Siirry pääsisältöön

Taimikon ja nuoren metsän hoitoon kohdistettujen valtion tukien vaikuttavuus ja tehokkuus

-

Selvitetään millaisella kannustinjärjestelmällä voidaan tehokkaasti tukea metsänhoidon tason nostamista yksityismetsien taimikoissa ja nuorissa metsissä. Hanke tukee kannustejärjestelmän kehittämistä a) osoittamalla taimikonhoidon toteutuksen tai toteuttamatta jättämisen puuntuotannolliset ja taloudelliset vaikutukset, b) arvioimalla tukimäärien ja kohdentamisvaihtoehtojen vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta, ja c) kehittämällä menetelmä tukikelpoisten kohteiden tunnistamiseksi .

Tutkimus tuottaa tietoa tukivaihtoehtojen vaikuttavuudesta eri toimijoiden, sekä tuen saajien että yhteiskunnan näkökulmista. Tuloksista on välitöntä hyötyä MMM:lle arvioitaessa nykyisten tukien vaikuttavuutta ja kartoitetaan vaihtoehtoja uudenlaisista kannustinjärjestelmistä. Tulokset tuottavat myös tietopohjaa yhteiskunnallisille keskustelulle metsänkäsittelyn vaihtoehtojen ja niiden edellyttämien investointien lyhyt- ja pitkäaikaisista vaikutuksista valtakunnallisella ja suuraluetasolla.