Siirry pääsisältöön

RETROFOR RETention forestry as a tool to secure Resilience and sustainability in Operational FORest management

RETROFOR

Tavoitteet

Hankkeen tavoitteena on selvittää säästöpuumetsätalouden (säästöpuuhakkuiden) pitkäaikaisia ympäristö- ja sosiaalisia vaikutuksia Fennoskandiassa. Aineisto kerätään Luoteis-Venäjältä metsäalueilta, joita hakattiin 1910–1970 jättämällä jopa 40% puustosta korjaamatta, sekä säästöpuuhakkuukokeilta Suomessa. Petroskoin metsäntutkimuslaitoksen asiantuntijat osallistuvat hankkeeseen.

Tuotokset

Jätetyn säästöpuuston sekä lahopuuston (määrä ja laatu) vaikutuksia monimuotoisuuteen (kasvillisuus, epiksyylilajisto, hyönteiset, kääväkkäät) tarkastellaan, ja tulosten perusteella laaditaan käytännön suosituksia ekologisesti ja sosiaalisesti kestävään metsätalouteen sekä Suomessa että Venäjällä. Eri hakkuutapojen vaikutuksia visualisoidaan ja tarkastellaan myös valokuvataiteen ja kyselytutkimuksen (kansalaisten yleinen mielipide eri metsänkäsittelymenetelmistä) avulla. Tuloksia esitellään tieteellisissä ja populaariartikkeleissa, kokouksissa sekä valokuvataidenäyttelyissä.