Siirry pääsisältöön

Insektisidiruiskutusten vaikutuksista peltoympäristön pölyttäjiin

-

Hanke tuottaa tietoa insektisidijäämistä tarhattujen mehiläisten mehiläistuotteissa, kun ruiskutukset tehdään ohjeiden mukaan. Hanke tuottaa tietoa luonnonpölyttäjistä pientareilla ja mesikasvikesannoilla lähellä ruiskutettuja peltolohkoja. Tuloksia hyödynnetään pölyttäjäriskien vähentämiseksi ja ekosysteemipalveluiden edistämiseksi. Hanke tuottaa tietoa hankekumppaneiden kanssa tulevissa uusissa hankkeissa. Hankkeessa kehitetään pölyttäjien havaintomenetelmiä.

Hanke tuottaa ensisijaisesti tietoa, mitä tutkimustietoa Suomen olosuhteissa ensisijaisesti tarvitaan pölytyshaittojen minimoinniksi / ehkäisemiseksi, kun peltokasveilla käytetään kemiallisia tuhohyönteisten torjuntavalmisteita. Lisäksi saadaan tietoa päätöksenteon tueksi lyhyellä aikavälillä. Oikein tehdystä ruiskutuksesta johtuva mehiläisten altistustaso on hyvä vertailukohta, kun selvitetään mehiläistarhaajien lähettämien kuolleiden mehiläisten insektisidijäämien pitoisuuksia.