Siirry pääsisältöön

Pehmeiden maiden hakkuiden tehostaminen

Pehmeiden maiden hakkuiden teh

Tulevaisuudessa yhä suurempi osuus puunkorjuusta tehdään sulan maan aikana. Osalla metsämaista alhainen maaperän kantavuus sulan maan aikaan hankaloittaa puunkorjuuoperaatioita ja voi aiheuttaa korjuuvaurioita jäävälle puustolle ja maaperälle. Tutkimuksen tavoitteena on kehittää pehmeiden maiden ympärivuotista puunkorjuuta, hakkuutapoja ja korjuuoperaatioiden suunnittelumenetelmiä. Tutkimus jakautuu seuraaviin osatavoitteisiin/työpaketteihin: 1. Leveäajouramenetelmän tuottavuus ja korjuujälki turvemaiden korjuuoperaatioissa. 2. Turvemaan kosteuden vaikutus kantavuuteen ja korjuujälkeen. Maaperä- ja puustotiedot korjuujäljen ennustajina kuusikoissa. 3. Puunkorjuun suunnittelun kehittäminen. 4. Tehostetun puunkorjuun ympäristö- ja puustovaikutukset. Tutkimus tuottaa asiakkaille (metsä- ja energiateollisuus, puunkorjuu- ja kuljetusyritykset) tietoon perustuvia ratkaisumalleja ja palveluita, jotka parantavat näiden elinkeinojen kilpailukykyä ja kannattavuutta. Hankkeessa kehitetään suunnittelu- sijainnin ohjaus- ja logistiikkaosaamista, jolla tehostetaan puunkorjuuyritysten kannattavuutta ja metsäteollisuuden kustannuskilpailukykyä.