Siirry pääsisältöön

Merenkurkun mallialueen ahven

Mermalli I

Kestävän kalatalouden mallialuekokonaisuuteen kuuluva ja EKTR-varoilla rahoitettu pilottihanke "Merenkurkun ahven" valmistui kesäkuussa 2015. Projektille esitetään viranomaisten (ELY) toivomuksesta jatkoa väliraportissa esitetyillä toimenpiteillä kantojen ja kalastuksen kestävyyden edistämiseksi. Viranomaisen kanssa on selvitetty rahoitusmahdollisuuksia. Rahoituksen kannalta kevyempi ratkaisu on jakaa projekti kahteen osaaan, a) kantojen vaelluksia ja leviämistä kuvaavaan osaan ja kalakanta-arviointiosaan. Tutkimuksen osassa a selvitetään liikkuminen ja vaellukset kalamerkinnöin. Seuraavassa vaiheessa (Mermalli II) selvitetään Merenkukun ahvenelle populaatioparametrit (ikä, kasvu ja kuolevuus, kalastuskuolevuus). Saalis- ja kalastusponnistustiedot selvitetään ammattikalastuksen osalta virallisista saalistilastoista. Yhteistyössä Österbottens fiskarförbundin kanssa selvitetään kotitarve- ja virkistyskalastus kokonaissaalistietojen saamiseksi erillisenä hankkeena.