja kulkutautei­hin.

Vuoden 1601 vuosilusto on Lapissa erityisen kapea, ja sen kesäpuusolujen seinämät olivat poikkeuksellisen kapeita. Ne kertovat kesäajan kylmyydestä.

Suuren olkivuoden aikaisen kylmyyden aiheutti todennä­köisesti Huaynaputina-tulivuo­ren purkaus edellisenä vuonna Perussa.

”Tällä ajanjaksolla on suuri vaikutus suomalaisten peri­mään ja suomalaisuuteen. Se pistää pohtimaan, miksi juuri me, sinä ja minä, olemme täällä, eivätkä jotkut muut.”

Helaman mukaan tulivuoren purkaukset aiheuttavat ilmas­ton luontaista vaihtelua, johon ihminen ei voi juuri vaikuttaa. Niiden taustalla on suuria geo­logisia voimia. Voimme silti yrittää varautua näihin ilmiöi­hin.

Sen sijaan nykyinen ilmas­ton lämpeneminen on pitkälti kiinni ihmisen toimista, joita meidän pitäisi yrittää muuttaa.

 

Teksti: Riitta Salo-Kauppinen
Sivun yläreunan kuva: Hannu Herva
Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 12.6.2019
Artikkeli on julkaistavissa muissa kanavissa, kun julkaisun yhteydessä mainitaan artikkelin kirjoittajan ja artikkelin julkaisijan (Luonnonvarakeskus) nimi.

Katso myös