Metsänhoidon kehittämis- ja tutkimusyhteistyö Pohjois-Suomessa ja -Ruotsissa 2012-2016

Metsänhoidon kehittämis- ja tu

Alkamispäivä

01.03.2012

Päättymispäivä

31.12.2016

Tiivistelmä

Käytännön metsätalouden piirissä on ilmennyt ennen tutkimattomia tai vähän tutkittuja kiinnostavia ongelmia, jotka ovat samanlaisia myös Pohjois-Ruotsissa. Yhteiset aiheet liittyvät pohjoisen erikoisolosuhteisiin (kylmä ilmasto seurauksineen ja metsien eri käyttömuotojen yhteensovittaminen). Projektissa tutkittavat pohjoiseen metsänhoitoon liittyvät kysymykset on jaettu neljään osaan:
1) Osalla Pohjois- ja Itä-Suomen kuivista/kuivahkoista kankaista on uudistushakkuun jälkeen erityinen nummettumis- tai kanervoitumiskehitys, joka haittaa männyn uudistamista. Asiaa on tutkittu Metsähallituksen ja Metlan yhteistyönä (Hallikainen ym. 2007, Hyppönen ym. 2011), mutta ilmiön perimmäiset mekanismit ovat vielä osittain selvittämättä. Mekanismien tuntemus on välttämätön edellytys menestyksellisten uudistamismenetelmien kehittämiselle ja -ohjeiden laatimiselle kyseisenlaisia kasvupaikkoja ajatellen. Selvittämistä kaipaavat aluskasvillisuuden (kanerva, variksenmarja, sammalet ja jäkälät), maanmuokkauksen, kulotuksen ja poronlaidunnuksen vaikutukset männyn uudistumiseen. Mahdollisia vaikuttavia tekijöitä ovat esim. aluskasvillisuuden allelopaattiset vaikutukset männyn taimille, varpujen negatiiviset/positiiviset vaikutukset mäntyjen mykoritsasymbionteille, maan fysikaalis-kemialliset ominaisuudet.
2) Lapissa metsätalouden kannattavuus edellyttää kustannustehokkaita metsän uudistamismenetelmiä. Koneellinen kylvö on tällainen, ja sen käyttö vaatii kylvöön soveltuvan ajan laajentamista. Uusimpien tutkimustulosten perusteella näyttää siltä, että kevään ja alkukesän kylvökauden lisäksi myös myöhäinen syksy sopii männyn kylvöön (Hyppönen ja Hallikainen 2011). Asiasta vallitsevat ristiriitaiset käsitykset edellyttävät kylvöajankohtien varmentamista kokeellisesti.
3) Maanmuokkaus metsänuudistamista varten on toimenpide, joka on metsänuudistamista ajatellen usein välttämätöntä, mutta joka aiheuttaa ristiriitoja metsän eri käyttömuotojen välillä (Hallikainen ym. 2006, 2010). Varsinkin poronhoidon harjoittajat suhtautuvat yleensä negatiivisesti maanmuokkaukseen. Nykyistä kevyempien maanmuokkausmenetelmien tutkiminen ja kehittäminen poronhoitoalueen olosuhteita varten on siten erittäin tärkeää.
4) Tervasroso ja männyntalvihome aiheuttavat huomattavaa haittaa metsien uudistamiselle Pohjois-Suomessa. Aiemmin tervasrosoa havaittiin hyvin vähän taimikoissa. Taimikoissa viihtyvä tervasroson (Cronartium flaccidum) määrä on kasvanut hitaasti vuosi vuodelta. Vasta 1990-luvun lopulla alkoi varmistua, että kyseessä on tervasroson aggressiivinen muoto. Sen elinkiertoon kuuluu joukko väli-isäntäkasveja, joista yleisin Lapissa on metsämaitikka (Melampyrum sylvaticum). Agressiivisen tervasroson taimikkotuhot painottuvat Tornionjokilaakson kuntien alueille, etenkin Pelloon. Myös Pohjois-Ruotsissa asia on herättänyt syvää huolta.