Siirry pääsisältöön

EU and Nordic Product Environmental Footprint

PEF Nordic pilot

Hankkeessa osallistutaan pohjoismaalaisen asiantuntijaryhmän työhön, jonka tarkoituksena on varmistaa Euroopan Komission elinkaariarviointiohjeistusten tarkoituksenmukaisuus ja soveltuminen pohjoisiin olosuhteisiin. Hankkeen keskiössä on arvioida Komission ohjeistusta eläinperäisten tuotteiden ympäristövaikutusten arviointiin, mikä nähdään vieläkin jättävän tilaa tulkinnoille eikä siksi välttämättä johda yhdenmukaisiin ja järkeviin vertailuihin eri maiden tuotannon välillä. Komissio on itse linjannut, että elinkaariarviointiohjeistusten kehittämisen ja pilotoinnin kokemusten jälkeen he alkavat miettiä kuinka niitä voitaisiin käyttää politiikkaohjauksessa. Hanke pyrkii varmistamaan, että mahdollisesti jatkossa politiikkaohjauksen työkaluiksi tulevat ohjeistukset ovat suomalaisen maatalouden kannalta järkeviä eikä niissä jätettäisi tulkinnanvaraa keskeisissä osissa.

PEF kommentit EU:n komissiolle yhteistyönä pohjoismaisen asiantuntijaryhmän kanssa. Seminaari Suomessa syksyllä 2018, jossa kerrotaan elintarvikealalle PEF:n edistymisestä.