Sähkön siirron maanomistajakorvaukset

TOLPPA

Alkamispäivä

01.04.2016

Päättymispäivä

30.06.2018

Tiivistelmä

Johdanto
Sähkön tuotanto, siirto ja kulutus eivät tapahdu maantieteellisesti samassa paikassa, jonka vuoksi yhteiskunta tarvitsee sähköverkkoa. Pääsääntöisesti sähkön tuottaja, siirtäjä ja kuluttaja ovat kaikki eri tahoja, joista jokainen hyötyy sähkön toimituksesta. Sähkön siirto tapahtuu siirtäjän omistamilla laitteilla jotka kuitenkin sijoitetaan pysyvästi neljännen osapuolen, maanomistajan alueelle. Maan-omistaja ei hyödy yksittäisestä sähkönsiirtotapahtumasta, mutta koko maataloustoimiala on riippu-vainen sähkön jakelun toiminnasta.

Sähkön tuotanto, siirto ja kulutus miellettiin 1900-luvun puolivälin jälleenrakennuskaudella yhteis-kunnallisiksi palveluiksi ja maan kehittämiseksi, joten maaomaisuuden luovuttaminen siirtolinjojen käyttöön perustui eräänlaiseen talkoohenkeen. Tänä päivänä energialiiketoiminta on puhtaasti markkinaehtoista, mutta tämän toiminnan neljännelle osapuolelle - maanomistajalle - koituu kus-tannuksia maaomaisuutensa käyttörajoitusten ja sähkönsiirtorakenteiden aiheuttamien haittojen ta-kia. Näitä haittoja korvataan maanomistajille Maanmittauslaitoksen ylläpitämän korvausmenettelyn mukaan. Yhteiskunnan muuttuessa korvausmenettelyä kyseenalaistetaan.

Korvausmenettelyyn liittyvä keskustelu ei rajoitu Suomeen. Esimerkiksi Englannissa on viime ai-koina noussut keskusteluun korvauksen luonne. Keskusteluvaihtoehtoina ovat maanomistajalle maksettava vuosikorvaus sekä kerralla maksettava korvaus ikuiseen käyttöoikeuteen . Englannissa on tällä hetkellä käytössä vuotuiset korvaukset. Sähköyhtiöt ovat tarjonneet maanomistajille kerta-korvauksia, jotka ovat 20 kertaa vuosikorvauksen suuruisia. Ekonomistien näkökulmasta tässä ei ole mitään ongelmaa, sillä kerroin vastaa 5 %:n korkokantaa ikuisella takaisinmaksuajalla. Maanomistajat pelkäävät kuitenkin sähköyhtiöille myönnettävästä ikuisesta käyttöoikeudesta aiheutuvia haittoja esimerkiksi myöhempiä rakentamismahdollisuuksia rajoittavana.

Yhteiskunnan tehokkaan toiminnan kannalta maanomistajakorvaukset tulisi määrittää oikein, sillä puhdasta markkinaratkaisua ei voida löytää. Käytännössä sähkölinjan rakennuttaja ei pysty kilpai-luttamaan maanomistajia sähkölinjan paikkaa suunnitellessaan. Ensimmäinen askel markkinahintojen löytämiseen voisi olla eri teknologiavaihtoehtojen testaaminen markkinoilla.

