Siirry pääsisältöön

Resurssitehokkaan mansikan lajikejalostus genomisilla työkaluilla

StrawberrySelect

Puutarhamansikan kestävä tuotanto on mahdollista vain lajikkeilla, joilla on ilmaston, kulutusvaatimusten ja kehittyneen viljelytekniikan kannalta olennaisia ominaisuuksia. Ilmastonmuutoksen myötä kasvintuhoojapaine kasvaa ja vesitalousongelmat yleistyvät; avainasemassa on taudinkestävien ja juuristoltaan elinvoimaisten uusien lajikkeiden kehittäminen. Tässä hankkeessa etsitään resurssitehokuuden taustalla olevia erityisiä geenimuotoja (alleeleita) genomikartoitustiedon avulla. Työ jakautuu kahteen toisiaan tukevaan kokonaisuuteen: Maiju ja Yrjö Rikalan Puutarhasäätiön tuella hankkeessa mitataan perinnöllisiä eroja puutarhamansikan juuriston elinvoimassa ja rakenteessa sekä juuristo-ominaisuuksien ja kasvin rakenteen suhdetta. Merkittävien mansikan tautien, tyvimädän ja mansikanhärmän, lajikekestävyydestä saadaan uutta kokeellista tietoa. Hankkeen toisessa osassa, jota tukee Henrik ja Ellen Tornbergin Säätiö Agronomiliiton SUOMI KASVAA RUOASTA -tutkimusapurahalla, aloitetaan genomisen jalostusarvostelun eli ns. genomivalinnan kehittäminen puutarhamansikalla. Genomivalinnan kohdeominaisuudeksi on valittu mansikanhärmän kestävyys.