Ongelma
Korvausten määrittämisessä sovellettava lunastuslaki (603/1977) lähtee täyden korvauksen periaat-teesta. Nykykäytännöstä voidaan kuitenkin havaita indikaatioita sille, että lain periaate ei käytän-nössä toteudu täysimääräisesti. Lunastuskorvauksen tarkoituksena on omaisuuden luovuttajan varal-lisuusaseman palauttaminen ennen lunastusta vastaavalle tasolle. Jotta korvaus vastaisi täyttä kor-vausta, luovuttajan tulisi voida hankkia saamallaan lunastuskorvauksella lunastetun omaisuuden sijaan vastaavanlainen omaisuus vapaaehtoisella kaupalla. Nykykäytännön vallitessa tämä ei toteudu: 1) Siirtoyhtiöiden tarjoamat sopimukset vastaavat lähes poikkeuksetta lunastusmenettelyssä maksettavien korvausten taustalla olevia, aikaisempiin tutkimuksiin perustuvia perusteita, mikä ei motivoi maanomistajia sopimaan käyttöoikeuden rajoituksista (vertaa Englannissa käynnissä olevaan keskusteluun). Lunastusmenettelyssä maanomistaja voi esittää tutkimusten perusteet ylittäviä perusteltuja korvausvaatimuksia, jotka käsitellään toimituksessa: 2) Maanomistajat pyrkivät kaikin keinon välttämään johtolinjauksen päätymisen omalle maalleen, vaikka oikean korvaustason tilan-teessa linjan pitäisi olla maanomistajalle yhdentekevä: 3) Korvaukset viljelymailla perustuvat este-haittatutkimuksessa käytettyyn työaikaa minimoivaan suurpiirteiseen viljelymenetelmään, mutta peltohavaintojen mukaan viljelijät katsovat välttämättömäksi viljellä linjarakenteiden alustat tarkoilla ja aikaa vievillä menetelmillä: 4) Eräät maanomistajat katsovat ilmajohdon haittojen ylittävän maakaapeloinnin kustannukset, ja ovat kaivauttaneet johtoja maahan omalla kustannuksellaan.

Suomessa nykyisellä korvauskäytännöllä maksetaan pääomitettuja kertakorvauksia 5 % korolla. Taloudessa korot, esim. EURIBOR ovat huomattavasti alempia. Väärin valittu korkokanta vääristää haitasta aiheutuvaa aikaperspektiiviä. Liian korkealla korkokannalla lasketut kertakorvaukset katta-vat todelliseen haittaan verrattuna liian lyhyen haitta ajan ja kääntäen liian matalan korkokannan käyttö johtaa ylikompensaatioon haittaan verrattua.

Sähkön siirrossa keskeisiä elementtejä ovat hinta ja toimitusvarmuus. Näitä elementtejä arvostavat kaikki osapuolet niin sähkön tuottajat, verkkoyhtiöt, maanomistajat kuin kuluttajatkin. Jo nyt ja varsinkin tulevaisuudessa roolit sekoittuvat ja raja-aidat kaatuvat. Esimerkiksi maanomistaja voi olla biotaloudessa sekä sähkön tuottaja että sähkön kuluttaja. Sähkön siirrosta vastaavien verkkoyh-tiöiden ja maanomistajien yhteispelin varmistamiseksi tarvitaankin uusia näkökulmia ja teknolo-giavaihtoehtoehtojen ennakkoluulotonta vertailua.

Aikaisempien työmenekeistä johdettujen haitta-aikojen ja haitta korvausten tasoja on kritisoitu sillä, että maatalouden konekanta muuttuu maatalouden rakennekehityksen myötä nopeasti. Menetelmät perustuivat ns. estehaitan selvittämiseen. Estehaittatutkimusten tavoitteena oli selvittää, kuinka suu-ren haitan pellolla sijaitseva este, kuten sähkölinja aiheuttaa. Tutkimusongelma on perinteisesti rat-kaistu kenttäkokein. Niissä selvitettiin, kuinka paljon erityyppiset esteet aiheuttavat peltoviljelyn työvaiheissa lisätyötä ja kuinka suuri ala jää niiden takia käsittelemättä. Esteitä lavastettiin koeloh-koille siten, että työkoneella ajettiin joko harusten myötäisesti tai niiden vastaisesti ja samat kokeet tehtiin pellon laidassa sijaitsevalla esteellä. Vaikka kenttäkokeissa simuloitiin erilaiset esteet, jäi maanomistajien heterogeenisuuden sekä uusien pylvästeknologioiden mahdollisuudet testaamatta ja arvioimatta. Tutkijat havaitsivatkin, että työnormeihin perustuva normatiivinen maailmankuva ei vastaa todellista tilannetta. Jo vuonna 2002 todettiin seuraavaa: ”Normatiivinen lähestymistapa ei välttämättä ole paras mahdollinen tähän tutkimusongelmaan” (Karttunen ym. 2002).